Linnunpoika

Pitkästä aikaa ikkunasta tulee raikasta ilmaa. Pilvet hakee vielä taivaalla paikkaansa mutta salamat ovat muuttaneet muualle. Pöydälllä hurisee tuuletin ja kädessäni lasi viiniä. Hiljaisuus lumoaa ja raikkaus rentouttaa. Päivän hiki on pyyhkeen kulmassa ja huominen odottaa uusia seikkailujaan. Istu kanssani.

Tänään tapahtui jotakin hyvin pysäyttävää. Olimme koko perheelle pienellä ajelulla. Käymme usein katsomassa satamassa veneitä ja unelmoimme, koska meidän paattimme siellä uinuu. Tänään satoi kaatamalla vettä. Ajoimme sataman ja äänestyksen kautta kotiin. Mieheni rinnassa oli omituinen olo. Hän sanoi jotta haluaisi vielä ajalla kaupunkiin ja auttaa ihmisiä, jotka koittavat rämpiä kotiin sateessa.Minä hymyilin ajatukselle. Innostukseni oli hieman laimea. Mietin, jotta suo on loputon jos kaikkia autamme. Mies ajoi määrätietoisesti. Kuin tyhjästä kadulla juoksi pieni ja hentoinen tyttö. Vedestä väsyneeksi kastunut. Mies pysäytti auton ja huusi ikkunasta: hyppää kyytiin. Tuo tyttö istahti etupenkille. Vesi valui poskia pitkin läpi kehon. Hän näytti kuin pieneltä linnunpojalta. Elämän tuulissa kastuneelta. Laitoimme autoon lämmityksen ja kysyimme minne voisime hänet viedä. Hän ohjasi meitä ja veimme hänet kotiovelle asti. Tyttö katsoi meitä ja sanoi: Jumala teitä suuresti siunatkoon. Hän poistui autosta sateen sekaan kotiovelle asti.

Tapahtuma liikutti minua. Joskus ja niin monesti saamme jonkin tunteen tehdä jotakin. Joskus sanomme itsellemme, jotta en nyt jaksa, en voi, en ehdi ja emme tottele ääntä sisällämme. Joskus on pakko toimia. On mentävä, tehtävä ja oltava jossakin jotakin tuntematonta varten. Ehkä tämä tyttö kaipasi juuri tänään jonkin pienen osoituksen siitä, jotta hän on arvokas. Ehkä hän tarvi osoituksen siitä, jotta maailmassa on hyvyyttä ja hyviä tekoja. Ehkä juuri hän kaipasi tulla kannetuksi keskellä sadetta.

Meidän perhe on saanut olla hyvyyden kohde. Kuinka suunnaton onni on se jotta tulee kannetuksi, rakastetuksi ilman suurempaa syytä tai tekoja. Kun rakkaus liikuttaa ihmisiä toistensa luo niin kukaan ei jää kylmäksi. Hyvyys sytyttää väsyneenkin sielun. Paatuneen sydämen ja uupuneen mielen.

Kumpa sieluni pysyisi auki äänelle joka saa tekemään asioita toisten eteen. Pestään jokainen sydämemme korvat ja ollaan kuulolla kun sydän käskee toimia. Antaessaan saa aina jotakin takaisin.

Uskalla ja ylläty.

Kesä.

Aurinko on mennyt jo nukkumaan. Sen lämpö vielä asuu nurmikon tuoksussa ja hiipii sisään ikkunasta. Kesä on täällä. Aamuisin valo tulvii sisään ja saa hymyilemään. Askel on kevyämpi ja tekisi mieli juosta aamukasteen sekaan pyörähdellen ilosta.  Nautitaan ja kerätään valovoimaa talven varalle.

Tänään mietin kuinka erilainen kesä meillä onkaan edessä kun olemme saaneet kerätä yli vuoden voimaa suuresta leikkauksesta. Pojasta on tullut komea miehen alku joka valloittaa maailmaa jäätelön jälki poskella. Hän on kaikessa mukana niin täysillä ja herättää nuutuneenkin päivän eloon. Elämän voima virtaa ja tarttuu. Minä nuorrun potkumopon perässä ja hiekkalaatikon kätkössä. Minun aarteeni. Minun sankarini.

Minua alkoi hirmuisesti itkettämään eräs aamu kun katsoin poikani arpea rinnassa. En itkeny surusta, en pelosta vaan elämän virran kuljettaneesta matkasta. Niin paljon asioita kätkeytyy tuon pienen viivan alle. Poikani usein silittää arpeaan kuin itselleen kertoen: tämä matka on osa minua. Tämä kaikki mikä virtaa ja elää paitani alla, teki minusta juuri tällaisen. Särjetty mutta koottu ehjäksi. Kanneteltu voittajaksi.

Hukutaan lämmön ääreen ja herätään rakkaitemme vierestä paljain varpain. Juostaan aamukasteessa ja mennään piiloon kesäkukkien sekaan. Siellä asuu onni.

Kaikesta tästä syntyi runo: 

Sinä kesäheinä ja aamukasteen heijastus,

sinä päivänpaiste ja iltaruskon kajo,

sinä voittajaksi syntynyt,

sinä.

Minä arjen kantaja,

minä pölyräteistä ja pyykeistä kasattu äiti,

minä elämän ihmeitä nauttiva,

minä haaveileva taivaanrannanmaalari,

minä.

Me ja meidän näköinen perhe,

onni asuu hetkissä yhdessä,

kyynelissä ja ilon hersyvässä juhlassa,

me näytetään maailmalle jotta sodat on tehty voitettavaksi,

kun rakastaa kaikki on mahdollista,

meillä ei ole muuta kuin toisemme.

me.

Sinä olet lohtuni!

Ympyrä sulkeutuu......

Sydän lyö. Jännittää. Muistot palaa mieleen. Nämä sairaalan käytävät kätkevät niin monia muistoja. Itkettää mutta kätken sen. Tänään saan kunnian olla rinnallakulkija. Saan pitää ystävääni kädestä kiinni kun hän on elämänsä tärkeän askeleen äärellä. Hissi pysähtyy ja olemme lapsettomuusklinikan ovella. Odotustila on tyhjä. Samat taulut, samat julisteet. Tyhjän sylin huutavan kaipuun voi aistia. Minäkin istuin noissa tuoleissa. Minäkin odotin. Minä ja me onnistuimme. Me saimme ihmeen omaksemme.

Ruudulle tulee kuva kodista kehon kätköstä. Kaikki on valmiina keho ja sielu. Rakkaus kuin huokuu ruudun lävitse. Poskilleni valuu kyyneleet väkisin. Muistojen virta ja toive ystävän puolesta: Luoja anna ihmeen tapahtua. Kaunis ihmeen alku jäi uuteen kotiinsa. Lämpö kätkee sen hoivaansa ja me ystävät, läheiset ja omaiset toivomme, uskomme, rukoilemme.

Kotimatkalla tunteet nousivat pintaan ja tästä kaikesta syntyi runo. Se on kuin pieni sydämeni laulu. Laulu joka eli minussa vuosia sitten mutta joka soi ystäväni kehossa juuri tänään.

Ympyrä sulkeutui. Kipuni kantoi siunauksen. Minä voin tänään ymmärtää ja kantaa ystävääni. 

 
                                                              Värisevä haave

Uinu vaan pienokainen syvällä lämpöni alla, 
uinu vaan pienokainen löydä kotisi uumenista kehoni.
Minä varjelen ja suojelen solusi sointia,
 minä huolella hallitsen kehoni keinua.

Uinu vaan pienokainen syvällä lämpöni alla 
uinu vaan pienokainen löydä kotisi uumenista kehoni. 
Minä rakastan sinua ennen kuin sinä edes olit olemassa, 
minä palan itsestäni annoin jotta sinä tulisit täydelliseksi.

Löydä rakkaani kotisi minusta,
 minä tarvitsen sinua kuin kuiva maa raikastavaa vettä.
Uinu vaan pienokainen syvällä lämpöni alla, 
uinu vaan pienokainen löydä kotisi uumenista kehoni.
Minä odotan jotta annat merkkisi elämälle,
 minä odotan ja kyynelillä sinua kaipaan.
Minä odotan.......kunnes kohdataan.

Antaessaan saa jotain takaisin

Taivas puhuu sekavia. Ensin on auringon vuoro. Se hellii ja kutsuu uuteen päivään verhojen välistä jo heti aamusta. Ulos päästyämme alkaa sataa räntää. Ilonsäteet vaihtuvat kaamokseen. Rännästä kastuneina olallemme sataa rakeita. Hymyilyttää jo. Vihdoin sisällä taivaan viestiketjusta kastuneina kunnes jälleen aurinko puhuu. Emme enää uskalla astua ulos. Ehkä seuraavaksi olisi satanut kokonainen lumiukko. Taivas puhu ja puhalla, me katselemme tekstiviestejäsi ikkunasta;)

Kaiken keskeltä heti aamusta pakkasin munkit ja siman eväskoriin ja suuntasin sairaalamme sydänpolille. Oli sydänyhdistyksemme vuoro tarjota herkullisia hetkiä kardiologin vastaanotolla. Pikku hiljaa perheiden virta alkoi saapua odottamaan vuoroaan. Ilmassa oli kyyneleitä, odotusta, pelkoa ja jännitystä. Jäätä mursi puheensorina ja elämän jakaminen sokerinmurut huulilla. Odottamisen sekunnit puolittuivat ja moni sai kokemuksen, jotta asioiden kanssa ei ole yksin. Meitä vaeltaa kymmeniä saman kaupungin kaduilla,joilla on huoli omastaan. Me taistelemme, me selviämme, yhdessä ja erikseen.

Antamisen ja ilon viejänä on aina etuoikeutettu saamaan jotakin myös takaisin. Minua puhuttelee yhä uudestaan nuo lapset ja nuoret, jotka silmissäni ovat sankareita. Pienin itki äitiään vasten, seuraavalla käytävällä taapero valloitti maailmaa, penkillä istui teinejä suuret unelmat rinnassaan. Jokaisesta heistä uhkui voima. Salainen elämän resepti nimeltä: taistelun tahto. Ei ole olemassa mitään muuta kuin tämä hetki ja siitä kiinni pitäminen. Hetki joka on mahdollisuus johonkin uuteen, mahdollisuus seuraavaan minuuttiin, tuntiin, päivään ja kuukauteen. Siitä pitää huolehtia, pitää kiinni ja uskoa sen kantavaan voimaan. Te sydänlapset ja nuoret näytitte sen taas minulle tänään. Kiitos!

Omani tuhisee untaan sänkynsä uomassa. Iltarukouksen siunauksen alla ja turvallista kerätä voimaa huomiseen. Minä kiitän hänestä. Minä kiitän kuljetusta polusta ja huomisen mahdollisuudesta. Olkoon silmäni avoimet myös huomenna. Jokaisessa päivässä asuu mahdollisuus oivaltaa jotakin syvää joka muuttaa meitä paremmiksi ihmisiksi toisiamme vasten.

Suokoon taivas nöyryyttä se näkemään ja kuulemaan. Taivas puhu jälleen!