Kesäkuulumisia.

Lämpö hivelee ihoa yhä vaikka kello käy jo yön ensimmäisiä tunteja. Valo pitää hereillä ja saa ajatuksille siivet. Kesä on valvomisen ja samalla heräämisen aikaa. Kaamos on voitettu ja sitä pitää juhlia yöttömillä öillä ja juosta kilpaa ajatusten maratonilla. Istu kanssani hetki.

Olemme koko perheen voimin nauttineet kesästä. Iloitsemme suuresti pojan kanssa siitä, jotta saamme pitää isän kesälomalla kolme kuukautta. On ihanaa jakaa arkea yhdessä ja suunnitella sekä toteuttaa kesän retkiä ja muistoja. Tällaisia aikoja ja päiviä tarvitsee jokainen perhe. Elämää joka eletään toisillemme. Aika antaa rajat mutta sen sisällön saamme täyttää meidän muotoisella tarinalla. Eläköön aika ja yhteinen kesä.

Eilen olimme rannalla koko perheen voimin. Pieni sankarimme oli ensimmäistä kertaa elämässään uimahousuissa järven rannalla. Ilma oli tyyni ja lämmin. Meidän ympärillä kymmenet ihmiset jäähdyttivät päivän kuumuutta raikkaaseen veteen ja siemaisivat kesää. Minä katselin poikamme touhuja. Pieni käsi tarttui lapioon ja teki mutakakkuja. Pieni suu maistoi hiekanjyvän ja taittui hymyyn. Pienet silmät hämmästelivät tyyntä maisemaa joka maalasi uusia ihmisiä kuvaan. Pienet korvat kuuntelivat kesän ääniä ja pieni suu yhtyi iloon omalla kielellään. En olisi uskonut puolitoista vuotta sitten jotta olemme siinä. Liikutuin kun poikamme istui rantakivelle ja risti kätensä syliinsä. Pyhyys ympäröi hänet. Ihan kuin hän olisi lausunut hiljaisen kiitoksen Luojalleen joka taiten hänet on tehnyt ja rakentanut uudeksi. Siunattu hetki.

Kesä jatkuu ja lähdemme heinäkuun puolessa välissä avioliittoleirille koko perheen voimin. On aika rakentaa sitä kaikkea mikä ajan saatossa on päässyt ruostumaan. On aika keskittyä toiseen ja oppia uutta. Oppia tunnistamaan ja tunnustamaan, oppia rakastamaan yhä enemmän ja antaa anteeksi sitä myös pyytäen. Toivomme jotta leiri antaisi meille paljon sitä hyvää jolla kasvamme lähemmäksi toisiamme ja näin voimme antaa myös lapsellemme hyvän pohjan elämälle.

Pieni kuulumisia arjen keskeltä. Elämä on kaunis ja kiitoksen arvoinen. Minä iloitsen siitä jotta saan omistaa niin paljon ja kivun kautta oppineena oivallan jotakin syvää. Jokainen päivä on suuri ihme ja sitä en lakkaa hämmästelemästä. Pysähdy sinäkin ja huomaa kuinka siunattu oletkaan. Esteet on tehty voitettaviksi ja sen tehneenä huomaat jotta jokin uusi saa alkunsa.

Hullaannu kesästä ja anna muistoille mahdollisuus.

Runo!

Ne käytävät, ne tuoksut,se odotuksen hiljaisuus,

se kaikki joka muutti koko maailmani,

onnen kehdossa asui toivottomuuden sävel,

ja olin avuton säveltä sanoiksi laulamaan.

Se aika, se taistelu joka sai tekemään kaikkemme,

annoimme aarteemme vieraisiin käsiin,

ja pimeässä huoneessa odotimme kuin janoiset vettä.

 Sitten tuli sade,

toivon pisarat valuivat kasvoillemme,

edessä oli elämä.

Tämä kaikki on osa minua tänäänkin,

minä en ole enää sama ihminen kuin ennen,

haavat sielussa mutta ei iholla enää,

on aika uskaltaa elää ja olla.

On vaikeaa oppia luottamaan ja antaa ilolle valta,

jokin minussa vaatii hoivaamista,

olen vielä kovin heikko,

esitän rohkeaa ja reipasta,

säästän niin muita.

Joskus haluaisin olla huomaamaton,

ja samalla huudan rakkautta joka rakentaa.

Pienin askelin, hetki kerrallaan,

pettymysten alta puskee luottamuksen siivet.

Entiseen ei enää ole paluuta,

mutta kaikki se uusi avaa mahdollisuuksia.

Elämä sykkii ja soi.....minussa.

Pieni ajatus.

Talossa on hiljaista. Hiljaisuus hivelee sieluani. Nostan jalat sohvankulmalle ja otan hetkestä kiinni. Ajatukset kulkevat ja muuttuvat sanojen riveiksi. Hiljaisuudessa sanat heräävät eloon ja sieluni valuu kirjaimien muodossa paperille.

Sain pienen hypyn pois arjesta kun lähdin yksin kummityttömme rippijuhlaan toiselle puolle Suomea. Rakkaani jäivät viettämään miesten aikaa kotiin. Pieni ikävä repussa lähdin matkaan mutta samalla tiesin, jotta mieheni kaipaavat myös aikaa kahden. Takapihan salaisuudet ja leikkipuiston riemu oli heidän kokonaan muutaman päivän:)

Rippijuhla oli tunteikas ja kummityttömme säteili nuoruuden voimaa ja iloa. Minä olin hänestä ylpeä ja sydämeni siunasi hänen matkaansa. Mietin päivän aikana paljon sitä, mitä on kummius ja ihmisyys. Oivalsin jotakin ja mieleeni nousi hetki reilun vuoden takaa. Olimme teho-osastolla kun poikamme oli juuri leikattu. Sydän verellä ja mieli pelosta vapisten siinä seisoimme hänen rinnallaan. Siskoni ja kummityttöni olivat rinnallani sängyn vieressä. Mieheni otti kuvan tilanteesta.. Kummitytölläni oli leveä hymy joka loi valoa koko pienen sängyn ympärille. Tuo kuva heräsi eloon rippikirkossa. Tästä on elämässä kyse. Rinnalla kulkemisesta ja toistemme kannattelemisesta. Elämässämme tulee tilanteita ja hetkiä kun omat voimat riisutaan.Noina hetkinä tarvitsemme kantavia ja kannattelevia sanoja sekä tekoja.Tuo kuva ja se siunattu hymy kantoivat minua ja meitä. Ihmisyys on olla lähellä, ihmisyys on olla rakkauden kohde ja sen kanava. Antaessaan saa. Aina.

Minä toivon, jotta osaisin olla rakkauden kanava mutta myös sen kohde. Sitä opettelen ja joka päivä jotakin siitä oivallan.

 Tuhlaa rakkautta missä oletkin. 

Kiitos.

Ilma on kesäisen lempeä. Istun työhuoneessa ja katselen kun koivut taipuu tuulen keinussa. Sulkiessani silmäni vaivun hetkeksi metsän kehtoon minäkin. Lintujen laulu ja lehtien vieno kahina rentouttaa mielen. Päivän pölyt karisee harteilta ja hetkessä on hyvä olla. Pyhä tekemättömyys ja pysähtynyt aika.

Kirjoitin viime viikolla paikallislehteen pienen kiitoksen kaikesta siitä mitä olemme kokeneet sairaalaamme kohtaan. Tekstin kirjoittaminen oli minulle tietynlainen tienhaara. Oli aika kiittää kun tiemme on niin vahvalla pohjalla, jotta uskallamme jo itsenäisesti ottaa seuraavat askeleet. Hyvän pitää antaa kiertää ja kiitoksen muodossa se kannustaa varmasti levittämään hyvää myös eteenpäin. Haluan jakaa tekstin sinun kanssasi ja rohkaista myös sinua kiittämään heitä, jotka kiitoksen ansaitsevat:

Kiitos

Niin monesti terveydenhuoltoa arvostellaan ja kiitos uupuu puheista. Meidän perhe haluaa nyt osaltaan kiittää suurella sydämellä. Saamme omistaa erityislapsen jonka alkutaival on ollut kovin kivikkoinen leikkauksineen ja epävarmuuden alla. Nyt koettelemuksista selvinneenä menneet näkyvät eri valossa kun jalkamme kantavat jo omalla polullaan.  Haluamme kiittää Pkssk:n teho-osastoa E3:mea hyvästä ja kannustavasta hoidosta. Osasto on meille kuin toinen koti. Toivomme kaikille työntekijöille voimaa ja siunaamme teidän käsiä kun hoidatte aarteitamme. Käsissänne on pala kultaa. Suuri kiitos myös Lastenpolin sydänyksikölle kaikesta siitä toivosta ja huolenpidosta tähän asti ja jatkossa myös eteenpäin. Luotamme teihin. Kiitos kuntoutusohjaajalle joka piti meidän arkea pinnalla kun luulimme hukkuvamme. Kiitos kriisiryhmälle joka antoi luvan itkeä ja huutaa kun kipu oli iholla. Erityiskiitos lastensuojelun ennakoivalle perhetyölle joka antoi meidän elämään enkelin joka viikottain oli meille läsnä ja auttoi jotta saimme levätä. Olemme onnekkaista jotta asumme Joensuussa ja meitä on kantanut niin monet ammattilaisten kädet ja sanat.  Syvä kiitos elämälle ja Joensuun erityissairaanhoidolle. Tänään seisomme vahvoina ja hymyilemme lempeälle kesälle.

Tänään sydänpolille mentäessä olikin hyvä vaikka tosin hieman jännittynyt olo. Siihen ei kai ikinä totu kun pienen paidan alle katsotaan. Sitä pelkää ja odottaa. Onneksi kaikki oli kuitenkin hyvin pojan sydämen muotoisesti. Leikattu sydän ei koskaan vastaa tervettä mutta kaikki se apu mitä olemme saaneet on tehneet tehtävänsä ja pumppu pomppaa hyvin joka lyönnillä:) Vauhti kasvaa ja kehittyy ja se jos mikä saa meidät onnellisiksi:)

Kaiken ilon ja hämmästyksen keskellä kuulin myös suru-uutisia. Lastenklinikalla näkee ja kuulee, tutustuu ja saa elää toisten perheiden rinnalla. Valitettavaa on se jotta kaikki tarinat eivät pääty hyvin eikä pienet sankarimme pääse koskaan kotiin. Olen tänään surrut pienen sankarin puolesta, jota nämä taitavat maalliset kädet eivät enää voi auttaa. Aika on hänellä loppumassa vaikka elämän kellossa se vasta niin alussa. Tajusin tänään kuinka veitsenterällä tämä elämä onkaan. Se, jotta me seisomme tässä ei ole itsestäänselvyys. Meidän tarina olisi voitu kirjoittaa toisin. Ei ole sanoja, on vain kantavia ajatuksia perheiden puolesta jotka menettää rakkaitaan. Liian moni pieni on lentänyt enkeliksi viime kuukausien aikana. Liian aikaisin, liian kipein tavoin. Elämä on hauras ja särkyvä. 

On opittava ottamaan hetkestä, hymystä, hipaisusta, onnesta ja elämän äänistä kiinni. Kiitettävä niin kyynelin kuin naurun siivin. Jokainen päivä on lahja ja sitä pitää vaalia ja kunnioittaa. Tänään kun silitin rakkaani unille, itkin. Ei ole sanoja kertomaan kuinka paljon rakastan ja tunnen tuota pientä miestä kohtaan. Kiitos lapseni, kiitos Luojani, kiitos mieheni, jotta taistelimme tähän päivään yhdessä.

Kirjaimien jono.....

Juostaan nurmikolla ja annetaan aamukasteen herättää varpaat,

ota kädestäni kiinni sillä pitelemme maailmaa käsissämme,

Nämä tuoksut, tämä piha, tämä maailma,

se on meidän,

ja sen keskellä,

meillä ei ole kiire mihinkään.

Istutaan hiekkalaatikon reunalle,

tehdään hiekkakakku ja lapioidaan kuormaajaan kuorma,

hiekka valuu käsistämme,

mutta niin ei enää tee aika,

luotamme elämään enemmän kuin eilen.

Nukahdetaan illalla kaikki samaan sänkyyn,

annetaan rakkauden kutoa peittoaan lämmöksi,

hipsutellaan varpaita ja lasketaan lampaita,

siinä on kaikki ainekset onneen,

ja onni pitää meidät elossa,

päivästä seuraavaan.

PieniSuuri ihminen

Päivän lämpö hivelee ihoa yhä. Kun laitan silmät kiinni voin kuvitella vielä itseni riippukeinuun ja kuulla kuinka vieno tuuli tuudittaa kulkijaa. Valo ja lämpö herättävät eloon yhä uudestaan.  Vapaus heti aamusta juosta varpaisillaan raikkaalla nurmikolla saa sielun hymyilemään. Ihana ja kaivattu kesä.

Tämä kesä on monella tapaa uuden alku ja iloa tulvillaan. Vapaus uudesta elämästä houkuttelee seikkailuun jokainen aamu. Pojan vointi on kohentunut silmissä ja hänelle omien voimien kertyminen on avannut uuden maailman. Olemme ottaneet myös kehityksessä suuria askelia. Toissapäivänä oman huoneen uumenista kuului sanat: kak-ka, pota ja pienissä käsissä oli potasta osa. Ymmärsin jotta nyt on aika ensimmäiselle istunnolle, ja niin upeasti se päättyikin. Kakkakekkerit pidettiin taputuksien kera ja ilo oli tarttuvaa. Tästä alka pienen miehen uusi maailma kera potan. Kovasti puhetta yrittää ilmoille tulla mutta sanajärjetys ja tavut ovat vielä hukassa. Jokainen päivä kuitenkin jotakin uutta ja ymmärrettävää. Minä ja me iloitsemme jokaisesta uudesta taidosta ja olemme sanattoman ylpeät. Meille mikään pojassamme ei ole itsestäänselvyys. Jokainen asia on kiitoksen aihe.:)

Olimme koko perheen voimin mökillä nyt viikonloppuna. Minä liikutuin kun ajalimme pojan kanssa ruohonleikkurilla ja hänen ilonsa oli karata pienen lippalakin alta. Ajattelin: tästä on elämässä kyse, pieni hetki joka saa oivaltamaan onnen jyvän. Ajoimme mökin ympäri vielä muutaman kerran ja totuus vain voimistui. Minä tarvitsen perhettäni ja he tarvitsevat minua. Niin kauan kun saamme olla yhdessä omistan jotakin suurta ja voimauttavaa. Yhdessä meissä piilee salaisuus, joka murtaa kivunkin.

Huomenna onkin suuri päivä. Perhetyöntekijä joka on käynyt meillä pojan elämän alusta asti on luultavammin jättämässä meille hyvästit. Me olemme selvinneet ja kasvaneet vahvemmiksi ja näin ollen tuen tarve on muuttunut. Kaihoten mutta kiitollisena astun huomiseen ja keskustelen tulevasta. Toivoisin jotta vielä hetken saisimme hänet pitää jotta saisimme mieheni kanssa voimaantua yhdessä kun hänelläkin alkanut jo loma. Huominen kuitenkin selventää ajatuksia ja asioita. Olemme onnekkaita jotta meillä on ollut hänen kaltainen ihminen. Hän on enkeli ihmisen muodossa.

Nyt on aika mennä nukkumaan ja käpertyä miehen kainaloon. Tuokoon huominen valon ja lämmön jälleen elämäämme. Matka jatkuu hiekka varpaissa ja ruohontupsu sandaaleissa. Elämä on ihanaa.