maanantai 29. huhtikuuta 2013

Kehtolaulu

    Olin viikonloppuna taidetapahtumassa, jossa nuoret ja elämää säteilevät ihmiset esittivät omia tuotoksiaan. Sävelet, sanat, tanssi, maalaukset ja valotaide täyttivät salin. Minä iloitsin heidän kanssaan ja heidän puolestaan. Meissä jokaisessa on niin paljon hyvää ja kaunista. Vaatii uskallusta avata oma sielunsa ja sanojensa arkku. Se on kuitenkin ainut tapa jolla joskus voi ilmaista syvimpiä tuntojaan. Alla oleva laulu esitettiin tapahtumassa. Kyyneleet valuivat poskillani kun kuuntelin sanoja ja elin mukana oman poikani tarinaa. Haluan taiteilijan luvalla laulun jakaa.

    Ne hetket kun poika tuhisee untaan ja kerää voimaa seuraavaan päivään, ovat kiitoksen juhlaa. Yksikään ilta tai alkava aamu en unohda elämän lahjaa. Mikään ei ole itsestäänselvyys. Elämä on kiitoksen arvoinen matka. Minä kiitän, minä rakastan elämää. Saan omistaa niin paljon. 

    Kehtolaulu
    säv. san: Rosa kok
    1. Sut jos peitellä voisin
    sen toki tekisin
    Valvoisin koirana öisin
    pikku yskäisyysikin heräisin
     
    "Mut mä en voi mitään muuta 
    Kuin toivoo sulle rauhaisaa unta
    Uniräsy, Nalle Väsy, Ankka, Pupu Nukka-Rukka
    kaikki vierelläs nukkuu."

    2. Sinun pikkuiset varpaat
    peiton alta pilkistää.
    Hennon henkesi salpaa
    kun ampiainen katossa kipittää

     
            "Mut mä en voi mitään muuta
          kuin Taivaan Isin käsiin sinut luottaa 
          Uniräsy, Nalle Väsy, kainalossa Nukka-Rukka
          vierelläs nukkuu"

    Kaikki hirviöt muuttuu Nukkumatin lemmikeiksi x2
    Joskus ihmiset nukkuu ja muuttuu enkeleiksi. 
    "Ja mä en voi mitään muuta 
    kuin toivoo sulle rauhaisaa unta. 
    Olen räsy, Nalle Väsy, Ankka, Pupu Nukka-Rukka,
    nurmikolla voikukka
         Ja mä en voi mitään muuta
         kuin Taivaan Isin käsiin sinut luottaa.
        Olen räsy, Nalle Väsy, Ankka, kainalossas Nukka-Rukka,
        lattialla likainen sukka"

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Elämä on kaunis

Silmä painaa mutta uni ei tule. Päässä tuhat ja yksi ajatusta. On pakko kirjoittaa ne riveiksi. Yhteen päivään sisältynyt niin paljon pieniä asioita joilla on ollut valtavan suuri merkitys. Uusia oivalluksia ja askelia tällä maan kamaralla. Sydän kiittää ja soi. Pysähdy sinäkin hetkeksi,kuuletko sen?

Tänään meillä oli leikkauksen jälkeinen sydänkontrolli. Mieli oli odottava ja jännittynyt. Aina tuntemattoman edessä sitä kasvaa pieneksi. Mieli koittaa rauhoittaa ja kehoittaa katsomaan lasta eikä ajatuksien kietomaa pelkojen verkkoa. Tuo punaposkinen pieni mies joka valtaa joka päivä uusia ulottuvuuksia, uhkuu elämää. Äidin tuska ei kuitenkaan helpotu ennen kuin olemme tuloksien ja totuuden äärellä. Uutiset olivat hyviä. Eteemme piirtyi ultraäänessä tuo kaunis  pieni elämän rumpu,jossa ensi kertaa oli kaikki neljä lokeroa. Veri virtasi uusia kanavia pitkin ja jokaisella lyönnillä ravitsi pientä kehoa. Röngten kuvassa rintalastassa näkyi rautalankaa. Pieni keho oli saanut rautaisen laastarin, joka nitoi elämän kannen vahvemmaksi. Lääkäri sanoi: poikanne sydän on kaunis. Edessä on elämä. Uskomatonta. Uusi sivu on kääntynyt. Enää meillä ei ole lääkkeiden tahdittamia päiviä ja tiukkaa nesteseurantaa. Pelko ja valvominen saavat hellittää ja eteemme aukeaa uusia ulottuvuuksia. Maailma kutsuu seikkailuihin ja me astumme niihin vahvempina kuin koskaan.

Tänään ensi kertaa menimme myös bussilla kaupunkiin. Työnsin poikaani vaunuissa kuin vastasyntynyttä. Pipon alta näkyi punaiset posket ja suppu suu. Kyyneleet valuivat, olin niin ylpeä. Puolitoista vuotta taaksepäin ja minä pidin sylissäni ainoatani ja pelkäsin, jotta tarinamme loppuu ennen kuin ehtii alkaakkaan. Arkana luovutin aarteeni käsiin,jotka olivat vieraat ja pelottavat. Tänään kävelen pitkin toria ja saan hengittää yhdessä kevään raikkautta. Minä kiitän, minä iloitsen, minä olen onnellinen.

Matka jatkuu. Huominen on tuntematon mutta kutsuu meitä jatkamaan. Haaveilemme kesästä ja sen tuomista retkistä. Näen meidät meidän purjeveneen kannella. Sinä pidät isääsi kädestä kiinni ja minä ihailen teitä. Vieno tuuli kuljettaa meitä pitkin järvenpintaa ja tunnemme olevamme elossa.




Kun matkamme alkoi,
emme tienneet reittiä tai matkan kulkua,
meillä oli vain kasa toiveita,
nippu pelkoa,
hippu toivoa,
kori rakkautta,
ja aika joka työnsi meitä eteenpäin.

Aika kului ja toi eteemme uuden maailman,
paljon näimme ja koimme yhdessä,
oli hetkiä kun teki mieli luovuttaa,
yön pimeinä tunteina huusin tuskaani,
ja kiedoin sinut kipuani vasten,
sinä olit syy taistella,
ja me taistelimme vaikka sydämemme oli vereslihalla.

Aika on yhä ympärillämme,
ja kiitämme jotta ajassa olemme me kaikki,
sinä taistelit voittajaksi,
ja me kannattelimme toisiamme.
Ihailemme sinua tänään ja taitoasi tarttua hetkeen,
hypätään hetkeen yhdessä,
pidetään toisiamme kädestä,
voima virtaa ja vahvistaa.
Rauhan lippu tanssii ja liehuu elämän tuulessa,
me olemme pelastetut elämälle.


torstai 18. huhtikuuta 2013

Uusi sinä

Kuuntelemme mieheni kanssa musiikkia. Mieli vapautuu ja leijailee rentouden vuoristorataa. Pieni sankari tuhisee untaan. Nostin hänet isänsä kainalosta omaan sänkyyn. Päivän touhut väsyttivät matkaajaa niin jotta uni hiipi silmiin sohvannurkassa isin kainalossa. 

Olemme mieheni kanssa vain hämmästelleet sitä muutosta, jonka lapsessamme näemme. Haalean sini/harmaa iho, sinertävät huulet ja kynnenaluset ovat muuttuneet vaaleanpunaisiksi. Hento ja täydellinen vaavin iho valtaa alaa ja voima huokuu jokaisesta eleestä ja ilmeestä. Enää ei tarvitse pysähtyä puuskuttamaan mukavan leikin päätteeksi tai laittaa päätä tyynylle kun olo käy tukalaksi. Nyt voimat ovat niin kuin touhutkin. Me hiljennymme ja kiitämme. Voimaa huokuu sinusta ja valtaa alaa. Olet hämmästelymme kohde yhä uudestaan. Olet rakkautemme kanava jota täytämme yhä uudestaan jotta sen virta veisi sinua uusiin seikkailuihin.

Hämmästelemme myös sitä kuinka urheasti toivut ja eheydyt. Rinnassasi on kaunis arpi osoittamassa uuden elämän mahdollisuudesta. Osoitat käytökselläsi, jotta sinulla ei ole kipuja vaan kokeilet kaikkea uutta ja ihmeellistä mihin aikaisemmin voimasi eivät riittäneet. On uskomatonta jotta enää ei ole lääkkeitä ja niiden tahdittamaa arkea. Voimme elää meidän elämää, enemmän kuin elämää sydänvialle. Kun toivumme ja voimaannumme yhä enemmän valloitamme uusia nähtävyyksiä. Meitä varten, meidän edessämme on niin paljon kaunista ja kutsuvaa. Meidän edessä on elämä.

On uskallettava uskoa kaikki tämä uusi todeksi. Uskallettava luottaa, jottta siipemme kantavat. Saamme mennä ja tulla, olla ja hullaantua elämän soinnista.Mennyt on eletty ja sodittu voittajina, tulevasta emme tiedä ja hyvä niin. Huominen matka on tuntematon mutta juuri se kutsuu jatkamaan. On uskallettava jotta uskaltaisimme uskaltaa.

Uusi sinä. En olisi voinut uskoa kuinka kauneutesi vain lisääntyy.
Sinä valat voimaa ja voimaannutat meidätkin.

Lastenklinikan seinällä lukee: ihmeitä ei synny vaan niitä tehdään.

Sinä olet ihme!


tiistai 16. huhtikuuta 2013

K O T O N A

Avaan silmäni yhä uudestaan. Nipistän itseäni sormenpäästä. Onko tämä totta? Oma sänky, oma tyyny, oma peitto, oman unisukat ja oma koti ympärillä. Totta se on! Taistelu on ohi ja olemme voittajina kotona. Minua itkettää. Onnen ja kiitollisuuden kyyneleitä. Me selvisimme. Sinä rakkaani selvisit. Meillä on edessä elämä.

Väsymys ja tressi purkautuu sumuna ympärilläni. Kuljen ja hengitän arasti sillä en voi uskoa jotta askeleemme kantaa. Olemme eläneet melkein 1,5 vuotta odottajan tuskaa. Odottaen huomista, leikkausta, toipumista, kokeiden tuloksia. Pelkoa, kyyneleitä, epävarmuutta ja kysymyksiä. Sieluni on värissyt kuin ohut jään pinta. Olen pelännyt, jotta seuraava askel murtaa pinnan kokonaan ja me hukumme veden alle. Jokin suurempi on kuitenkin kehoittanut jatkamaan ja näyttänyt huomisen kantavan voiman. Meidän elämään on tullut ihmisiä jotka ovat kantaneet meitä ajatuksin, teoin ja rukouksin. Me emme ole, emmekä olleet yksin. Jokin suurempi kantoi maata allamme jonka luulimme vajoavan.

Nyt on aika luottaa uuteen huomiseen. Uskoa, jotta poikamme sydän sykkii ja soi uutta säveltä. On luovuttava pelosta ja antaa toivolle tila. Kaikki se mikä on takana on antanut aivan uuden näkökulman kaikkeen siihen mikä on edessä. Tämä matka on muuttanut meistä jokaista. Jokin uusi on saanut alkunsa. Me olemme yhtä kaikki ja kestämme huomisen tuulet, sillä tiedämme jotta otteemme ei irtoa käsistämme. Minä rakastan teitä Jumalani, mieheni ja poikani. Olette minulle syy miksi elän ja olen.

Poikamme tuhisee untaan ulkona, tutussa paikassa ikkunan alla. Arki on alkanut. Olemme vapaita lääkkeistä ja niiden tahdittamasta elämästä. Kun saamme vielä voimaa lisää valloitamme kerhot ja pomppulinnat. Seikkailu ostoskeskuksiinkin on meille matka uuteen. Eläköön elämä ja sen uusi puhdas sivu.


En olisi uskonut kuinka elämä murtaa minut,
pieniksi palasiksi,
aivan kuin tomuksi uudestaan.
Pidin kiinni viimeisillä voimillani elämän syrjästä,
jotta en hukkuisi, 
särkyisi korjaamattomaksi.

En olisi uskonut kuinka elämä eheyttää minut,
toivo herää pelon alta,
askeleet kantaa kivusta huolimatta.
Kyyneleiden seasta näen valoa,
minä selviän, sanon omalle kuvalleni.

En olisi uskonut kuinka elämä herättää minut eloon,
taistelu on päättynyt,
poikani selvisi,
olen sanaton ja kiitollinen,
on aika herätä unesta eloon.
Uskoa huomiseen ja uuden sydämen sointiin.

En olisi uskonut kuinka kaunis elämä onkaan,
sinä poikani olet näyttänyt sen,
mieheni kanssa me katsomme sinua,
olet elämän ylitys ja kiitoslaulun kaunein nuotti.
Sinä olet olemassa,
ja me olemme olemassa sinun kauttasi.
 

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Tunneleiden kuningas

Ulkona ropisee. Kevättä ilmassa. Jokainen pisara huuhtoo talven mennessään ja herättää eloon nukkuvan kevään. Vaikka harmaus verhoaa maisemaa minun sisälläni hehkuu. Elämä voittaa se kutsuu jatkamaan. Ei ole paluuta eiliseen tai menneeseen. Huominen ja seuraava hetki kutsuu jatkamaan. Hengitän, elän ja olen. Sydämeni sykkii ja soi.

Tänään on ollut suuri päivä. Poikamme keskusvaltimokatetri sekä tahdistinpiuhat otettiin pois. Nesteytys laitettiin tauolle ja seurataan miten oma syöminen sujuu. Suurin ja mullistavin asia oli kuitenkin se, jotta pääsimme osaston ulkopuolelle rattailla lenkille. Tuo pieniSuuri ihminen istui rattaiden uumenissa muumityyny seuranaan. Maisema vaihtui osaston käytäviltä tunneleihin maan alle. Rattaiden renkaat pyörivät ja valloittivat alaa. Tunneleiden kätköissä minä itkin. Olin niin kiitollinen. Vajaa viikko sitten annoin aarteeni käsiin joita en tuntenut. Kun hän taisteli minä ja me odotimme vain. Sekuntit tuntuivat tunneilta ja aika pysähtyi ja niin myös sydämesi. Tänään hehkut voimaa ja elämää. Meidän elämässä on auennut uusi sivu. Elämä kutsuu meitä seikkailuun ja minä nöyränä kiitän, jotta saamme sen jakaa yhdessä.

Katsoin tänään myös miestäni. Elämää kokenut rakkaani. Ilman häntä en olisi tässä naisena ja äitinä. Ilman häntä olisin hukassa ja vajaa. Onneksi olen löytänyt sen mitä liian moni vielä etsii. Olen löytänyt rakkauden. Rakkauden jossa saan antaa ja vastaanottaa, taistella ja voittaa. Paljon on takana mutta paljon on edessä. Odotan kesää ja purjevenettämme. Istun kannella ja hymyilen. Minulla on kaikki mitä tarvitsen.

Tulevat päivät näyttävät toipumisen tien seuraavat askeleet. Jos tulehdusarvo, keuhkokuva, syöminen ja muu vointi on vakaata ja hyvää niin koti häämöttää edessä. Päivä vain ja hetki kerrallansa siinä on viisaus tuleviin päiviin.

 Johanna Kurkelan sanoin:
Missähän sut tehtiin?
Tähtien tuolla puolella
muovailtiin huolella

Ethän sä ikinä
kadota tuota katsetta?
Mitähän sä vielä kantaa voit
korkealla kun noin sä soit
Ei mitään tuu niin painavaa
et se sinut musertaa

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Keskellä ihmettä
Sen tajuu vasta jälkeenpäin
Taidat aavistaa jo sen
Yksin täytyy jokaisen
polku mennä pimeään
että pystyy elämään

Sä saatat selvitä
vähin vammoin matkalla
Ystäväsi huolehtii
kun askelees on hatarat
Elämässä pitää kii
jos sen päältä putoat

perjantai 12. huhtikuuta 2013

K4 elämää osastolla

Istun sohvankulmassa. Pöydällä kuuma kahvi ja berliininmunkki. Jaloissa villasukat ja päässä humisee. Väsymys hieroo silmäkulmaa ja uni kysyy lupaa tulla. Koitan vielä pysyä hereillä koska mieheni on nukuttamassa poikaa osastolla ja ei pääse sisälle jos uni kaataa minut. Hoidamme poikaa kahdessa vuorossa jotta emme väsyisi liikaa. Nyt on minun hetki voimautua.

Viime päivät ovat olleet suuria ja pieniä asioita täynnä. Pojalle on tullut nestettä keuhkoihin ja sitä seurataan nyt päivittäin röngtenillä, jotta tarviiko treeni laittaa uusiksi paikalleen. Vielä näyttää siltä, jotta tilanne ei ole hallitsematon ja odotamme, jotta lääkkeet auttavat nestettä tulemaan pois. Oksentelua on ollut vielä runsaasti ja siksi suonensisäinen nesteytys onkin tärkeä väylä toipumiseen. Keskusvaltimokatetri on vielä paikallaan mutta voi olla jotta pian siitä pääsemme pois. Se on ollut kuitenkin tärkeä lenkki ja kanava nesteytyksen ja lääkkeiden osalta. Jokainen seuranta kanava on nyt tärkeä ja saa pienen sankarimme toipumaan. Joka ilta kuitenkin rukoilen, jotta seuraava päivä olisi siunattu niin, jotta olisimme askeleen lähempänä kotia.

Suuria ilonaiheita on ollut pojan hymy, ne pienet hupsut sanat ,lukuhetket luukkukirjan kanssa, autoleikit sängynlaidalla, tänään hän nousi istumaan ja sai tulla minun syliin. Siinä pidin häntä kuin palaa kultaa. Lämpö kietoi meidät yhdeksi ja liikutuin siitä jotta olimme sylikkäin pitkästä aikaa. Minun sylissäni on sankarin kokoinen paikka. Poikani se on sinun paikkasi.

Näinä hetkinä kun olen keräämässä voimaa huomiseen yksin, iskee kamala ikävä. On sellainen olo jotta puolet minusta olisi muualla. Pienen tuoksu ja höpötys sekä ne silmät jotka katsoo sieluuna asti. Minulla on ikävä lastani. Tämä tie on kuljettava ja oltava hetki erillään jotta voisimme olla taas pitkään yhdessä. Tämä kaikki antaa meille niin paljon jotta ikävän kaipuu on kahlattava läpi. Tänään kun mieheni saapuu kotiin otan hänet kainalooni. Hän on minun tukeni ja voimani tämän kaiken keskellä. Hän on minun taistelupari. Minun rakas.

Kahvin tuoksu kutsuu. Kiitos hetkestä kanssani. Olen onnellinen tästä päivästä. Olen onnellinen elämästä.

Rakastaa ja tulla rakastetuksi. Siinä kaikki mitä tarvitsen.



keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

K4

Olo on väsynyt mutta samalla onnellinen. Poikani kädenkosketus helmeilee ihollani yhä ja sen lämpö keinuttaa kohta untenmaille. Nyt on aika istua miehen kainalossa. Olla hiljaa ja kasata päivän ajatuksia.  Istu hetki kanssamme:)

Tänään poikamme siirtyi teholta K4 sydänosastolle. Mieleni oli hieman arka ja pelokas. Teholla kaikki on niin huolellisesti tarkkailtuna. Jokainen henkäys kirjataan ja pienelle ilmakuplallekkin oma rastinsa. Tavan osastolla hoitajia on vähemmän ja hoidettavia enemmän. Joskus on hieman epävarma olo varsinkin kun kiire tahdittaa hoitajien askelia. Mietin: onko kaikki varmasti huolehdittu, kirjattu, tarkistettu ja kokeet otettu. Sitä vanhempana pitää olla tarkkana kiinni arjen kulusta osastolla. Me olemme tärkeä linkki ja lenkki poikamme toipumiseen. Siellä missä on hän, on meidänkin paikka.

Poika on vielä lääkityksen alla ja olemus väsynyt sekä hieman poissaoleva. Katse harhailee ja painuu uneen yhä uudestaan. Keho vaatii toipumiseen aikaa ja voimaa. Uni on hyvä lääke siihen. Olemus kuitenkin rauhallinen ja levollinen. Kipuja ei erityisemmin ole. Keuhkoissa on vielä hieman nestettä, ääni käheä ja limainen. Tänään nenämahaletkukin laitettiin takaisin kuin turvaksi kun maitoa menee suun kautta niin niukasti. Nämä muutamat päivät tästä eteenpäin ovat vielä hyvin toipilaita. Takana on suuri leikkaus ja sen tuoma muutos ottaa aikaa. Onneksi aika on nyt enemmän yhteistä kun saamme olla poikamme luona aamusta iltaan.

On pakko etsiä unta jotta saamme voimaa huomiseen. Paljon on vielä edessä mutta niin paljon myös takana. Elämä voittaa ja kantaa. Olen niin kiitollinen siitä, jotta olemme tässä ja nyt. Usein iltaisin haaveilen kotiinpaluusta ja siitä kaikesta mitä siellä odottaa. Uusi elämä mutta sama onni. :)





tiistai 9. huhtikuuta 2013

Turvatutti

Tämä kuva on otettu teholta tänään. Hoitaja kertoi minulle jotta ihan kuin poikanne etsisi käsillään jotakin. Minä oivalsin jotta poikani etsii turvatuttejaan. Jokainen ilta kun nukkumatti saapuu, pienen miehen käsissä on tutut tutit. Hain asunnolta nuo kaksi lohduntuojaa ja rauha saapui levottomiin käsiin. Onni asuu pienissä hetkissä, tutin turvassa ja rakkauden kehdossa.

Minun sankarini, tuttiritarini.

Sinulle poikani

Etsin sinut letkujen keskeltä,
olet kaunis.
Nukut syvää unta,
on hiljaista.
Hoitava rauha keinuttaa sinua,
ja jokainen sekuntti kuroo sinua vahvemmaksi.

Kosketan sinua hellästi,
kätesi on lämmin,
ihosi huokuu elämää,
uusi aika on alkanut,
sykkeesi soi uutta säveltä,
kirkkaampana kuin koskaan.

Kuiskaan korvaasi:
olet urhea ja rakas,
minä luotan sinun vahvuuteesi,
sitä katsoessa voimaannun itsekkin.

Uusi aika,
uusi voima,
tuntematon huominen,
olen kiitollinen tästä kaikesta,
matka on muokannut meitä,
vahvemmiksi, urheammiksi.
Kestämme huomisen tuulet,
koska saamme olla yhdessä.
Nyt ja aina.


maanantai 8. huhtikuuta 2013

Kirurgin soitto ja K9

Aamu valkenee. Eilisen jälkeen olo on kuin olisi juossut maratonin. 7 tuntia odotusta, pelkoa ja mielikuvituksen maalaamia hetkiä. Jokainen hetki elimme siellä missä rakkaamme oli. Leikkaussalin ovella sielumme rukoilivat ja ajatuksemme nitoivat suojamuuria rakkaamme ylle. Koitimme pysyä vahvoina ja kasassa. Jokainen sydämemme lyönti takoi rakkaallemme voimaa. Me selvisimme yhdessä.

Vihdoin kello 16.15 eilen puhelin soi. Kirurgi soitti ja kertoi poikamme kuulumisia. Leikkaus oli mennyt suunnitellusti ja hän sai tehtyä niin sanotun totaalikorjauksen. Iso kammioiden välinen reikä paikattin, keuhkovaltimoita laajennettiin, seinämiä ohennettiin ja keuhkovaltimoläppä halkaistiin koska oli niin ahdas. Kaikki oli mennyt suunnitelmien mukaan. Pieni ongelma oli ollut veren hyytymisessä koska poikamme oli niin pitkään ohennuslääkkeitä syönyt. 1,5h hoitajat olivat tilannetta korjanneet ja asia oltiin saatu kuntoon.Poikamme sydän sai uuden elämän ja siitä olemme sanattoman kiitollisia.

Leikkauksen jälkeen poikamme siirtyi teho-osastolle K9. Tutut käytävät, tuoksut, hengityskoneen hyrinä ja treenien pulputus odottivat meitä. Letkujen keskeltä etsimme rakkaamme. Tuo suloisuus ja elämämme rakkaus taisteli tyyneyden keskellä. Elämän vetoketju oli jälleen avattu mutta laitettu tiukemmin kiinni ja sen alla soi uusi sävel. Ihan liikutuin kun taululla näin happisaturaatin joka oli 100 %.  Emme saaneet poikaan koskea koska kaikki voima tarvittiin kehon toipumiseen. Kuiskasin hiljaa kuitenkin hänen korvaan: Sinä poikani olet urhea. Äiti ja isä on tässä ja olemme sanattoman kiitolliset sinusta.

Matka jatkuu. Kulunut yö on mennyt tasaisesti ja tähän päivään astumme odottaen ja rukoillen. Vielä elämme hetkestä hetkeen mutta tulee vielä päivä kun uskallamme elää suurempia kokonaisuuksia. Sydämemme ovat kiitolliset tästä kaikesta. Pitkä tie ja odotus on takana ja uusi tie edessä. Huominen on tuntematon mutta kaiken tämän jälkeen olen vahvempi sen vastaanottamaan.

Aamuni kiteytyy ajatukseen:

Ei se mitä teemme tai sanomme
ole sen rinnalla mitään,
mitä olemme toinen toisillemme.

8.4

Istumme mieheni kanssa majapaikkamme sohvalla. Autojen hurina hiipii korviimme ikkunasta ja aurinko herättää sielumme eloon yhä uudestaan. Kevät tervehtii ja kutsuu valoon. Pelkojen varjot himmenee kun valo voittaa. Päätän nostaa katseeni yhä uudestaan säteisiin jotka kutsuvat jatkamaan matkaa. Edessä on vielä monta pitkää tuntia odottaa soittoa kirurgilta. Kaiken keskellä minun on silti elettävä vain hetki kerrallaan. Uskoen ja luottaen jotta elämä kantaa meitä kivusta huolimatta.

Tänään monella tapaa ihmellinen päivä. 2 vuotta sitten 8.4.2011 poikamme alkio istutettiin kohtuuni. Muistan sen tunteen Lapsettomuusklinikan odotushuoneessa. Se pelko epäonnistumisesta mutta samalla se kaunein toive siitä, jotta minusta tulee äiti ja meistä yhdessä vanhemmat. En tiennyt silloin minkälainen matka onkaan alkamassa. Hiljaa rukoilin rakkaani puolesta ja kannoin unelmaa sisälläni kunnes saimme tiedon: olen raskaana. Tieto joka mullisti maailmamme ja kehoni. Tuo kaunein asia mitä sisällään kantaa voi. Siunattu ihme.

8.4 on myös äitini syntymäpäivä. Rakas ihminen joka on antanut minulle kauniin alun elämän matkalle. Äiti joka on elänyt elämäämme lähellä ja kaukana. Äiti joka on ylpeä siitä kuka minä ja me olemme tänään. Äiti jota suunnattomasti rakastan. Minun oma äiti! Onnea rakas.

Tänään 8.4.2013 poikamme leikataan monia taistelujen jälkeen. Tänään on uusi mahdollisuus uuteen elämään. Olen todella ylpeä rakkaastani. Tuo pieni ihme joka on vähän suurempi kuin palosammutin mutta samalla kantaa sisällään niin suurta voimaa joka saa häkeltymään joka päivä yhä uudestaan. Hän on syntynyt taistelemaan. Tänään aamulla kun saatoimme hänet leikkaukseen olin sanattoman ylpeä. Hän on ollut urhea. Kyyneleet valuivat poskillani kun halasimme rautasängyn äärellä kaikki, koko perhe. Rakkaus nitoi meidät yhteen ja antoi voiman leikkauksen tielle. Rakkaani äiti ja isä rukoilee puolestasi alati. Taistellaan. Kohta nähdään!

Otan kuuman kylvyn ja huokaan. Elämä kanna meitä ja siunaa poikamme leikkaus. Minulla ja meillä ei ole mitään muuta voimaa kuin Jumala sinun sanasi ja lupaus jotta pidät meistä huolen. Ilman jotakin suurempaa en jaksaisi tätä tietä.

Tapahtukoon sinun tahtosi.


perjantai 5. huhtikuuta 2013

Runo tänään

Suurten kysymyksien edessä,
seison,
odotan,
vailla vastauksia.
Minulla ei ole kuin toivo,
josta pidän kiinni,
luottaen,
uskoen,
jotta näemme yhdessä huomisen.

Suurten tunteiden edessä,
murrun,
pieneksi,
avuttomaksi,
maailma riisuu minut alastomaksi,
minulla ei ole kuin rakkaus,
joka rakentaa uskon siihen,
jotta selviämme.

Suurten pelkojen alla,
minä rukoilen,
huudan Luojani puoleen,
olethan Isä läsnä,
ole todellinen,
annan lapseni hengen sinun käsiisi,
pidäthän siitä huolen,
eheytä,
paranna,
anna taito auttajille sytyttää uusi elämä.
Isä,
älä hylkää meitä,
kuulethan kun huudan sinua?

Ole armollinen.

torstai 4. huhtikuuta 2013

Lastenklinikka ja K4.

Rattaiden pyörät rapisee asfaltilla. Askel rullaa rattaiden tahdissa ja ajatukset leijailee kevät aamussa. Aurinko herättelee eloon nukkuvan sielun ja kutsuu elämään tämän päivän retkeä. Matka kulkee kortteli kortelilta kohti Lastenklinikkaa. Toivon ja tarinoiden taloa. Matka on alkanut....

Pysähdymme matkalla torille kahville. Ihana pieni telttakahvila ja puisilla tuoleilla viltit valmiina lämmittämään. Kahvin höyry tavoittaa aistit ja huumaannun hetkestä. Kahvilan pitäjä tulee juttelemaan ja aihe kulkee syyhyn miksi olemme Helsingissä. Yllättäen meitä yhdistää jokin. Hänenkin lapsellaan on vakava perussairaus. Pienessä hetkessä täysin tuntematta toisiamme omistamme palan samanlaista maailmaa. Kerromme tarinoita puolin ja toisin ja samalla voimaannumme molemmat. Elämä on lahja ja se kiillottuu silloin kun sen puolesta joutuu taistelemaan. Pienet sankarimme ovat opettaneet sen, jotta mikään ei ole itsestäänselvää. Meillä on vain tämä hetki ja yksi retki maan kamaralla. Miten sen kuljet on sinun käsissäsi. Missä on sydämesi siellä on aarteesi.

Saavuimme torinkulmasta Lastenklinikan tunnelmaan. Tuttu osasto K4 jo odotti meitä. Päivä sisälti suuren määrän toimintaa ja tapahtumia. Tulohaastattelu, ekg, verenpaineet, paino/pituus, verikokeet, keuhkokuva, sydänultra ja kirurgin tapaaminen. Pieni oli päästä pyörällään ja uni saapuikin silmään kesken ultraäänitutkimusta. Olimme todella ylpeitä pienestä sankaristamme joka kyyneleitten keskeltäkin löysi ilon yhä uudestaan ja selvisi upeasti päivästä. Supermies sanoisin:) Kirurgi kertoi meille leikkauksen kulusta ja kertoi, jotta leikkaussuunnitelma varmistuu vasta leikkauksen äärellä. Toiveessa olisi totaalikorjaus mutta poikamme poikkeavan sepelvaltimo-anatomian tähden voi olla, jotta suntti vielä vaihdetaan isompaan, jotta kirurgi saisi tilaa enemmän auttaa. Leikkaus kuitenkin tulee olemaan avosydänleikkaus.Päivä on siis täynnä jännitystä.

Leikkauspäivä on vaihtunut huomisesta Maanantaille. Teho-osasto on täynnä ja sinne ei uusia lapsia mahdu joten leikkaus oli pakko siirtää. Toivomme ja uskomme jotta Maanantai on mahdollinen. Tilanteet kuitenkin elää ja varmistuu vasta kun olemme siinä päivässä. Alustavasti käymmä Sunnuntaina vielä verikokeissa ja palaamme majapaikkaan ja Maanantaina menemme osastolle 07.00 jolloin leikkausvalmistelut alkaa. Olkoon päivä siunattu ja uuden alku.

Nyt pitää etsiä rauha ja rakentaa siitä voima tulevaan. Meillä on toisemme ja siksi olemme vahvat. Matka jatkuu ja rakkaus kuljettaa. Minä kiitän elämää siitä, jotta saan omistaa niin paljon. Kipu on murtanut minut mutta jokin uusi on sen kautta saanut mahdollisuuden. Edessäni on maailma jota en olisi koskaan uskonut kokevani mutta sen kokeneena olen rikkaampi kuin koskaan.

Herra siunatkoon meitä.



tiistai 2. huhtikuuta 2013

Aika lähteä matkaan.

Leivinuuni hohkaa lämpöään. Minä katson illan alkavaa hämärää ja mieleni tarttuu alkavaan yöhön. On aika kasata päivän ajatukset sanojen jonoksi. Vietä kanssani hetki elämää jakaen.

Tänään saimme kutsun Helsinkiin. Lähdemme huomenna matkaan ja Torstaina menemme osastolle. Torstaina selviää onko poikamme leikkauskelpoinen. Pieni nuha on yhä nenänpielessä mutta kokonaisuus katsotaan siellä. Jotenkin aivan epätodellinen olo. Onko tämä totta? Nämä viimeiset kuukaudet olemme vain kahlanneet elämää lävitse. Päivästä toiseen toivoen ja odottaen apua joka on tuntunut olevan niin kaukana. Huoli on syönyt ainakin puolet sydämestäni ja siitä on nytkin niin vaikeaa luopua. Huoli jotenkin pitää minut elossa.Huoli saa tekemään asioita jotta rakkaallani olisi helpompi hengittää, elää, olla ja kasvaa.

Olen koittanut taistella viime tunnit pelkoa vastaan joka väkisin hiipii iholleni. Menettämisenpelko. Tuo synkkä kirjainjono joka salpaa hengitykseni kun sanonkin sen ääneen. Lastenklinikalla elämä ja sen menettäminen kulkevat rinnakkain. On hetkiä kun voimat ei riitä enää taistella ja aika loppuu aivan liian aikaisin. Minua pelottaa, jos meidän tarina on yksi niistä. Tuska joskus repii rikki sieluni. Lapseni on minulle kaikkeni. Hän on ilo, aamun valo, rakkauden hedelmä, kauneuden ylistys ja osa minua. Mitä minä enää olisin ilman häntä?

On pakko jatkaa ja jaksaa. Katsoa toivoon ja etsiä se yhä uudestaan. Sanottava itselle, jotta kaikki menee hyvin. Puristaa lasta tiukasti vasten kehoani ja antaa rakkauden kietoa siteitään. On luotettava käsiin jotka ovat niin vieraat mutta samalla niin taitavat antamaan uuden elämän. Minun on luotettava, uskottava ja rakastettava rakkaani ehjäksi. Joka soluni, jokainen hengitykseni taistelee lapseni puolesta ja puolella. Minä huudan: Jumalani, Jumalani, älä käännä kasvojasi vaan auta meitä.

On pimeää,
tähdet syttyvät yksi kerrallaan,
ja minä valvon niiden alla.
Taivas kaartuu ylleni,
ja koen oman pienuuteni todelliseksi.

Koen olevani niin avuton,
ja samalla minun tulisi olla rohkea,
heikkous ja vahvuus samassa kehossa,
siinä on kaikki mitä olen
nyt,
huomenna,
päivänä kun sinut leikataan.

Taivaankannen alla minä rukoilen:
Luoja ole armollinen ja auta meitä,
ota lapseni sinun käsiisi vahvoihin,
pyyhi kivun kyyneleet,
luo uutta, 
luo ehjäksi,
paranna vahvaksi.

On pimeää.
tähdet syttyvät yksi kerrallaan.
minun sydän sykkii ja soi,
kun sinun sydämesi pysäytetään.
Minä elän, olen ja henitän
puolestasi,
kanssasi,
nyt ja aina.

............................

Muistakaa meitä.