Aatoksia....

Eilen tuli 11 kuukautta kun pienen pieni mies syntyi maailmaamme. Muistan sen hetken kun kuulin maailman kirkkaimman ja elämää janoavimman äänen. Minun lapseni. Suuri ja tuntematon oli edessä mutta niinä hetkinä en osannut pelätä. Aika pysähtyi ja sen keskellä olimme vain me, perheenä.

Nyt kun katson poikaani voin vain hämmästellä. Vauhti on mahdotonta. Kun katson oikealle hän kiiipeää patteria vasten ja rummuttaa pienillä sormillaan ikkunaa, kun katson vasemmalle, hän heittää palloa koiraamme kohden, kun katson eteeni hän konttaa minua pakoon ja kun katson taakseni näen maailman suurimmat silmät jotka janoavat syliin. Kuinka 11 kuukautta voi pitää sisällään niin paljon elämää ja intoa. Jokainen päivä on seikkailu jonka vauhdista ja vaaroista olemme aamulla tietämättömät. Illalla taas olemme monta retkeä viisaammat ja kiitämme kunkin päivänn matkasta.

Kaiken keskellä arki on imenyt meistä todella voimia. Olemme löytäneet uuden kodin ja kovasti haavailemme jo sinne muutosta. Pieni mutka tuli matkaamme kun kodista löydettiin pienehkö kosteusvahinko. Aikataulut venyvät ja nyt olemme valtavan kaaoksen keskellä ja jännitämme pääsemmekö sovitusti uuteen kotiin kun vanha avaa ovensa uusille asukkaille. Kiireen keskellä mieheni on matkustanut paljon työn puolesta, koiralla ollut tassutulehdus, pojalla sovitusti kontrollit ja lähipiirissä sairautta,  jota osakseni murehdin kaiken keskellä.

Päivä (laatikko;) kerrallaan kuitenkin ollaan eteenpäin menty. Suurena apuna on ollut ystäväni, jonka hellään huomaan voin poikani antaa, anoppi sekä kaupungin antama apu. Nöyränä ja kiitollisena sitä avun ottaa vastaan ja niinä hetkinä ymmärtää kuinka onnekas onkaan kun saa omistaa auttavia sydämiä ja käsiä ympärillään. Jumala heidän alttiuden palkitkoon.

Ensi kuun alussa on jälleen poikamme verikokeet ja sydän ultra. Aina sitä jännittää mitä hemoglobiini, saturatio-arvo ja keuhkovaltimoiden kiristyminen näyttää. Kun katson poikaani voin sanoa, jotta hän voi hyvin. Kokeiden ja faktan valossa vain sitä välillä murtuu kun ymmärtää tosi-asiat. Iloitsen kuitenkin siitä, jotta nyt kaikki on hyvin ja poika saa vahvistua sekä kasvaa. Tulevat haasteet on näin helpompi taistella voittajana.

Iloinen asia näin Joulun alla on myös se, jotta alueemme sydänlapset saivat testamentin. Olen tehnyt selvityksen sydänlääkärimme sekä sairaanhoitajan kanssa mitä lasten poliklinikka täällä kaipaisi ja tarvitsisi.  Tarpeiksi saimme esim. tv:n ja dvd-soittimen tutkimushuoneeseen, leluja, musiikkia sekä eräitä tutkimusta helpottavia laitteita. Nyt odotan miten asiassa käy ja jos käy hyvin niin saan olla viemässä polille ihanaa Joululahjaa. Näin hyvä kiertää kun uskaltaa antaa omastaan. Syvä kiitos heille jotka istuvat nyt pilven reunalla ja antoivat koko omaisuuden meidän pienille suurille sankareille.

Sade piiskaa ikkunaa ja kaikki on niin pimeätä. Kai sitä pitäisi antaa unella valta ja levätä hetki. Huomenna on taas uusi ja vauhdikas päivä. Toivottavasti sinä siellä jossakin voit myös hyvin. Muista jotta elämä on lahja ja siitä tulee pitää hyvää huolta.

Sydämen rauniot...

Sydämen raunioilla tuulee,

kipu vetää kippuraan, tuuli ulisee muistojen koloissa.

Tuuli ei anna armoa vaan koskettaa salatuimmankin,

nukkuva pelko herää ja saa sielun värisemään.

Sydämen raunioilla tuulee,

ajatusten virta solisee,

jota tuuli kuljettaa niin, jotta aika katoaa.

On pidettävä kiinni,

jotta pysyn tässä ja nyt.

Sydämen raunioilla tuulee,

raunioiden keskellä näkyy hahmoja,

käsi kädessä, istuen ja odottaen.

Taivaanrannan takana nousee aurinko,

valo koskettaa.

Tuuli pysähtyy ja jokin rakentaa,

koskettaa kivun runnomaa maata ja sytyttää toivon.

Valo loistaa kirkkaampana kuin koskaan,

edessä sarastaa,

uusi huominen.

Kapina.

Ulkona on niin harmaata. Taivas kuin valuu nurmikolle ja tuntuu jotta ajatuksetkin ovat tahmeita. Mistään ei saa oikein kiinni ja tekisi mieli vajota jonnekin mistä aurinko herättäisi huomenna. Päivää on kuitenkin jäljellä ja onni asuu tässäkin hetkessä kun etsin.

Eilen oli poikamme sydänkontrolli. Sairaalankäytävät ovat jo niin tutut. Ylpeänä kärräsin poikaani rattaissa ja poimin hymyjä, joita osaksemme saimme. Ekg-tädit ihailivat poikaamme. Sydämeeni jäivät heidän sanat: poikasi näyttää siltä kuin häneen olisi oikein kaadettu rakkautta. Jos elämässä olen epäonnistunut monestikkin niin tuo lause sai kokemaan, jotta jossakin olen onnistunut. Poikani on elämäni suurin rakkauden kohde ja olen kiitollinen, jos se näkyy myös ulospäin.

Kontrollipäivä on yhä päivä, joka saa mielen painumaan. Vaikka kuinka olen rohkea ja reipas niin silti aina sattuu kun näen todellisuuden. Mitään hälyyttävää ei ultrassa näkynyt. Sydän voi diagnoosin mukaisesti vaikka hieman keuhkovaltimo oli kiristynyt kiristymistään. Suureksi haasteeksi lääkärin kanssa koimme pojan viihdyttämisen. Kokeiltu on kaikkea. Katetri oli välillä pojan kädessä, välillä melki minun nenässä, puuha pete rallasi, leikki kännykkä soi, minä lauloin, nauroin, koputin ja naputin. Välilä menin tekemään maitoa ja kun palasin istui lääkäri poikani vierässä tutkimuspöydällä katsoa puuha peteä. Söpöä sanoisin:) Kaiken jälkeen kuva saatiin tilanteesta ja kiristyneen valtimon johdosta ensi kuussa takaisin kokeiden kautta.

Käynnin jälkeen oli tyhjä olo. Kaikki kiukutti. Autot edessä ajoi liian hitaasti, kaikki muut sai terveitä lapsia, oma ylipaino tuntui musertavalta, olohuoneen verhot oli rumat, mikään ei maistunut miltä  piti ja naapuritkin ärsytti. Jossakin hiljaa sydämeni sopukassa kai odotin jotta ihme oisi tapahtunut ja sydän olisi terve. Hassua vaikka tietää totuuden odottaa aina aivan erilaisia uutisia. Tiedän jotta tila etenee ja sydän ei itsestään parane. En vain kestä jotta jokin koe on mennyt huononpaan suuntaan tai jokin arvo lyö viite-arvojen yli. Välillä on sellainen olo jotta olen kuin jäätänyt meren pinta joka on saanut osuman ja osumasta lähtee säröjä. Söröt ovat niin pinnassa jotta pienikiin uusi isku saisi pinnan rikkoutumaan kokonaan. Sieluni kuin helisee, odottaen ja peläten.

Eteenpäin mennään eväillä, jotka annetaan. On toisaalta tervettä myöntää, jotta kaikki tuntuu kaikelta eikä vain olla jotta mikään ei tunnu miltään. Saa tuntua ja lujaakin.

Tänään minulla on kapina.
Huomisesta en tiedä.