keskiviikko 27. elokuuta 2014

Valo

Pimeydessäkin on tila valonsäteelle,
valo halkoo tilan itselleen,
kun se saa alun pienestä kipinästä,
hento liekki voimistuu ja valtaa alaa,
pimeyden varjo väistyy,
valkeus saapuu.

Missä on kipinän alku?
Se voi olla pieni sana,
halaus,
kuiskaus,
hipaisu,
kosketus,
suudelma,
tai sanaton hiljaisuus.
kipinä asuu meissä,
anna sen voimistua,
.......kauttasi.

Näetkö  tuli valtaa alaa,
hyvyys lisääntyy kun sitä tuhlaa.
hiljaa huupunut,
arjen kantaja,
matkasta väsynyt,
saa kipinän ja valonsäde syntyy,
valo voimauttaa,
uudistaa,
sytyttää rakastamaan.

Ole valonkantaja.
Kipinöi vasten toista.

 









lauantai 23. elokuuta 2014

Kontrolli.

Äiti mennäänkö me kahvilaan lääkärin jälkeen`?, kysyt. Kävelemme sairaalan käytäviä. Tuoksut, askeleet, äänet luovat muistoja. Käytävillä asuu pala minusta ja meistä. Tänään kävelen kuitenkin vahvempana kuin ennen. Minä luotan, jotta maa allani kestää. Minä luotan elämään niin kauan kun pieni käsi on kädessäni.

Keuhkokuvassa sinua itkettää, pelottaa. Minä kerron sinulle tapahtumista mutta sinä et halua kuulla. Kyyneleet valuvat poskillasi ja olet alistunut. Näky koskettaa minua. Kumpa osaisit ymmärtää jotta tämä kaikki tuntematonkin on vain sinun parhaaksesi. Kyyneleet sammuvat kun pääset syliini. Kuiskaat: mennään pois kahvilaan. Kahvila on selvästi pakopaikkasi, joka antaa voimaa. Sen vuoro tulee kyllä lupaan,se riittää sinulle.

Ekg:n aikana luen sinulle Pupu Tupunaa. Sykkeesi on melko tiheä mutta rauhoitut pian. Kaunis viiva piirtyy paperiin ja valitset tarralaatikosta upean tarran. Minä mietin mitä nuo viivat kertoo tänään. Sanoittavathan ne viestin, jotta kaikki on hyvin. Sanoittavathan?

Happisaturaatio 97, paino 12,5kg ja pituus 92. Verenpaine hyvä. Sinä olet kasvanut silmissä. Aika on kuronut sinusta pojan, joka uhkuu elämää. Heikkoudesta on noussut vahva taistelija. Sinä osoitat minulle ja meille yhä uudestaan mitä on nousta kivusta voittoon. Sinä osoitat mitä on elämä. Se soi sinussa ja saa meidän sydämemme tanssiin.

Kardiologin ultraäänen aikaan katsot Puuha Peteä. Olet keskittynyt ja annat työrauhan lääkärille. Uutiset ovat hyvät. Sydämesi tila on ennallaan. Muutoksia ei ole tapahtunut. Tilanne on vakaa. Lääkäri antaa lääkkeeksi: normaali elämän ja leikin:) Ahtauma keuhkovaltimon tyvessä on yhä mutta siihen ei vielä tarvita apua. Muutokset tulevat olemaan hitaita joten palaamme sairaalaan Tammikuussa ja katsotaan mikä tilanne silloin. Pall
olaajennus on meidän kohdalla totta jokin päivä mutta vielä siihen on matkaa. Iloitsemme perheenä uutisista. Iloitsemme sinusta.

Nyt kun vielä toivumme näistä viruksista olemme vahvoina arjen keskellä. Se kaikki, joka meitä ajallaan koettelee muuttaa meitä vahvemmaksi. Kivussa emme tunne, emme näe sitä mutta ajan kanssa huomaamme, jotta tarvitsimme juuri tämän tien.

Huominen ole armollinen ja opeta jälleen jotakin uutta. Tee meistä nöyriä elämälle ja anna korvat kuulla ja silmät nähdä missä voisimme kasvaa ihmisinä.

Elämä.
Syki ja soi.
Meissä ja meidän kauttamme.

torstai 21. elokuuta 2014

Eikä;(

Ikkuna on auki. Raikas ilma puhaltaa sisälle. Ulkoa ei juuri enää kuulu ääniä. Muutama sadepisara yrittää soittaa lauluaan mutta ääni jää vaimeaksi. Meidän kodissa pesukone soi. Koira kuorsaa sohvan nurkassa, mies katsoo uutisia ja hymähtää ja pieni sankarimme nukkuu pupu kainalossa. Minä kirjoitan ajatuksia kirjaimiksi. On ollut raskas päivä.

Poikamme päiväkodin alkaessa uudet pöpöt astuivat elämäämme. Ilman lupaa noro ja kuumetauti rantautui kotimme seinien sisälle. Niistä selvisimme arkeen kunnes eilen poikamme väsähti ja oli todella itkuinen. Yöllä alkoi ripuli ja tänään oksennus. Minä jäin kotiin. Sama tuttu puhelu: olen estynyt tulemaan kun poikani on sairas. Mieheni oli pakko olla kokouksissa. Pitkä yö ja päivä. Sydäntä raastaa kun pieni itkee vasten minua ja kuiskaa. äiti minua sattuu. Minä painan hänet tiukemmmin syliini ja koitan saada viestin hänelle, jotta sylissäni kivun voi puolittaa. Uni ja kivun tuleminen ulos on auttanut ja ilta sujui paremmin. Yö näyttää huomisen suunnan. Kumpa se olisi hyvä.

Lauantaina on poikamme sydänlääkäri. Minua pelottaa. Tuttu paikka ja tutkimukset mutta tulokset ovat aina salaisuus. Iltaisin painan pääni alas ja rukoilen kaiken olevan hyvin. Tiedän, jotta sydän ei ole vielä toipunut toivotusti ja edessä on vielä korjauksia mutta en olisi niihin vielä valmis. Haluaisin vain aikaa ja aikaa. Vahvistua ja kasvaa. Saada pienelle lisää ymmärrystä sititä, jotta miksi sairaala on kaverimme. Sairaala on vielä suuri ja  tuntematon. Täynnä epätietoisuutta ja asioiden hyväksymistä. Kaverimme se on silti ja toivomme pohja. Ilman apua emme olisi tässä. Aijon kiinnittää ajatukseni siihen. Meillä on apu. Meillä on toivo. Meillä on huominen.

Toivon kanssa on hyvä käydä nukkumaan. Mikään ei ole  varmaa kuin tämä hetki mutta tuntemattoman auttaa kohtamaan ajatus toivosta. Saamme olla kadoksissa ja epätietoisia mutta on olemassa suunnitelma joka kannattelee. Se ei ole meidän käsissä mutta se on meidän alla. Tulkoon mitä tuli, me taistelemme voittajiksi. Kaadumme ja nousemme yhdessä. Siinä on toivomme.:)

lauantai 16. elokuuta 2014

Uudet askeleet

Ulkona on pimeää. Takapihan kätkössä mieheni polttaa tulta nuotiolla. Liekit leikkivät pimeyttä vasten ja kuin tekevät taikojaan kesäyössä. Lämpö ei ole enää niin lempeä kuin viikkoja taaksepäin mutta haluamme pitää vielä kesän ainakin sanoissamme meidän takapihalla;)

Uusi aika on alkanut meidän elämässä. Minä astuin työelämään hoitovapaan jälkeen. Uusi maailma ja itseni löytäminen pelotti kovasti ennen ensimmäistä työpäivää. Tiesin, jotta näin tämä tarina jatkuu, jota elämäksi kutsutaan. Tulee aika kun pieni poikani on tarpeeksi suuri selviämään ilman minua päivän ja minä olen tarpeeksi vahva hyväksymään sen. Ensimmäinen viikko harjoittelimme päiväkotielämää. Poika oli muutamia tunteja kerrallaan ja minä opettelin luottamaan päiväkodin käsiin ja sykkivään elämään siellä.

Nyt minä olen ollut töissä jo viikon ja poika hoidossa 2 viikkoa. Mieheni arki on myös alkanut omalla radallaan. Poika on alkanut sopeutua pienin askelin uuteen maailmaansa ja oppinut luottamaan siihen, jotta vaikka kyynelillä vielä eroamme niin iloiten kohtaamme päivän jälkeen. Olen onnellinen siitä, kuinka avoin ja lämmin meidän päiväkoti onkaan. Hoitajien sydämet sykkivät lapsille ja heidän tapansa olla läsnä on kaunista katseltavaa. Minulla ja meillä mieheni kanssa on rauha kun poikamme oppii uutta päiväkodin kätkössä. Me olemme onnekkaita.

Näiden kahden viikon aikana on ollut myös ikäviä päiviä. Pöpöjen vallankumous otti vallan ja olemme sairastaneet koko perheellä noro-viruksen sekä kuumeellisen flunssan. Olen onnellinen siitä, jotta hoitovastuuta voimme miehemme kanssa jakaa niin, jotta aina ei tarvitse itse olla poissa työstä. Nyt kuitenkin kaikki näyttää paremmalta ja toivomme, jotta ensi viikko voisi olla kokonainen viikko, ilman sairautta ja toipilaana oloa. Peukut pystyssä:)

23.8 on meillä täällä kotisairaalassa kardiologin vastaanotto. Se pelottaa aina. Vaikka kaikki näyttää olevan hyvin niin koskaan ei tiedä mitä paidan alla tapahtuu. Sitä toivoo ja haluaa uskoa hyvään kunnes kuulemme lääkärin arvion ja tutkimuksen tulokset. Toivomme, jotta keuhkovaltimoissa oleva ahtauma olisi lähtenyt laajenemaan eikä meidän tarvisi pallolaajennukseen mennä. Ajatus Lastenklinikan arjesta, nukutuksesta ja itse toimenpiteestä ahdistaa suuresti. Sitä miettii mitä noille maailman kauneimmille silmille vastaa kun hän kysyy: äiti miksi pitää mennä sairaalaan? Tiedän jotta tuon kysymyksen takana on aitoa hämmennystä ja pelkoakin. En voi sanoa kuin totuuden ja sen, jotta kaiken kuljemme yhdessä tuli mitä tuli.

Pitää elää tässä ja nyt eikä vielä ensi viikon asioissa. Huomenna on uusi seikkailu ja ajatukset. Huomenna kaikki on mahdollista:)


Ajatuksia runon sävelin

En uskonut kaksi vuotta sitten tähän päivään,
en uskonut aikaan,
en uskonut 
sillä minua pelotti,
pelotti menettää,
pelotti jäädä yksin,
pelotti, jotta minä en jaksa kannatella tätä kaikkea,
pelotti.

Tänään sinä otat minua kädestä,
sanot lempeällä äänellä: äiti mennään.
Askeleesi vie päiväkotia kohti,
hiekan rahina kuin soittaa kenkiemme pohjaa,
ja me tanssimme tavallamme polkua pitkin,
portilla hymyilemme,
hymyilemme.

 Sinä jäät hoitajien syliin,
minä jatkan matkaa,
etsin työkoppini vierestä työkenkäni,
aloitan päivän työn,
ja sulaudun muiden joukkoon.
Minä löydän itseni uudesta roolista,
minä nautin.
nautin.

Illalla olemme kaikki yhdessä,
työmme tehneinä,väsyneinä, 
toisissamme kiinni iltauutisten aikaan,
 lämpö kietoo meidät perheeksi,
sohva täynnä arjensankareita.
Hetki avaa oivalluksen,
minä rakastan elämää ja elämä vastaa rakkaudellaan takaisin.
Minä rakastan,
rakastan.


tiistai 5. elokuuta 2014

Pelastetut elämälle

Istun kadunkulmassa ja katson ihmisten virtaa,
nuorukaiset nojaavat toisiinsa,
harteillaan kasa unelmia,
ja käsissään rakkauden kultainen sinetti,
he ovat kuin luodut toisilleen.

Vanha pariskunta tilaa päiväkahvit,
tärisevä käsi vie tarjottimen puolison eteen,
yhteinen hetki on tehty jaettavaksi,
käsi tarttuu pöydän yli toiseen,
ryppyiset kädet kuin kuroutuvat yhdeksi,
ja voima kätkeytyy niiden uomiin,
he ovat yhdessä enemmän kuin yksin.

Mie istuu puistonpenkillä,
jaloissa nuhjuinen ostoskassi jossa haalistunut mainosteksti,
ehkä pussissa kaikki mitä hän omistaa,
likaisen olemuksen takaa huokuu kuitenkin elämä,
elävä ihminen,
minun kaltainen, verta ja lihaa.
Hän on yksin,
onnettoman yksin.

Tarninoita tulvii ihmisten muodossa,
  mietin itseäni,
kuka minä olen,
osa kokonaisuutta,
yksilö massan joukossa.
Erotunko elämälle?

Katson lastani,
elävä tarina joka soi kaunista sävelmää,
elämä on hetkessä,
onni asuu nurmikon kätkössä,
tai hiekanjyvän rapinassa ämpäriä vasten,
hän on huokuu toivoa,
hänet on pelastettu elämälle.