Aika asuu kylässä,
katujen varsille kohoaa talojen seinät,
ikkunoiden sisällä hehkuu elämä,
aika kuroutuu pieneen elämään,
aika sitoo yhteen kaksi vaeltajaa,
aika saa hengittämään,
aika sykkii ja soi.
Aika on arvoituksellinen,
pieni hetki voi olla suuren alku,
suuri alku voi päättyä pieneen hetkeen,
on pidettävä kiinni siitä mitä on tässä,
kasata päivä arkisten unelmien hippusista,
roikkua onnessa ja itkeä suru kun aika on.
Meillä ei ole muuta,
me omistamme vain tämän hetken ja menneisyyden.
Aika asuu kylässä,
minäolen yksi tuon kylän asukas,
kylä kasvaa maailman kokoiseksi,
ja tekee meistä kaikista toistemme läheisiä,
Se miten kohtelen toista heijastuu takaisin,
rakennanko rauhaa vai rikonko vihaamalla?
Kello käy,
jokaisessa päivässä on mahdollisuus.
Mihin ja miten sen käytän on minun vallassani.
Omistan kokoiseni palan maailman kylästä.
