Odotuksen tuska........

Pääsiäinen. Valon ja toivon juhla. Sieluni ripustautuu auringon säteisiin ja kiirii valon mukana taivaanrannan taa. Ilma on raikas ja sitä on helppoa hengittää. Askeleet kulkevat kuin itsestään melkein kokonaan sulaneella asfaltilla. Koirani tassut rapsuttaa kiviä tien laitaan. Kevät sinä olet vihdoin täällä, ainakin tänään, jääthän ainakin huomiseen?

Keidas hetki perheen parissa paikallisen kahvilan terassilla. Kädessäni kevään ensi jäätelö ja mieheni huulilla huurteinen. Poika istuu aurinkolasit silmillään ja valloittaa hymyllään kokoisensa palan terassista. Tuokion jälkeen menimme leikkipuistoon. Laskimme mäkeä ja keinuimme. Nauru ja ilo täytti sydämemme. Hetki on käsissämme ja se hetki oli iloa tulvillaan. Hetkellisesti kaikki murheet katosivat. Kevään vallankumous täytti olemuksemme. Olimme ja elimme toisillemme. Voimauduin. Akkuni sai virtaa ja koin olevani jälleen elossa. Näitä hetkiä kaipaan ja tarvitsen. Heittäytymistä aikaan joka lyö meille.

Kotiin palattuamme tanssimme poikani kanssa hänen huoneessaan. Pieni pää painautui vasten kehoani ja keinutin ainoatani musiikin aalloilla. Silitin rakkaani ihoa ja sanoin: me selviämme. Tanssin keinussa kuin sydämemme löivät samaa rytmiä. Minä taistelen, ajattelin. Murhe ei saa lyödä minua maahan vaan minun on taisteltava tämä sota loppuun. Välilä kaadun ja kompuroin, pelkään ja vapisen. Matka kuitenkin jatkuu. Minä kannan lastani ja elämä kantaa meitä. Edessä on paljon uutta ja ihmeellistä. Siellä asuu myös toivo. Meillä on mahdollisuus saada uusia elämä ja vahvistua särkymisen kautta. Tulee päivä kun nostamme rauhan lipun kotimme ylle ja otamme toisiamme käsistä kiinni sanoen: Me taistelimme, me selvisimme.

Tiistaina menemme lääkäriin arviointiin voimmeko lähteä Helsinkiin ja millä aikataululla. Minä rukoilen, jotta saisimme luvan ja rakkaamme olo parantuisi. Minä rukoilen polvillani armoa ja apua, muuta en voi. Olen niin pieni ja avuton yksin siksi tartun suurimpaan. Autathan meitä?

Huominen on tuntematon. Toivon kuitenkin, jotta se toisi mukanaan jotakin uutta ja ihmeellistä. Tuli mitä tuli sen otamme vastaan ja pyydämme voiman sen hyväksymään.

Elämä on tässä.

Aika

Aika,

ole armollinen,

anna aikaa olla yhdessä,

kasvaa yksin ja kiinni toisiimme.

Ethän pysähdy kun tunnen niin,

jatkathan lyöntejäsi ja kuljetat huomiseen,

herätä minun nukkuva sielu eloon.

Aika,

annathan meille huomisen,

annathan seuraavan 

tunnin,

päivän,

viikon,

kuukauden,

vuoden.

Elämän kello sykkii ja soi

sen rytmi kutsuu jatkamaan.

minun on luotettava sen sointiin,

uskaltaa jatkaa tuntemattomaan,

hetki kuljettaa hetkeen,

elän, olen ja hengitän,

tässä on kaikki,

ja se riittää?

 

Eikä. KYLLÄ!

Lyhyesti:

Tänään lääkärissä lääkäri nostaa kädet pystyyn todeten: jotta pojallamme on jälleen infektio. Nuha valuu nenänpielestä kuin kyynel pakkasessa. Aika pysähtyy, ajatukset jähmettyy, kiukku kasaantuu ja autossa se purkautuu kun ajan kotia kohti. Armoa vielä annettiin tämä viikko toipua mutta jos toipumista ei tapahdu niin leikkaus peruuntuu jälleen.

Olen sanaton.
kyvytön,
voimaton,
uupunut,
mutta silti rakkautta täynnä poikaani kohtaan.

On jatkettava,
uskottava,
toivottava,
ja tulla lähemmäksi toisiamme.

Muuta meillä ei ole.

Eikä.

Poika tuhisee untaan. Minä istun sohvan nurkassa yksin. Mies on työmatkalla, koira hoidossa mutta onneksi pian siskoni saapuu ilokseni. On jotenkin niin väsynyt olo. Ei jaksa tuntea eikä kokea juuri mitään ja samalla koko maailma lepää harteillani. Istu kanssani hetki. Jaetaan maailma puoliksi.......edes hetkeksi.

Tänä aamuna näin jotakin mitä en todellakaan olisi halunnut nähdä. Tuon pienen nenän alla oli se soliseva puro, jonka jo luulin kuivuneen. N U H A. Se on saapunut kotiimme. Minulta pääsi itku. Pyyhin pientä nenänalusta ja kiukku kasvoi sisälläni. Elämä miksi sallit tämän tulla elämäämme juuri nyt!!!!! En jaksa enää tätä odotusta jos leikkaus siirtyisi jälleen. Tämä sisäinen valmistautuminen ja huoli syö minut elävältä. On päiviä kun tekisi mieli juosta jonnekkin kauas ja vain huutaa. Itkeä pois se kaikki mitä sydämessäni kannan. Samaan aikaan kuitenkin kiitän siitä, jotta tunnen ja koen. Kiitän jotta elämän ravistellessa osaan puhua sydämeni sanoiksi. Se on merkki siitä jotta selviän. Padot eivät kasaannu sisääni ja aikojen saatossa tukehduta sieluani. Minulla on väylä tuskallekkin. Väylä joka muodostaa kirjaimien jonon ja saa sieluni sanoiksi, lauseiksi, runoiksi. Niin kauan selviän kun minulla on sanat ja korvat jotka ne kuulevat.

Tässä vuoristoradassa matka jatkuu. Huominen on tuntematon yhä. Minulle riittää kun saan tuntea, jotta saan olla rakkaiteni kanssa yhdessä. Kestän huomisen haasteet ja kivunkin kun vain saan olla heidän lähellään. Mieheni, lapseni, tekevät minusta naisen, äidin ja ihmisen joka tuntee olevansa elossa. Elämä kantakoon meitä jos kaadumme tai kompuroimme, jos nauramme tai ilakoimme.

Elämä on tässä. Minä elän elämässä ja elämä elää minussa.

Sinä pieni ja ihmeellinen

Sinä pieni ja ihmeellinen,

asut aina sydämeni alla.

Minne menenkin, mitä teenkin,

sinä olet ja elät minussa.

Sinä pieni ja ihmeellinen,

emme tule koskaan olemaan entisemme,

kaikki tämä ja tuleva muokkaa meitä,

vahvemmiksi,

rohkeammiksi,

katsoa huomista ja astua siihen yhdessä.

Sinä Pieni ja ihmeellinen,

pysäytetäänkö aika?

Ollaan hetki aivan hiljaa,

annetaan hiljaisuuden hoitaa ja rakkauden rakentaa uutta,

tunnetko,

koetko,

elämä kuroo meitä uudeksi?

Sinä pieni ja ihmeellinen,

mistä oikein tulit elämäämme?

Toit valon ja ilon,

avasit maailman eteemme,

josta emme edes tienneet.

Kaikki on tässä mitä tarvitsemme,

sinä olet olemassa,

ja me olemme sinua varten.

Siunattu ihminen.

20.3

Asfaltti pilkottaa lumen alta. Aurinko lämmittää ja askeleet kuin juoksevat itsestään. Raikas ilma herättää uinuvan sieluni ja herään...ainakin hetkeksi. Poikani tuhisee untaan vaunuissa ja kuin keräisi voimaa seuraaviin askeliin. Nuku rauhassa rakkaani sillä vielä on paljon tänään tehtävää.

Minulla on huomenna syntymäpäivä. Täytän 30. Juhlamieli on lomalla. Mikään ei oikein tunnu miltään. Haluaisin tuntea mutta en saa kiinni mistään. Kuljen ja toimin mutta ajatukset tulevat perässä. Kaikesta huolimatta olen kuitenkin onnellinen. Voin sanoa jotta olen saanut elää hyvää elämää. Olen nähnyt maailmaa, olen kävellyt tunturin huipulla ja maailman kujilla. Olen nähnyt mitä rakkaus saa aikaan ja olen itse saanut rakkautta kohdata. Olen antanut itsestäni muille ja olen saanut paljon takaisin. Kolhut ovat tehneet minusta naisen joka olen tänään. Sielunipinta ei ole virheetön vaan haavat ovat jättäneet arpensa. Jokainen niistä kuitenkin kertoo tarinaa. Elämä elää minussa ja minä elän elämää. Välillä se satuttaa ja välillä naurattaa. Jokainen hetki jättää jäljen minuun. Ilman arpiani en olisi minä.

Toivon, jotta poikani kokisi jotakin samaa. Hänen arpensa ovat taistelun tulos. Merkki eletystä elämästä josta olemme selvinneet voittajina. Arvet ovat tehneet hänestä vahvemman mutta toivon myös, jotta arvet pehmentävät poikani tapaa katsoa maailmaa. Arpien läpi näkee, jotta maailma ei ole itsestäänselvyys ja jokainen henkäys on lahja. On etukoikeus elää vapaassa Suomessa ja rakastaa ilman ehtoja. Maailma on kaunis.

Hetki kerrallaan eteenpäin vaikka tänään jotenkin kaikki harmittaa. On vaikeaa hyväksyä joinakin päivinä sydänvikaa. Olemme onnekkaita jotta olemme saaneet elää ns. normaalia elämää näin pitkään eikä vika ole paljoa matkaa haitannut. Nyt poikamme huulet, sormet ja varpaat sinertävät ja hengitys muuttuu huohottavaksi touhun keskellä. Huoli herää. Rakkaani, jaksatko? Tekisi mieli vain rakastaa hänet terveeksi. Sitoa haavat ja parantaa kaikki se mikä hänet rikkoo. En voi tehdä muuta kuin elää rinnalla. Olla syli, olla äiti, olla lähellä, olla sydän, joka sykkii silloinkin kun hänen sydämensä pysäytetään.

Aurinko kuumottaa ikkunasta. On aika jatkaa matkaa. Valo tulvi sydämeen ja herätä nukkuva sielu. Anna ajatuksille siivet ja sytytä toivo.........yhä uudestaan.

Ensi-ilta

Taivaalla on revontulia. Äärettömyys juhlii ja luomakunta hiljenee kauneuden edessä. Luonto on niin vaikuttava. Ihmisen pienuus korostuu suuruuden edessä. Sammatutan valot ja katson vain taivasta. Se kuin hoitaa sieluani väreillään. Värise ja tanssi väsynyt sieluni, syty ja tule kuulluksi taivaankannan juhlassa.....

Meillä oli eilen ensi-ilta esityksestä joka kertoo elämästä sydänvian kanssa. Siinä me olimme avoimena ja särkyneinä. Haavat iholla ja sielussa. Elämä annettu jaettavaksi taiteen muodossa. Olin ylpeä itsestäni ja koko ryhmästämme. Jokainen meistä antoi itsestään jotakin niin haurasta mutta samalla jotakin niin voimauttavaa. Yleisö oli sanaton. Kuvat, liike, sanat, eleet ja ilmeet kertoivat sen mitä sielussamme kannamme. Sydän tuo elämän rumpu sykki ja soi. Kipu kosketti ja ilo tarttui. Toivon, jotta jotakin muuttui..... meissä jokaisessa.

Tästä kaikesta syntyi runo:

Elämän estradilla,

seison avoimena ja haavani iholla,

kasvan pieneksi,

ja annan itsestäni palan jaettavaksi,

päässäni soi sanat:

vain murrettu leipä on yhteinen,

tässä siis olen,

murrettuna.

Elämän estradilla katson sinua mieheni,

istut yleisössä hiljaa,

haluan sanoillani kertoa;

ilman sinua en uskalla, en jaksa,

tarvitsen sinua tällä tiellä,

kulje kanssani,

ole minulle,

sinä.

Elämän estradilla,

en olisi ilman sinua poikani.

Sinä olet muuttanut minussa kaiken,

olet avannut uuden näkymän silmieni eteen,

olet opettanut minulle mitä on rakastaa ja taistella,

mitä on olla hetkessä.

Elämän etsradilla,

seison avoimena ja haavani iholla.

ja kiitän,

sillä särkyminen on uuden alku.

 

 

Pahvimaja

Istut isäsi tekemässä pahvimajassa,

kädessäsi pieni taskulamppu

jolla heijastat valoa lempi kirjaasi.

Hymysi täyttää pienen majan,

ja hehkut iloa.

Ihailen taitoasi elää hetkessä,

onni elää sinussa ja kaikessa mitä teet,

maailma on avoin kirja edessäsi,

minä autan sinua kirjoittamaan sen,

tarinasi on kaunis.

Painat pienen pääsi vasten olkaani,

puristat käsilläsi minua 

ja kuin sanoisit:

äiti ollaan tässä aina.

Minä halaan sinua takaisin,

vastaten: minä olen sinua varten,

minä elän sinulle.

Istut isäsi tekemässä pahvimajassa,

kädessäsi pieni taskulamppu,

valo tulvii pienestä pahvi ikkunasta ulos,

minä toivon:

valo tulvi myös meidän ikkunoista,

leijaile ympäristöömme ja kerro:

toivo asuu täällä.

5.4

Leivinuuni hohkaa lämpöään ja ulkona paukkuu pakkanen. Savupiipun savu muuttuu talven hengitykseksi ja tekee taivaalle savumerkkejä. Onneksi saamme olla sisällä villasukat jalassa ja nauttia tuoreen kahvin tuoksua. Arjen juhlaa.

Tänään olimme koko aamun sairaalassa. Sydän ultra, keuhkokuva, korvalääkäri, injektio, odotusta ja leikkihuoneen riemua. Sydämentila on pysynyt melko ennallaan vaikka pientä kiristymistä oli havaittavissa. Verenkierto keuhkoihin alkaa olla melko tiukassa ahtautumien tähden ja siksi leikkaus on odotettu pelastus. Saimme tänään uuden leikkausajan 5.4. Tuntuu siltä kuin olisin saanut uuden lasketunajan. Koen vahvasti jotta leikkaus on kuin uusi syntyminen meidän lapselle. Saamme uudenlaisen elämän. Saamme vapauden pelon tilalle ja voimme elää ilman kahleita jotka nyt rajoittavat elämää suuresti. Ajatus reissuista, kerhoista, matkoista ja elämästä ilman lääkkeitä saa hymyn kasvoille. Meillä on edessä ihana tulevaisuus vaikka askeleet ajottain sitä kohti ovat kovin raskaat.

Tänään korvalääkärissä kun lapseni oli kiedottu kapaloon rauhoitukseksi ja hoitaja piteli päätä paikallaan ja lapseni vuodatti sairaalan kokoisia kyyneleitä, aloin minäkin itkeä. Silitin poikani ihoa ja sanoin kuinka rohkea hän onkaan, lauloin lempilaulua hiljaa hyräillen ja koitin olla niin lähellä kuin pystyin. Oli todella avuton olo. En olisi tätä tietä lapselleni valinnut kun nyt näen kuinka paljon kipua ja kyyneleitä se sisältää. Hoitaja sanoi minulle, jotta jos minulla on pahaolla voin mennä odottamaan ja toinen hoitaja tulee pitämään lastani kiinni. Ajatus tuntui kamalalta. Nyt on aika minun olla rohkea ja reipas. Minun tunteeni ja kyyneleeni kuivaan hihani reunaan kunhan vain saan olla poikani lähellä. Minä taistelen hänen rinnallaan ja pidän kädestä kiinni kun kipu tarttuu pieneen kehoon. Me olemme yhtä kyynelissä ja riemun vallatessa.

Toivon jotta lääkärin määräämä lääke auttaa ja saamme toipua niin jotta tuo 5.4 olisi totta. Se päivä tulee olemaan raskas ja tuntematon mutta selviämme siitä yhdessä tiedän sen. Nyt tulee vain kulkea hetki kerrallaan ja elää elämää tarttuen onnen jyviin, niitä antaen ja niitä jakaen. Maailma on kaunis.

Odotuksen sumua......

Istumme mieheni kanssa olohuoneen sohvalla. Taustalla pyörii tv joka on juuri sopivaa ajanvietettä kun ajatustenvirta on jumissa. On helpottavaa myöntää itselle, jotta ajatukset ovat sumun peittämät. Ei tarvitse pinnistellä tai sinnitellä, saa vain olla. Siunattu sekasorto.

Sydänteatterimme ensi-ilta on ensi viikonloppuna. Harjoitukset kiihtyy ja palaset alkavat loksahtaa kohdalleen. Sydän verellä tehty työ saa taiteen muodon ja saamme ylpeinä seisoa teoksemme takana.  Tarina kertoo 7 sydänperheen tarinan. Tarinat ovat muotoutuneet omista kokemuksista ja jokainen meistä on saanut antaa tarinalle omanlaisen muodon. Matka on ollut antoisa mutta ajottain myös kovin kipeä. Muistot ja elävä pelko on nostanut päätään ja saanut kyynelten virran solisemaan. On täytynyt etsiä rohkeus jatkaa ja voima tulla esiin kipupisteineen. Olkoon esitys katsojille ajatuksia herättävä ja meille voimauttava retki. Kumpa moni ymmärtäisi elämän lahjan salaisuuden ja vaalisi rakkautta enemmän kuin kylväisi vihaa.

Olen tänään miettinyt paljon rakkautta. Erityisesti ehdotonta rakkautta. Rakkautta joka voittaa oman mukavuusalueen ja saa tekemään tekoja toisen puolesta. Rakkautta, joka saa elämään toisen rinnalla ja olemaan läsnä. Rakkautta joka antaa enemmän kuin vaatii rakkautta osakseen. On paljon opittavaa ja ehdottoman rakkauden edessä oma sydän käpertyy kovin nöyräksi. Joka päivä sitä opettelen enemmän ja enemmän. Tulla pieneksi ja kasvaa suureksi, elämä on kasvua ja kasvukipuja.

Pieni pala myös poikamme voinnista. Hän on yhä kipeä. Nuha ei ota parantuakseen ja taistelemme sen kanssa joka päivä. Välillä on niin toivoton olo mutta luovuteta ei!!!! Ensi viikolla on jälleen lääkäri ja saamme allergiatestejen tuloksia. Kardiologi oli sitä mieltä, jotta suojaava antibioottikuuri olisi pojallemme eduksi koska infektio on ollut niin pitkä. Kuuri olisi leikkaukseen asti voimassa. Katsotaan mitä tiedossa kun ensi viikolla palaamme jälleen poliklinikalle.

Matka jatkuu. Kiitos jotta jaoit tämän hetken kanssani.

Nuha numero 100

Avaan sälekaihtimet ja valo tulvii sisään. Seison ikkunan edessä kuin saaden valohoitoa. Sielu ja mieli kuin hörppää janoisena auringonsäteitä. Näitä säteitä on kaivattu ja näitä säteitä tarvitsen juuri nyt. Verhonraosta näen vaunut jotka tuoksuu unelta. Nuku vain pieni sankarini niin saat voimaa seikkailla. Tämä päivä on vasta alussa......

Tänä aamuna heräsimme nuhan niiskutukseen. Nuo kaksi limaista puroa pienistä sieraimistasi ei anna periksi. Minä pyyhin harsoon yhä uudestaan nenäsi kyyneleitä ja alan itsekkin itkeä. On niin toivoton olo. Eikö tämä hellitä koskaan. Yli kaksi kuukautta nuhaa ja köhinää. 2 peruttua avosydänleikkausta ja kymmeniä kertoja poliklinikalla käyntejä. Sanat:" tämä on virus, johon auttaa vain aika. " ällöttää minua. Tekisin mitä vain jotta olisit jo terve. Mielessä jyskyttää todellisuus, jotta sinun tulisi olla 2 viikkoa terveenä ennen isoa leikkausta. 2 viikkoa.!!!!Ajanlasku ei ala koskaan. Sieluani kuin syödään elävältä.

Näinä hetkinä pitää aina istua alas hetkeksi ja hengittää. Ei auta kiukku eikä tuskakaan. On pakko vain jatkaa matkaa ja uskoa, jotta huominen olisi parempi. Joskus mietin jotta miten sitä selviää kaikesta Helsingissä kun jo nyt on niin rikki. Siellä on edessä teho ja pitkä osasto-aika joka särkee niin minun kuin poikani sydäntä. Elämä on nyt tätä ja se pitää elää. Toivo ja ilo on etsittävä kahvikupin reunasta, hymystä, suudelmasta, ajasta yhdessä ja auringonsäteestä. Tässä on kaikki mitä minulla on ja toisaalta minulla on äärettömän paljon.

Ei löydy sanoja enenpää. Sekavia ajatusten jonoja. Ota kiinni jostakin ja kiitos jotta jaat elämää kanssani. Vaikka en tunne sinua etkä sinä minua, tunnen hyvät ajatuksesi. Ne kantaa kun omat jalat eivät jaksa.

Avaa sinäkin verhosi ja huumannu kevään ensisäteistä. Täytä sielusi varasto valolla.