Hengitän talven tuoksua aamuisin,
armon aurinko valaisee tien ja on aika astua arjen askeleita,
tutut polut, uudet haasteet,
salaisuus asuu hetkessä joka tuntematon.
Päivä pitää sisällään paljon,
hetket kuroutuu tunneiksi ja tunnit hetkiksi,
asioita, asenteita, kohtaamisia, tarinoita,
iloa, surua, oivaltamista ja oppimista,
elämän oppikoulun aakkosia.
Iltaisin mietin kuulemaani,
elettyä elämää,
niin paljon tapahtuu.
Liian paljon,
liian aikaisin,
liian monelle.
Kapina herää sisälläni.
Elämä ei ole reilua vaikka kuinka koitan sitä ymmärtää,
ahdistaa.
Tekisi mieli käsikirjoittaa niin monta tarinaa toisin,
ja samalla oma käsikirjoitus arvoitus.
Elää hetkessä, ja hetki elää minussa,
tiedän sen,
samalla hetken hauraus pysäyttää,
elämä on kuin nuoralla tanssimista.
Kaiken keskellä minun on päästettävä pelosta irti,
täydellisessä rakkaudessa ei ole pelkoa sanotaan,
minä rakastan elämää,
mutta kunnioitan sen rajallisuutta,
minun on uskallettava hengittää ja kokea vapautta,
se mitä on edessä on elettävä kun se on edessä,
ei vielä,
ei nyt,
sillä nyt minulla on vain tämä hetki.
