sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Tää runo oli vain pakko kirjoittaa.....sinulle?

Tule lähemmäksi,
istu hetki kanssani aikaa,
en sinun tarvitse sanoa mitään,
ei etsiä tunteille kirjaimia,
ei kyyneleille sanoittajaa,
ole vain läsnä.

Tule rinnalleni,
naura kanssani elämä tanssiksi,
sanoita tunteesi sanoiksi,
ja annetaan unelmille siivet,
juostaan aikaa pakoon,
ja ollaan piilossa suruilta.

Tule ihmiseksi ihmiselle,
riisu pois vihan naamio,
anna anteeksi sinua loukanneille,
vapaudu vuosien kahleista,
ja tunne kuinka askel kantaa kevyemmin,
anna toivolle tilaa,
täyty anteeksi antavasta rakkaudesta.

Tule,
ole,
jää,
rinnallakulkijaksi,
ystäväksi.

Ihminen tarvitsee ihmistä,
niin kuin kuiva maa sadetta.

 

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Sanaton

Leikkipuiston reunalla,
etsin itseäni,
koen olevani muukalainen jonka tiimalasissa hiekka valuu,
en saa keskusteluista kiinni,
ei ole sanottavaa,
on vain kasa kokemuksia sydämen mullan alla,
en saa niitä lauseiksi,
ja jos saankin,
koen puhuvani vierasta kieltä.

Perhekerhossa,
etsin itseäni,
pieni huone täynnä ihmisiä,
en saa katseista kiinni,
ja jään huoneen reunalle,
erotun joukosta,
minä ja poikani,
taistelupari omassa sodassaan.

Oman kodin lämmössä,
etsin itseäni,
kuulen kuinka hengitykseni vapautuu,
tunnen kuinka olen elossa ja tulen kuulluksi,
olen turvassa.

Etsin ja oivallan,
minussa on jokin kesken,
kipuni juuret ovat yhä kiinni minussa,
tarvitsen aikaa,
tarvitsen rohkeutta löytää itseni.

Tämä kaikki rakentaa vaikka ravisteleekin sielua,
minun pitää olla armollinen,
itselleni,
tunteilleni,
vielä minä löydän sanat,
ja seison vahvempana kuin koskaan aikaisemmin.

 

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Tuloksia

Päivän kaunis aurinko on vaipunut nukkumaan ja on kuun vuoro valaista. Katumme valot loistavat keittiön ikkunasta mutta useassa kodissa on hiljaisen näköistä. Laitan pöytälampun palamaan ja keitän kupin kahvia. Vielä ei ole aika antaa unella valtaa. Kerään ajatukset sanoiksi, kerään tapahtumat tarinaksi.

Olen ollut kiitollinen kaikesta siitä mitä olemme tehneet ja kokeneet yhdessä. Kevät on herättänyt meidät kaikki eloon ja veressä virtaa raikas tuuli. Pikku hiljaa kaikki lumi on kadonnut ja piha huutaa haravan kosketusta. Autotallin nojalla on kolme haravaa. Kaksi iso ja yksi pieni. Pieni harava nojaa polkutraktoriin ja sen vieressä on ämpäri jossa on nallen kuvia. On mukavaa touhuta yhdessä. Poikamme nauttii ulkoilusta ja siitä, jotta saa osallistua aikuisten hommiin. Suuri ilo on myös pihamme yhteisö joka koostuu naapureista. Yhdessä touhutaan ja autetaan toisiamme monessa asiassa. Se on nykyaikana harvinaista. Olemme siis onnekkaita.

Tänään postilaatikosta tipahti myös kirje lääkäriltä. Allergiatestien tulokset olivat saapuneet ja ne olivat kaikki negatiivisia paitsi maito oli lievästi koholla. Lieneekö atopian ärtyminen johtuneen siitä vai onko nämä ilman leimahdukset herättäneet myös ihon eloon. Lääkärin ohjeilla selviämme ja iho voi paljon paremmin kun saimme hyvät rasvat. Jospa se tästä. Elokuussa menemme jälleen Kardiologin luokse ja tilanne päivittyy siellä kokonaisvaltaisesti. Sinne asti elämme täyttä elämää!

Tuleva kesä on monella tapaa merkityksellinen. Minä olen elokuussa astumassa työmaailmaan ja uusi aika alkaa. Se on minulle todella suuri askel. Olemme eläneet poikamme kanssa niin lähekkäin toisiamme jotta irtautuminen on vaikeaa. Tiedän, jotta se on ajankohtaista ja tarpeellista mutta samalla niin kovin kipeää. Minun pieni mies onkin jo ison pojan alku joka reippaudellaan osoittaa minulle pärjäävänsä yksin muidenkin hoivassa. Minä iloitsen siitä ilosta ja uteliaisuudesta sekä rohkeudesta, joka pojastamme huokuu. Tiedän, jotta vaikka minä kyynelehdin niin hän selviää ja kasvaa yhä vahvemmaksi. Uusi aika on meille tarpeellinen. Uusi aika on uusi mahdollisuus.

Elämä kantaa ja kannattelee. Kesä on kohta täällä ja me saamme perheenä matkustaa ja olla yhdessä ilman jotta aika sitoisi meitä liikaa. Odotan sitä jo. Mieheni on kovasti tehnyt työtä purjeveneemme parissa ja jos ilma on suotuisa sekä huolto valmis niin vappuna pääsemme vesille. Aava järvi, raikas tuuli, kannella meidän vanha matkaradio ja purjeiden vieno suhina. Siinä on elämän voima, siinä on rakkauden koti, siinä on arkemme juhla.


keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Halu tulla nähdyksi


 Olin eilen teaterissa. Ennen olin yksi heistä jotka seisoivat lavalla ja nyt olen yleisön massaa. En pysty enää astumaan ihmisten eteen. Olemaan rento ja avoin, heittäytyä ja antaa luovuuden viedä. Minä en ole enää sama ihminen ja samaan aikaan haluaisin olla. Sairaala ja sairaus on muuttanut minua. Se on antanut paljon ja siunannut perhekuntaamme mutta myös ottanut jotakin pois. Ehkä löydän sen vielä tai sitten en. Yleisön kätkössä kuitenkin eilen kaipasin. Kaipasin kuuluvani yhteisöön jota luovaksi hulluudeksi kutsutaan. En ole vielä valmis vai tulenko koskaan enää olemaan. Tästä syntyi runo:

 Temmattu maailmasta tuntemattomaan,
ilman lupaa,
ilman kysymystä: Tahdotko?

Oli opittava uusi sanasto ja sen tuoma kieli,
turvattomuus sitoi kahleita,
ja minä koitin estää niiden lukitsemista.

Selvisimme,
taistelu oli ankaraa.
iho oli verellä useasti,
rauha saapui kuitenkin.

Tänään olen haavoitettu,
kipeä muisto taistelun merkkinä,
aina en pysty sanoittamaan sitä,
ei minun tarvitsekkaan,
se on minun kipuni.

Kaikki tämä erottaa minut muista,
istun väkijoukossa ja koen olevani muukalainen,
näen jotakin enemmän,
mutta yhä harvempi näkee maailmani,
Sama keho ja ruumis,
eri sielu ja sydän.
Miksi erilaisuus eristää?

Tahdon olla minä minuna,
ja tulla nähdyksi,
nyt.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Atsiuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuu.

Pyykkikone laulaa ja unihiekka ropisee lastenhuoneen lattialle. Mieheni selailee maailman uutisia ja koira kuorsaa kopassaan. Minä sytytin vaniljan tuoksuisen tuikun ja nappaan hetken itselleni. On levollinen mieli ja aika omille ajatuksille. Istu kanssani.

Kevät on herännyt talven alta. Aurinko hymyilee niin, jotta polun varressa kukki voikukka. Linnut laulaa jo aamusta ja luomakunta herää eloon. Herätys ravistaa meitä matkalaisiakin ja saa elämän virtaamaan kaamoksen alta. Askel on kepeämpi ja mieli uusia tuulia täynnä. Kevätverhot voi laittaa ikkunaan ja narsissi näyttää kuin kevään joulukuuselta. Eläköön värit ja valo.

Pieniä murheita tämä kevät on kuitenkin tupaan tuonut. Poikamme iho on alkanut ärtyä ja syytä siihen ei ole selkeästi löytynyt. Posket, silmäluomet ja leuka ovat ihottuman rantautumiskohde. Yöllä kutina hieman rauhoittuu mutta aamulla jo palaa. Me saimme Zyrtec nimisen lääkkeen käyttöön (sekä voiteita), joka ehkä pienesti auttaa mutta rauhaa emme iholle ole vielä saaneet. Tänään sydänlääkärimme soitti ja teki meistä lähetteen ihopolille. Pääsemme jo sinne ensi maanantaina sekä samana päivänä otetaan allergiatestit. Kiitollisin mielin olen tämän kaiken hoivan alla. Yhä uudestaan saamme kokea kuinka kokonaisvaltaisesti meitä kannetaan ja hoidetaan. Täysi kiitos erikoissairaanhoidollemme, joka antanut apunsa nopeaan ja oikeaan aikaan.

Mieli joskus aina näiden uusien murheiden alla karkaa menneeseen. Iholle palaa se aika kun moni asia oli epäselvää ja sitä vain odotti vastauksia ja apua. Tiedän, jotta ajallaan kaikki selviää mutta joskus aika tuntuu niin pitkältä. Joskus sitä vain toivoisi, jotta tämä tyynivaihe saisi kestää. Ei lääkäreitä, kokeita, Helsinkiä, murheita tai kyyneleitä. Elämä ja vanhemmuus on kokonaisvaltaista eikä vain keidashetkiä. Meidät on kutsuttu taistelemaan yhdessä. Ehkä kerään jälleen oman taisteluvarustukseni ja katson eteenpäin toivoen ja uskoen apuun joka jo lähellä.

Tänään poikamme kiersi kotiamme ja mietti ääneen sanoen: Minun kotini, minun huoneeni, minun koirani, minun äitini, minun isäni, siinä kaikki. Mitä siihen lisäämään. Siinä kaikki ja paljon enemmänkin, minun pieni siunattu ihminen.