Pieni palanen elämää.

Ulkona sataa kaatamalla vettä. Voin ikkunasta kuulla kuinka sadepisarat hyppivät pihan kivillä ja tekevät maahan osuessaan pienen puron. Ääni on rauhoittava ja puhdistava. Samaan aikaan kun luonto puhdistuu kesän pölyistä sielukin saa pesusta osansa. Satakoon sieluun asti ja huuhtoutukoon kaikki se pois, joka askeleista ajoittain tekee niin kovin raskaat.

Tänään jälleen oli poikamme sydän uä. Kaikki ei ihan mennyt suunnitelmien mukaan. Uni voitti tutkimuksen tai siis unenpuute. Lääkäri oli juuri kriittisen ajan myöhässä ja poikamme uni-aika meni ylitse. Kaikkea kokeiltiin. Minä makasin pöydällä poika sylissä, välillä oltiin sivuttain, poikittain, mieheni heilutti helistintä, näytti videota, örisi, lauloi, nauroi ja loppujen lopuksi melkein kaikki itkimme:)  Rauhaa ei saatu lääkärin työlle, joten toinen otos ensi kuussa. Verikokeiden ja sydänfilmin valossa kuitenkin kaikki näytti tasaiselta ja lääkkeiden nostolla voimme jatkaa matkaa. Syyskuun alussa Helsingistä lentää kardiologi katsomaan tilanteen. Se jännittää kamalasti. Käynti antaa suunnan sille miten tarinamme etenee kohti isoa leikkausta.

Saamme olla kiitollisia siitä, jotta olemme voineet hyvin. Arjessa välillä koko asia unohtuu. Pojan helisevä ääni ja aurinkoinen olemus saa keskittymään vain hetkeen. On tosin päiviä kun pitää itkeä ja murehtia, olla toivotonkin. Kapinoidessani päädyn kuitenkin aina samaan lopputulokseen. Tilannetta ei voi muuttaa ilman suurta leikkausta, joten asialle on päässäni laitettava piste, jotta voin elää. Äiti kun olen niin piste on joinakin päivinä hyvinkin selkeä, joinakin haalea ja joinakin sitä on vaikea edes eroittaa.

Kesällä olemme saaneet pitää  vieraanamme paljon rakkaita kaukaa ja läheltä. On ollut ihanaa huomata kuinka yhteys säilyy vaikka aika ja elämä kulkisi kaukana toisistaan. Yhteys ja ystävyys on voimaannuttavaa. Vielä olisi kesän toivelistalla veneilyä, pyöräilyä ja mökkeilyä. Kohta tämä meidän ensimmäinen kesä on loman muodossa ohitse. Onneksi ei kuitenkaan ihan vielä ja siihen asti naaatitaan:)

Minä poden välillä jonkin asteista kaamosta mielessäni. Arki ja yövalvominen ottaa voimasa ja välillä on niin väsynyt olo. Kaikki arkinen tuntuu joskus niin raskaalta. Imuri on kuin 100kg painava kivi ja lattialuuttu on kuin sementtiä levittäisi. Haluaisi vain olla. Nukkua aamulla ja hipsiä kuin höyhenten päällä edes päivän tai kaksi. No elämä on nyt tätä ja vielä on aamuja kun poikakin itse osaa aamupalan ottaa;) Show must go on.

Sade loppui ja ajatusten virtakin hyytyy. Näillä eväillä jälleen huomiseen. Sydämessä syvä kiitollisuus huolenpidosta ja varjeluksesta, jota Jumalalta olemme saaneet. Siitä suuri kiitos kaikille jotka meitä ovat ajatuksin ja rukouksin kantaneet. Niitä tarvitsemme yhä.

Kiitos kun istuit kanssani. Kohdelkoon elämä sinua hellin ottein.

Kesätunnelmia.

Ikkunasta inisee hyttysiä. Ääni kilpailee pesukoneen tahdissa ja ininä häviää selvästi. Sisimmässäni nauran kun kerrankin hyttyset kärsivät tappion. Ihollani on ainakin sata voitonmerkkiä, joita paukamiksi kutsutaan. Niin ihanaa kun on kesä ja lempeä tuuli niin hyttysiin en totu. Ajattelin tehdä kierrekarkottimista bikinit ja tupruttaa ne päällä hellepäivät. Vartalooni uppoisi aika monta rullaa, joten jos ei sillä itikat lähtisi, niin ei sitten millään;)

Pieni poika on osakseen saanut myös osumia. Hanskat käsissä on turvallista nukkua jos kutina yllättää. Ehkä kokeilen myös itselleni:) Vointimme on ollut vakaa. Tässä kuussa on jälleen sydänultra ja syyskuussa on kardiologi. Ainahan se jännittää ja en usko, jotta siitä tunteesta koskaan irti kokonaan pääsee. Pitää yhä joka päicvä muistuttaa itselleen siitä, jotta voimme vain ottaa hetken kerrallaan. Se mikä on edessä on salattu ja se mikä on takana jää sinne. On pyrittävä elämään tässä ja nyt. Tämä hetki on vain se mitä omistamme. Jokainen ilta kun saan pitää poikaani sylissäni ja sulkea hänet iltarukoukseen sekä käpertyä mieheni kainaloon, tiedän päivän olleen hyvä.

Väliin sitä huomaa kuinka hurjaa tämä elämän rytmi onkaan. Juuri pidin käsivarsillani poikaani, joka nautti elämän ensi tunteja. Nyt hän on puolivuotias ja hamuaa elämää intoa täynnä. Koko ajan pitäisi olla pystyssä joko pommpimassa tai seisomassa. Maailma on kauniinpi luulisin kun sitä ei tarvitse tarkkailla lattian tasosta. Joka päivä koitamme pitää pienen lattia hetken ja kyllä jo kääntyminen mahalta selälleen onnistuu. Uusia taitoja on myös; pullosta pito, kirkuminen, istuminen ilman tukea, istuminen syöttötuolissa ,kuolaaminen, rapsuttaminen, hihkuminen sekö märät pusut. PieniSuuri mies;)

Meillä oli harvinaisia vieraita kun kummilapseni oli käymässä vajaan viikon. Poikamme hihkui onnesta kun sai huomiota sekä seuraa. Ehkä ajoittain äidin ja isin kasvot alkavat olla liian tutut ja uudet lorut antavat potkua enemmän. Nautimme koko perhe siitä, jotta saimme heitä vieraanamme pitää. Kyllä rakkaus, joka tuo meidät yhteen on aina koskettavaa. Elämä on jaettuna kauneimmillaan.

Olen itsestäni myös ylpeä siinä suhteessa, jotta olen rohkaistunut enemmän liikkeelle. Ensimmäinen kunnon pysähdys kaupungilla oli kuin maailman valloitus. Koin jokaisella askeleella vahvistuvani. Minä selviänkin. Se tunne kun istuu rantakahvilassa ja oman pojan hymy tarttuu naapuri pöytään, on tunne joka herkistää. Minä olen äiti ja tarvitsen poikaani yhtä paljon kuin hän minua.

Kesä jatkuu ja sen rytmi vie meitä eteenpäin. Mieheni kanssa haaveilemme retkistä ja hetkistä yhdessä. Olkoon loppu kesä myös siunattu ja antakoon Luoja meille voimaa silloin kun arki ottaa enemmän kuin antaa. Matka jatkuu. Askeleet ovat huomiseen tuntemattomat mutta siellä ei vielä minun tarvitse elää, sillä tämän päivän matkaa on vielä jäljellä.

Nauttikaa kesästä!