Kaikella on aikansa.

Ulkona sataa jälleen vettä. Sade huuhtelee sen vähän asfalttipölyn ja piristää kukkapenkin kukat. Sisällä on kosteaa ja pimeää. Pullantuoksu leijuu ilmassa ja lelut kuin leikkii itsekseen pitkin taloa lattioilla. Kotipäivät ovat tärkeitä. Sade on hyvä syy kätkeytyä sohvan nurkkaan ja odottaa, jotta valo herättää. Ehkä se herättää jo huomenna....tai sitten ei:)

Olen paljon miettinyt tämän blogin kohtaloa ja tarkoitusta. Nämä kirjaimet ja nämä sanat ovat olleet minulle tärkeitä. Ne ovat pitäneet minut elossa ja antaneet tuskalla väylän valua ulos ja tulla näkyväksi. Olen kokenut, jotta sanani ovat tarttuneet myös muiden paidan helmaan ja lohduttaneet juuri silloin, kun omat sanat ovat olleet poissa. Aika on kulkenut kuitenkin eteenpäin. Elämä on kantanut meitä arkeen ja kirjaimien jono on muuttanut muotoaan. Ennen minulla oli tarve kirjoittaa ja nyt mietin mitä kirjoittaisin. Mitkä olisivat ajatuksia, asioita, hetkiä ja kohtaamisia, jotka voisivat antaa jollekkin jossakin jotakin. Ehkä pikku hiljaa tarinamme on muuttumassa arjeksi niin, jotta sanat eivät enää kaipaa tulla näkyväksi. Kaikella on aikansa, onko nyt aika sulkea kansi tälle tarinalle?

Hyvä on kiertänyt ja kantanut meitä. Olemme olleet onnekaita monessa asiassa ja nyt näemme kivunkin siunauksen. Olemme saaneet nöyrtyä elämän edessä nähdäksemme sen kauneuden ja ihmeellisyyden. Elämä on kuin hauraaksi kudottu pitsi. Tarkasti jokainen silmukka toisissaan kiinni, hento alku kasvaa vahvemmaksi kun silmukoita on enemmän, kokonaisuudesta rakentuu, jotakin kaunista ja ainutlaatuista. Valo heijastuu silmukoiden lävitse ja saa kauneuden hehkumaan. Elämä virtaa ja soi.

Kipu on auttanut myös löytämään rakkauden uudestaan. Tulessa koeteltu ja hiottu. Tahkottu kovin iskuin vain jotta se tulisi vahvemmaksi. Tänään katson puolisoani ja tahdon enemmän kuin koskaan. Käsi minun kädessäni tuntuu turvalliselta ja tiedän, jotta otteemme kestää myrskytkin. Minä uskallan elää ja tulla näkyväksi hänen kanssaan. Koti on siellä missä eteisessä on tutut kolmet kengät. Olkoon niissä jo kilometrejä tai pinta pölystä pinttyneet, kunhan ne tulevat aina kotiin, siellä minä odotan ja kaipaan.

Hyvä kulkekoon meidän kautta ja kokemuksemme antakoon toivoa. Elkää luovuttako. Tulee päivä kun selviätte suuristakin haasteista ja huomaatte, jotta jokin uusi sai alkunsa. Laulu voi olla hento ja vieras alussa mutta ajan kanssa se voimistuu ja saa muut hämmästymään kauneudellaan. Uskalla kokea, olla aito ja auki. Antaessaan saa aina jotain takaisin.

Kaikella on aikansa.

Minä kiitän!

Aamurusko nousee ja herättää elämän eloon,

valo saa silmämme näkemään tämän päivän mahdollisuuden,

kiitän uuden aamun mahdollisuudesta,

kiitän jotta mahdollisuuden saamme jakaa yhdessä.

 Päivä vie meitä syvemmällä tämän päivä seikkailuun,

tarina on uusi ja me olemme sen pääosissa,

on iloa, arkea, kyyneleitä ja lohdutusta,

Kiitän jotta olen elossa ja tunnen sen,

Kiitän jotta elämä virtaa minun kauttani.

Illalla pesemme kylvyssä multaisia varpaitamme,

teemme pyyhkeistä majan,

ja olemme unta piilossa.

Iltapalan muruset saavat olomme tyytyväiseksi,

ja kuin täydentää päivän tarinan viimeisen rivin.

Kiitän pienistä multaisista varpaista,

Kiitän leivästä joka murrettuna on yhteinen.

Yö keinuttaa meitä,

me kaikki rauhotumme sen suojaan,

keräämme voimaa huomiseen,

sen uuteen mahdollisuuteen.

Minä katson rakkaitani,

uni kuin kuroo heitä vahvemmaksi,

Kiitän heistä,

Kiitän elämästä.

Aamurusko

Ilmassa leijailee kuin tähtipölyä. Voisin ottaa pienen purkin ja sitä kahmaista muistoksi. Sumu on vielä uinumassa ennen aamun valkenemista. Miulla on jo kahvikuppi kädessä ja aamun ajatukset kaipaavat tulla kirjoitetuksi. Tämä hetki on tässä ja siitä alkaa tarina nimeltä uusi päivä.....

Olemme olleet lomalla jo kaksi viikkoa lapsuuteni maisemissa. Pojasta on kasvanut pieni maalainen ja hän iloitsee kaikesta siitä, mitä maaseutu tarjoaa. Vapaus, raikkaus, multa, kumisaappaat, pelto, traktori ja vauhdin hurmaa maakoneilla. Kaupunkilaisuus on karissut lähes kokonaan ja uusi maajussi on saanut muotonsa. Elämää nauttiva poika, jolle jokainen päivä on seikkailu sekä uuden oivalluksen mahdollisuus.

Käväisin kuluneella viikolla myös yksin Helsingissä äänistudiolla. Dokumentin äänityksiä laitettiin purkkiin. Matka oli vaikuttava. Vuosia sitten vanha ja harras uskovainen sanoi minulle, jotta ääntäni tultaisiin käyttämään suuriin suunnitelmiin. Olemme vuosien aikana nauraneet ajatukselle sillä variskin laulaa äänellään;) Äänistudiolle saavuttuani minulla oli merkillinen ilo ja rauha sisälläni. Koin valtavaa luovuuden tulvaa sekä iloa luovuuden kanavista studiolla ollessani. Jokainen seinä ja maalaus sekä tarina talon sisällä vaikutti minua. Koko tila huokui raikkautta ja elämän kauneutta lahjoillaan. Äänitykset menivät hyvin. Äänimies kertoi minulle, jotta äänessäni on jotakin kovin rauhoittavaa. Hän oli laittanut silmät kiinni ja antanut sanojen tulvia äänen muodossa. Se rohkaisi minua. Tuossa hetkessä oivalsin myös paljon uusia asioita siitä tiestä jota olemme kulkeneet. Koin vahvasti jotta kaikella on tarkoitus. Meidän ja minun oli kulkeva tämä tie jotta olisimme ne ihmiset joita olemme juuri tänään. Kiitollisuus valtasi mielen.

Kotimatkalla soitin miehelleni ja kerrroin kaikesta. Mies muistutti minua vanhan naisen rohkaisusta vuosien takaa. Kuin sinetti sanat liimautuivat sieluuni. Tehtävä oli suoritettu. Tällä kaikella elämän jakamisella ja suostumisella dokumentin kohteeksi on suuri tarkoitus. Ehkä joku jossakin odottaa tuskissaan toivon sädettä. Tietoa ja kokemusta siitä, jotta aika kantaa ja kannattelee kivunkin kourissa. KIpu voi olla uusi mahdollisuus ja sen oivaltaa kun näkee sekä huomaa kanssamatkustajia. Tällä tiellä ei olla yksin. Kyyneleitä sataa ja niitä kuivataan. Käsi ottaa kädestä kiinni ja sanat: sinä et ole yksin, hoitaa. Olkoon meidän tarina toivon väylä, lohdutuksen sävel ja kivun siunaava sumu. Elämä on tarkoitettu jaettavaksi. Antaessaan saa aina jotain takaisin!

Tästä kaikesta syntyi runo:

Meidät arjen onnesta kipuun temmattiin,

ei tielle oltu valmiit mutta sille aroin mielin astuttiin.

Oli mieli välillä lohdutonkin,

niin väsynyt, pelokas ja koditonkin.

Vaan askel kerrallaan oli matkaa taitettava,

toivo suurempaan joka henkäyksellä turvattava.

Aikaa kului ja me selvittiin,

ilolla sankariamme hämmästeltiin.

Oli kyyneleet helminä rakkaamme iholla,

niitä poimimme talteen huolella.

Helmet muistoina sydämeen talletimme,

niitä huolella pahalta suojelimme.

Oli suru muuttunut voimaksi,

se yhdisti meidät yhdeksi.

Oudot polut ja kipeät tiet,

toi perheemme tähän hetkeen,

ilo sädehtii ja nauru tarttuu elämän kulun retkeen.

Tänään oivallan ja ymmärrän enemmän,

tiedän miksi kävimme läpi tämän näytelmän.

Ehkä joku jossakin kaipaa lohtua,

olkapäätä ja surusta nostavaa toivoa.

Meidän tarina olkoon toivon kanava,

elämästä selviää kun jaksaa uskoa.

Huominen saapuu ja sen mukana uusi mahdollisuus,

on elämä hauras mutta sen alla asuu voima uus

Kanna rakkautta rinnassa suojassa,

älä anna kivun sitä turmella.

Elä pieni hetki kerrallaan,

vaali hyvää ja laita se kiertämään.

Sinä et ole yksin sillä meitä on satoja,

joiden tie on kyyneliä ja murheita.

Sinä selviät olet upea ihminen,

taistelussa hiottu,

toivon säde kultainen.