Posti

Ihanan raikas päivä ollut tänään. Lumitöiden jälkeen vaunut kuin liiteli lumella ja ilmaa oli helppoa hengittää. Hento tuuli kuin raikasti koko kehon ja koin uudistuvani valkoisten hankien keskellä. Joskus pienissä hetkissä kokee suunnatonta voimaa. Suljin lenkillä hetkeksi silmäni. Humina hyrisi sisääni ja tämän pelon sekaisen maailmani keskellä koin rauhaa. Matka jatkuu tunsin sen.

Voimauttavan lenkin jälkeen saavuin kotipihaan ja avasin postilaatikon. Siellä oli kirje, jonka kannessa luki Helsingin sairaanhoitopiiri. Voimauttava lenkki koki kolauksen ja koin hetkellistä voimattomuutta. Kirje piti sisällään kutsun leikkaukseen ja tietopaketin kaikesta tulevasta ja tuntemattomasta. Kaikki se rohkeus jota juuri hetki sitten metsän laidassa koin valui kyyneleissä paperille. Minua pelottaa, sanoin ääneen. Samaan aikaan maailman kauneimmat silmät katsoivat kysyvästi, enkä tiennyt mitä sanoa.

Nyt on kuitenkin pakko pysyä kasassa nämä viikot ennen leikkausta. Ei ole vara romahtaa. Mietin kuinka paljon sitä kaipaa ystäviä juuri nyt ja samalla koin hetkellistä yksinäisyyttä. Tämä kriisi on erottanut monista ystävistä ja ajoittain koen siitä suurta surua. En tiedä mistä se johtuu. Minusta? Meistä? Sydänsairaudesta? Yhä uudelleen kuitenkin palaan sen totuuden ääreen jotta elämässä tulee rakastaa enemmän kuin odottaa rakkautta itseään kohtaan. Se on joskus todella raskasta. Tällä hetkellä sitä haluaisi vain olla rakkauden ja sen aikaansaamien tekojen kohde.

Myönnän sen, jotta maailmamme on kaventunut suuresti. Olen itse ollut kyvytön elämään toisten tarinoiden rinnalla kun vain olen koittanut pysyä hengissä sisäisesti. Osa ihmisistä on varmasti tästä loukkaantunut ja kokee kohtuuttomana minun valituksen yksinäisyydestä. Ei ole ollut itsellenikään helppoa myöntää jotta en pysty antamaan itsestäni juuri mitään. Monet puhelut, kirjeet, tapaamiset ovat jääneet väsymyksen alle. On ollut pakko valita vain itsekkäästi oma elämä ja sen tarpeet. Olen tästä pahoillani.

Huomisen askeleet odottaa ja niitä kohti mennään. Tämän päivän retki opetti jälleen paljon ja huomisen salaisuus on vielä pimennossa. Sitä kohti vaellamme uskoen ja toivoen.

Elämä kantaa siihen turvaan.

Pieniä kuulumisia

Pähkinänkuoressa:

Poikamme on sairastanut kohta kolmatta viikkoa flunssaa. Yskä, nuha ja ajottaiset oksentelut ovat olleet vieraanamme. Juuri kun tarvitsemme terveyttä he tulivat kylään. Lääkärin kanssa keskustelimme jotta pelivaraa on vielä olemassa. Ensi viikon aikana kuitenkin pitäisi virus taltuttaa jotta se ei vaikuttaisi leikkauspäivään. Olisi iso pettymys jos päivä siirtyisi. Niin paljon ajatusta ja odotusta on tuohon hetkeen.

Eilen poikamme hiuksia leikattiin ensi kerran. En ole koskaan nähnyt niin hellyyttävää näkyä kuin pieni mies ison viitan sisällä odottaen ja ihmetellen. Kuin hento kultasade hiuksia tippui lattialle ja pienestä miehestä kuoriutui uljas taapero. Kyynel tuli silmäkulmaan kun katsoin omaani. Aika menee eteenpäin ja se näkyy parhaiten sinussa rakkaani.

Ajatukset leijailee ja on pysyttävä koossa nämä viikot ennen leikkausta. On vaikeaa kirjoittaa edes miltä tuntuu tai saada ajatuksista kiinni. Nyt kaipaa vain ystäviä ja rohkaisevia sanoja. Hetkiä kun aika unohtuu ja ilo hurmaa mielen. Hetki kerrallaan, huominen pitää huolen itsestään.

Tässä jotakin. Sekavaa tajuntaa.

Elämän puu

 Mieheni:

Sinä minussa ja minä sinussa,

emme osaa elää ilman toisiamme.

Jokainen päivä on uusi mahdollisuus,

kasvaa lähemmäksi toisiamme,

oppia uutta,

aloittaa alusta,

juurtua sinuun.

Lapseni:

Olet kauneinta mitä tiedän,

voimasi elää elämää häikäisee minut,

valat minuun uskoa.

Kiedot kaksi pientä kättäsi kaulani ympäri,

painat pääsi vasten kehoani,

aika pysähtyy.

Kuiskaan: ole siinä, sillä minä olen sinua varten,

.................aina.

Elämä

En olisi uskonut mihin minua kuljetat,

lähelle, kauas, maailmalle ja takaisin kotiin.

Olet antanut paljon,

kyynelten kautta opettelen sinua elämään todeksi,

jokainen henkäys on uuden alku,

onni asuu tässä ja nyt,

opeta minua elämään se todeksi,

haluan juopua sinusta.

Jumala

Olet alku ja loppu.

Olet valo ja autuus.

Olet toivo ja armo.

Ilman sinua eksyisin,

kadottaisin sen mikä pitää minut oikealla tiellä,

olet majakkani.

Anna tulesi loistaa jotta näen minne kulkea,

vaikka minä haparoin,

ohjaa minut oikealle tielle.

Olen riippuvainen sinusta,

sillä yksin en jaksa.

 

15.2

On hiljaista vaikka mielessäni jyllää tuhat ajatusta. On istuttava hetkeksi ja kirjoitettava ne sanoiksi. Kun saa ajatukset lauseiksi sielukin rauhoittuu. Mietteet kuin etsii väylää tulla todelliseksi, näkyväksi. Tässä pieni pala jälleen sydämeltäni.

Eilen saimme tiedon, jotta poikamme sydämen ns. totaalikorjaus on 15.2. Päivän kuullessani kylmät väreet hiipivät ihollani. Olin huojentunut jotta odotus sai jonkin päämäärän mutta samalla pelko hipaisi ihoa. Samaan aikaan kuin filminauha kuvia tulvi mieleen teho-osastolta, vuode-osastolta, sairaalan käytäviltä ja paikoista jotka edustavat sydänsairautta. Oli koottava itsensä sillä samaan aikaan maailman kauneimmat ruskeat silmät katsoivat kuin sieluuni asti. Otin tuon pienen ihmeen syliini ja puristin tiukasti. Äiti on tässä ja isi tulee kohta töistä, sinulla ei ole mitään hätää, kuiskasin.

Arki jatkuu. Kyyneleitä tulee mutta myös ilon hersyvää helinää. On elettävä hetkestä hetkeen ja olla kiitollisia kaikesta siitä mitä saamme omistaa. Elämä on kokonaisuudessaan suuri arvoitus. Aamuisin sitä miettii mitä kaikkea päivä voi tuoda tullessaan ja illalla hämmästelee mitä kaikkea yhdessä koimme. Mikään ei ole itsestäänselvää. Yksi pieni hetki voi muuttaa kaiken. Siksi olen päättänyt jotta pitää elää tässä ja nyt. Menetän ilon jos elän jo huomisen tuntemattomissa murheissa. Tässä päivässä on aineet onneen kun kerään ne onnen muotoiseksi. Välillä pitää itselle muistuttaa mitä onni on. Se on kovin pieniä asioita ja hyvä niin, sillä pienistä asioista koostuu suuret kokonaisuudet:)

Huomenna on poikamme sydänultra. Aina se jännittää mutta jännityskin on muuttanut muotoaan. On täytynyt hyväksyä totuus siitä, jotta sydämen tila etenee ja ilman apua se ei korjaannu. Välillä sydämen tila on pysynyt ennallaan ja välillä tilanne kiristynyt. Se on meidän elämää. Onneksi ollaan hyvässä hoidossa ja poikaamme seurataan tarkasti. Meillä ei ole siis hätää.

Matka jatkuu jälleen. Keitän kahvin ja laitan villasukat jalkaan. Ajatuksissani kuin kerään onnen juvän tästäkin hetkestä. Onnea on olla vaan.

Kohtaloita

MINÄ silitän sinut uneen. Silmäsi painuu ja rauha saapuu peiton alle. Päiväleikit vaihtuvat unipuuroksi ja keräät voimaa taas uuteen aamuun. Minä hämmästelen kuinka kaunis oletkaan. Jokainen piirteesi on kuin elämän ylistys parhaimmillaan. Samaan aikaan hennot kyyneleeni valuvat poskillesi. Rakkauteni sinua kohtaan repii rintaani. Minua pelottaa. Otan pienestä sormestasi vielä kiinni ja kuiskaan: me voitamme tämän sodan yhdessä. Minun silmissäni sinä olet sankari. Särkynyt voi olla ehjä.

SINÄ siellä jossakin mietit elämääsi. Ehkä ei ole syytä nousta ylös aamulla ja illalla tuntuu, jotta päivä oli tyhjyyttä täynnä. Samaan aikaan elämä ympärilläsi kutsuu sinua eloon. Olet onnekas monella tapaa. Oma koti, lämmin ruoka, terveys, aamulehti kahvikupin kera, raikas aamu ja sen tuoma uusi mahdollisuus. Luota itseesi ja uskalla elää. Et menetä mitään mutta voit saada kaiken.

HÄN odottaa ja odottaa. Halu tulla äidiksi viiltää sydäntä. Pohjaton kaipuu ja sanaton ikävä. Hän kokee olevansa yksin mutta kuitenkin osa suurta kokonaisuutta. Unelma on niin monesti särjetty mutta toivo ei sammu vaikka sitä koetellaan. Uusi yritys on aina uusi mahdollisuus. Jospa nyt nuo kaksi viivaa herättäisi kehon eloon ja mielen riemuun. Siunattu kaipuu ja siunattu vastaus. Odottavan aika on pitkä mutta vastaus helisee kauneutta.

ME kaikki kaipaamme rakkautta. Odotukset sen toteutumisesta voivat olla kovin erilaisia. Osa meistä odottaa ihmeitä, osa arjen kauneutta, osa vain ajatonta aikaa jossa saisi olla rakkauden kohde. Avaa silmäsi ja herää. Rakkaus koskettaa sinua juuri nyt. Lapsen silmissä, rakkaasi kosketuksessa, ruuan tuoksussa, kodin lämmössä, naapurin tervehdyksessä ja siinä jotta sinulla on ihon alla punainen rumpu joka sykkii ja soi elävää elämää. Humallu elämästä, rakkaus on parasta viiniä.

TE, ette aina ymmärrä kuinka vihlovaa on kantaa sairasta lasta. Pelko, yksinäisyys, epätietoisuus, odotus ja samalla suunnaton ilo toivosta sekoittavan maailman. Minä kaipaan teitä jakamaan tämän matkan. En sanomaan suuria sanoja tai pohjattomia lupauksia. Kaipaan teitä rinnalleni. Kulkemaan askeleita kohti huomista. Kaipaan teitä ystävät enemmän kuin koskaan.

HE ovat sankareita. Lastenklinikka pitää sisällään suunnattoman elämän halun ja siitä taistelemisen. Aivan liian paljon ja liian varhain meille kannettavaksi annetaan. Suuria diagnooseja joiden alle osa jää mutta suurin osa selviää. On tartuttava toivoon. He kävelevät vastaan käytävillä, kulkevat pyörätuolissa, siirretään sängyillä tai leikkivät leikki-osastolla. He, jotka vailla syytä ovat osakseen saaneet paljon mutta samalla antavat enemmän kuin mikään muu tässä elämässä. Heissä asuu pienen suuri salaisuus jota elämän janoksi kutsutaan. He ovat opettaneet paljon ja puhuttelevat yhä. Niin rakas ja raskas elämän tie. Silti en päivääkään vaihtaisi pois. 

Uusi elämä

On hiljaista. Poika tuhisee pienessä pakkasessa untaan ja minulla on hetki aikaa itselle. Kahvikuppi ja villasukat ovat parasta seuraa näissä hetkissä.

Mieleni on alkanut olla jännittynyt tulevaa poikamme sydänleikkausta odotellessa. Palaan päivittäin sairaalan käytäville ja teen mielikuvaharjoituksia siitä mitä kaikkea siellä odottaa. Koin hyväksi käyntimme siellä ennen Joulua. Käytävät eivät ahdista enää niin paljoa. Käytävät huokuivat myös toivoa pelon sijasta. Olin yhteydessä leikkaus jononhoitajaan ja poikamme leikkausta on hieman aikaistettu. Tarkoitus olisi tammi-helmikuussa sinne palata. Tammikuu tosin näytti aika ruuhkaiselta eli on todennäköisempää, jotta palaamme Helmikuussa takaisin. Kirurgi soittaa minulle ensi viikolla suunnitelmista tarkemmin.

Tieto on ollut toisaalta helpotus. Poikamme sormenpäissä ja varpaissa on lisääntynyt sinisyys sekä ajoittain  myös huulissa. Keho viestii, jotta apua tarvitaan jotta happi kulkisi paremmin koko kehossa. Yleisvointi on muuten varsin virkeä ja touhukas. Aivan pian askeleet valloittavat meidän kodin ja niiden askelaiden syy on poikamme kaksi ihanaa pulleaa jalkaa. Maailma saa uuden valloittajan, joka tekee omat jalanjäljet polkuun jota elämäksi kutsutaan.

Tämä odotus on ollut melko raskasta. On tosin päiviä kun en edes mieti koko sydänasiaa mutta on enemmän päiviä kun siitä huolehtii. Elämä suntin kanssa on kuitenkin sellaista varpailla olemista koska on aina mahdollisuus sen tukkeutumisesta. Olemme onnekkaita, jotta olemme näin pitkälle selvinneet näin hienosti.  Seuraava leikkaus antaa meille kuitenkin elämän ja huolettomuutta kun toivumme koettelemuksesta. Poikamme on osoittanut olevansa vahva ja urhea ja luotan hänen taistelutahtoonsa. Tietenkään ei elämästä koskaan varmaksi tiedä. Onneksi meillä on Jumala jonka nojaan saamme kaiken laittaa. Tämä päivä ja huominen kaikki olkoon Hänen käsissään. Emme voi muuta. On aika elää kuitenkin uskolle, toivolle ja rakkaudelle enemmän kuin pelkoon niiden menettämisestä.

Matka jatkuu. Kaadan lisää kahvia ja pyydän siunausta tämänkin päivän retkeen. Olkoon ensi viikko hyvien uutisten viikko ja tuokoon se uskoa siihen, jotta tämäkin vaihe voitetaan.....yhdessä.

Hyvää uutta vuotta 2013.

On aika aloittaa jälleen alusta,

puhdas sivu aukeaa eteeni,

siinä on kaksi sanaa: vuosi 2013.

Miten täytän sivun,

mitä siihen kiroitan,

minkä jälen jätän itsestäni,

miten jatkan tarinaa?

Ilman mennyttä ei olisi tulevaa,

viime vuoden koittelemukset,

ovat tänään voimani.

Jokainen matka on jättänyt minuun jäljen,

tänään voin sanoa:

särkynyt voi olla ehjä.

Se mikä on tärkeintä ei ole se mikä on takana,

vaan se mikä on edessä,

rakkaus ja sen hoitava voima kutsuu jatkamaan,

jokainen aamu on pieni ihme,

joka avautuu lapseni olemuksessa.

Hento halaus ja lämmin katse,

kiedon sinut syliini yhä uudestaan,

enkä koskaan saa sinusta tarpeekseni.

Aika raksuttaa seinällä kellon muodossa,

ajan alla olemme me kaikki kolme,

jokainen meistä on selvinnyt tähän hetkeen,

jokainen meistä on arkensa sankari.

Otan teitä kaikkia kädestä kiinni,

ja olen vain hiljaa.

Sanaton voima kietoo meidät yhdeksi,

-ketjuksi, joka punoo jo uutta silmukkaa.