Joulu ja räkä.

Vihdoin kotona. Takana satoja nenäliinoja, kymmeniä Panadol annoksia, antibiootteja, kuumaa juomaa, 500km automatkaa sekä huolen muruja rinnan alla. Se mikä takana on takana ja nyt edessä oma koti, joka kätkee meidät turvaansa. On onnellinen olo kun sohvan kätkössä istumme me kaikki. Lahjaksi saatu peitto yltää jokaisen varpaille ja villasukkien lämpö ihan kutittaa. Tässä on hyvä olla.

Joulu meni meillä sairastaessa. Kai syksyn kiireet ja tressi ilmoitti tulleensa päätepisteeseen ja pakotti meidät lepäämään. Harmitti suuresti kun tauti iski Jouluna mummolassa jonne olimme odottaneet pääsyä pitkään. Kiitollisia kuitenkin olimme siitä lämmöstä ja hoivasta jota osaksemme saimme. Rakkaus on paras lääke, se on jälleen todistettu.

Me aikuiset aina kasaudumme kokoon läpi flunssien mutta kun pienin meistä sairastuu niin huoli kasvaa.Pojalla oli kuuem lähes 5 päivää 39-40, nuha, yskä ja hengitys oli vaikeaa. Yöt olivat levottomia ja me vahmempina teimme kaikkemme, jotta lepo saapuisi edes hetkeksi. Kävimme Tays;n lastenpolilla tarkastuksessa kun kuume ei hellittänyt lääkkeistä huolimatta. Hoito oli hyvää ja sydämellistä. Saimme lääkettä lisää ja pikku hiljaa vointi alkoi kohenemaan.

Eräs yö kun pidin poikaamme lähellä itseäni kuulin kuinka sydän hakkasi kiivaasti ja sydämen sivuääni suhahti korvaan läpi kehon. Minua alkoi itkettämään suunnattomasti. On hetkiä kun sydän muistuttaa siitä, jotta sen kätköissä yhä asuu sairaus. Niissä hetkissä muistuu mieleen myös se nöyryys ja tietoisuus siitä, jotta tarvitsemme vielä apua elämään Lastenklinikan kautta. Se saa aina mielen miettiliääksi. Koska sinne joudumme? Auttaako pallolaajennus meitä rinnan alla asuvassa ahtaumassa? Koska joudumme läppäleikkaukseen? Koska? Miten? Miksi?

Kun ajatukset alkavat juoksemaan huolen kehää on päätettävä pysähtyä. On päätettävä elää hetkessä ei huomisen huolissa. Se mitä on edessä on salattu vielä tänään. Jos murehdin liikaa niin sairastun itse. Pitää luottaa, jotta kokonaisuus on lääkärien hallinnassa. Tammikuussa menemme jälleen sydämen ultraääneen ja sen pohjalta tiedämme jatkoa eteenpäin. Kun aika on niin meidän on mentävä ja keinot selviytymiseen löytyy silloin.

Tänään vaihtuu vuosi. Vuosi 2014 on ollut muutoksien vuosi. Uusi työ, hoitopaikka ja arjen opettelu ovat olleet merkittäviä asioita. Hienosti olemme luoneet tiemme uudessa vaiheessamme ja voin sanoa olevani onnellinen. Kiitollisena astumme uuteen ja toivomme jotta vuosi toisi meille sitä kaikkea minkä kautta koemme olevamme elossa ja onnellisia. Tulkoon mitä tulkoon siitä selviämme yhdessä. Se on päätös, se on lupaus uuden edessä.

IHANAA UUTTA VUOTTA KAIKILLE!

Epäreilua

Ilta hämärtyy yöksi. On hiljaista. Vielä ei kuitenkaan uni tule silmäkulmaan vaan ajatukset pitävät hereillä. On pakko kirjoittaa kirjaimiksi se mitä mietin ja pohdin. Ehkä sisäinen hämmennys ja suru puolittuu kun saa sen vuodatettua mustaa valkoiselle.

Viimeisen kuukauden aikana uutisten otsikoissa on ollut useita mustin reunoin kirjoitettua uutista. Uutisen päällä isoin kirjaimin: Perhesurma. Sana hyppää iholle ja saa sydämen hiljentymään. Sielu kysyy: Miksi?  Mikä vie meitä niin syvälle mustaan, jotta annat kätesi pahan valtaan. Riistät kauniin ja ainutlaatuisen hengen omaltasi tai päätät elämän kirjaimet koko perheeltäsi. Mikä, miksi, eikö kukaan muka kuule ja auta ennen kuin pimeys saapuu.......

Mietin onko avunhakeminen niin suuri häpeä. Ei uskalleta olla heikkoja ja epäonnistuneitakin. Vedetään itsemme äärirajoille kunnes voimia ei enää ole. Mieli pysähtyy ja psykoosin vallassa teet mitä et koskaan olisi kuvitellut todeksi. Onko se sitä, jotta ei oteta apua vastaan. Pidetään kulisseja yllä, eikä anneta totuuden murtaa valheita. Vai eikö tämä järjestelmä osaa enää auttaa? Ei ole ammattitaitoa eikä ammattilaisia? Ihminen hukkuu massaan ja erottuu vain kuolinilmoituksella.

Sanoja ei ole kuin suuri osanotto niille, jotka tänäänkin väärin tavoin ja liian aikaisin lähtivät oman äidin kautta. Toivon, jotta nämä uutiset eivät rohkaise tekemään sanoin vaan rohkaisevat etsimään apua jos epätoivo asuu perheen yllä. Jos olet äärirajoilla soita vaikka 112 ja kerro jotta et enää jaksa, et pysty, et osaa, siellä vastataan aina! Aina. Joku valvoo jossakin 24/h sinunkin turvanasi.

Alla Suomessa toimivia auttavia puhelimia. Siellä vastaa aina joku ihminen joka on samaa verta ja lihaa kuin sinä!!!

AA:N AUTTAVA PUHELIN
09 – 750 200
Apua alkoholiongelmaan
Joka päivä 9-21

NA – Nimettömät Narkomaanit
Jos epäilet, että sinulla saattaa olla ongelmia huumeiden kanssa. Ehkä me voimme auttaa!
Helsingin piirin infopuhelin:
050-307 7597 (ma 17.30-20, pe 17.30-19.30)
info@nasuomi.org

AL-ANON
(019) 739 679
Parhainta tietoa Al-Anon-toiminnasta ympäri Suomea antaa Al-Anon -toimisto
Apua alkoholiongelmaisen läheiselle.
Joka päivä 9-21

ADOPTIOKURAATTORI
06 – 414 1950
Ma 17-20, Ke 13-18, To12-16

AIDS-TUKIKESKUS
02 07 46 57 00
Neuvoa ja apua HIV:iin, aidsiin ja
turvaseksiin.

AUTTAVA PUHELIN
0208 377 577
Tukea koulu- ja työpaikkakiusatuille
Ma-pe 12-16

ESPOON TURVAKOTI
09-591 51 30 (24 h)
Tukea perheväkivallan kohteeksi tai sen uhkaamaksi joutuneille

ESPOON NUORTEN TURVATALO
09 81 95 53 60
Kipparinkatu 2 as 19

EVL-SEURAKUNTIEN
09-10071
Elämän ongelmatilanteissa
klo 21-03

FOLKHÄLSANS SAMTALSJOUR
9800-15 11 00
Tala med någon eller diskutera om något som bekymrar en
Öppen vardagar 15-20

HELSINGIN ORTODOKSISEN SEURAKUNNAN AUTTAVA PUHELIN
09-5845 9642
Keskusteluapua elämän vaikeuksien kohtaamisessa.
(Ti, pe, la 18-22)
Helsingin ortodoksinen seurakunta
HESETA
09-68125855
Seksuaali-identiteetin pohdintaan ja
vertaistuen tarpeeseen
To j a Su 18-21

HUUMEAMBULANSSI
09-278 7727 (24 h)
Tietoa huumeista ja keskusteluapua

HUUMEISTA
0800-90045
Tietoa huumeista ja hoitomahdollisuuksista asiaa huumeista ja apua käyttäjille.Soita ilmaiseksi 24h.

INVALIDILIITON NEUVONTAPUHELIN
0200 1234
Vammaispalveluja koskeviin kysymyksiin

Ma 13-19, Ti 10-16, Ke 13-16, To 13-16
IRTI HUUMEISTA RY:N PALVELEVA PUHELIN
010 80 4550
Arkisin 9-15 ja 18-21

ITSEMURHAN TEHNEIDEN LÄHEISET
RY vertaistukipuhelin
09-440 054
Ma ja Su 18-20

JUSSI-TYÖ (PÄÄKAUPUNKISEUDUN)
09 278 8223
Väkivaltaa perheessä tai lähisuhteessa

KIUSATTUJEN TUKI ry
0800-9-7474
Valtakunnallinen ilmainen auttava puhelin
Päivystys ti – to 12.00 – 16.00
Suomen Mielenterveysseuran Valtakunnallinen kriisipuhelin
01019 5202
– arkisin klo 9-06
– lauantaisin ja arkipyhinä klo 15-06
– sunnuntaisin klo 15-22
Kriisipuhelin on tarkoitettu kaikille, joilla itsellään tai joiden läheisellä on elämässään kriisi tai muuten vaikea elämäntilanne.
Sos-keskuksen päivystys.
Liikkuva Sos-yksikkö 24h
040 503 2199

KUUROJEN AUTTAVA PUHELIN
0800 9 2266
Valtakunnallinen tekstipuhelin, ilmainen
Ma, Ke, Pe klo 19-22

KYNNYS JA KORVA
09 6850 1188
Tukea ja rohkaisua vammaiselta vammaiselle

KÄPY
03-3451 100
Tukea lapsensa menettäneille perheille

KÄTKYTKUOLEMAPERHEIDEN YHDISTYKSEN AUTTAVA PUHELIN
0800 95959
Ma ja To 8.30-11.30

LINJAARI
0800 131 333
Näkövammaisuutta koskeviin kysymyksiin
Ark 9-15

LYÖMÄTÖN LINJA
Hki 09 6126 6212
Espoo 09 276 6280
Tre 03 3141 8514
Miehille mahdollisuus katkaista perheväkivallan kierre.
Päiväsaikaan joustavasti

MIELENTERVEYDEN KESKUSLIITON VERTAISTUKIPUHELIN
0303 9292
Paniikkihäiriöt, masennus ja ahdistus
Maanantaisin klo 10-15
(pvm koko maasta)
0303 9192
Puhelinpäivystys

MLL:n LASTEN JA NUORTEN PUHELIN
0800-120 400
Keskusteluapua ongelmissa
Ma-Pe 14-20, La-Su 17-20
Maria Akatemia
09 7562 2260
Maria Akatemian Demeter-työ tarjoaa apua naisille, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa. MaSu-projektissa tuetaan maahanmuuttajataustaisia naisia väkivallan käytön lopettamisessa.
Asiakkaaksi pääsee soittamalla valtakunnalliseen Avoimeen linjaan, joka päivystää tiistaisin ja torstaisin klo 16-18 ja perjantaisin klo 12-14 numerossa 09 7562 2260.

MYRKYTYSKESKUS
09-4711 tai 09-471 977
Myrkytystapauksissa ensiapuohjeita

NAISTEN LINJA
0800 02400
maksuton, valtakunnallinen neuvontapuhelin väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille naisille ja tytöille.
(suomeksi) ma-pe klo 16-20

NAISILLE
(09) 7562 2260
Avoin linja naisille jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa
Ti – To 16-18

NARSISTIEN UHRIEN TUKI RY
040 520 5085
Ti Ke 10-12

NUORTEN KRIISIPISTEEN KRIISIPUHELIN
09-7535 121
Keskusteluapua kriisitilanteissa
Ma-pe 9-13, ma-to 17-20

NYYTI RY
010 80 6656
Tukea (tiede ja korkeakoulu)opiskelijoille elämän paineissa ja vaikeuksissa
Ma,ke,pe 16-20

OMAISET MIELENTERVEYSTYÖN TUKENA
09-611 696,09-611 949
Tukea psyykkisesti sairastuneiden läheisille ja omaisille
toimintakeskus:09-611 919
Ma-pe 9-15

PARISUHDEKYSYMYSTEN NEUVONTAPUHELIN
010 309 3900
Ma 10-12, ti 18-20, to 12-14

PEDOFIILIEN UHRIEN AUTTAVA PUHELIN
0400 898 857
Nimettömänä ja luottamuksellisesti

PELUURI
0800 100 101
Peliongelmissa auttava puhelin
ark 12-18

PROSTITUOITUJEN TUKIPISTE
09-7750 654
Seksityöntekijöille ja heidän läheisilleen
(ark 9-16)
Helsingin Diakonissalaitos

RAISKAUSKRIISIKESKUS TUKINAINEN
0800 97899
Ma-To 9-17, Pe-Su 17-24

TUKINAISEN JURISTIPALVELU
0800-97895
ma-to 14-17

RIKOSUHRIPÄIVYSTYS AUTTAVA PUHELIN
0203 16116
ma-ti klo 13-21 ja ke-pe klo 17-21
Juristipäivystys 0203 16117
ma-to 17-19

SETA RY:N PUHELIN PÄIVYSTYS
09 681 25855
To ja Su 18-21

SEXPO-SÄÄTIÖ
09-6866 4556
Puhelinneuvontaa seksuaalisuuteen ja ihmissuhteisiin liittyvissä kysymyksissä, myös seksuaaliterapiatoimintaa.
Tietoa ja neuvontaa seksuaalikysymyksistä puh.neuvonta ma ja to klo 11-14

SOSIAALIPÄIVYSTYS
Virka-ajan ulkopuolella yhteys päivystävään sosiaalityöntekijään Hätänumeron kautta (112)

STÖDPUNKTEN
09-3294 5530
Stöd och råd för svenskspråkiga barnfamiljer i Helsingforsregionen
(Vardagar 10-14)
Barnvårdsföreningen i Finland r.f

SPR:n HIV NEUVONTA
0203-27000
Päivystävä valtakunnallinen HIV-puhelin
Ma-To 17-21

STUMPPI – APUA TUPAKOINNIN LOPETTAMISEEN
0800 148 488

SYÖPÄJÄRJESTÖJEN VALTAKUNNALLINEN NEUVONTA
0800-19414
Keskusteluapua syövästä
Ma 10-14 ja 16-18
Ti-Pe 10-14
neuvonta@cancer.fi

TRANSTUKIPISTE
Neuvontaa ja tukea sukupuoliidentiteettiin liittyvissä asioissa
09-6123 255
La 15-18

TUKI- JA ROHKAISUPUHELIN KYNNYS
09-6850 1188
Vammaisuus, yksinäisyys, perhesuhteet

VANHEMPAINPUHELIN
0600 1 2277
Kriisitilanteissa ja arkisissa asioissa
Ti 10-13 ja 17-20
To 14-20
Su 17-20

USKONTOJEN UHRIEN TUEN AUTTAVA PUHELIN
0400 466 990

ULKOMAALAISTEN KRIISIKESKUS/CRISIS PREVENTION “center”
09-4135 0501
Tukea ulkomaalaisille ja heidän perheilleen psyykkisissä ja sosiaalisissa ongelmissa
Supporty for foreigners and their families  in dealing with psychological and social difficulties
(Ark.klo 9-15)
(weekdays from 9 am to 3 pm)

MIEHEN LINJA MAAHANMUUTTAJILLE
09-2766 2899

VIHREÄ KEIDAS
09-739 678
Puhelinapua päihdeongelmaisille nuorille ja heidän omaisilleen
Vihreä Keidas

VELKALINJA
0800 98009
Maksutonta puhelin neuvontaa ylivelkaantuneille
(ma-pe 10-14)
Takuu säätiö

ÄIDIT IRTI SYNNYTYSMASENNUKSESTA ÄIMÄ RY
040-746 7424

Kohtaaminen

Nenä niiskuttaa. Poikani ja minä olemme sairaana. Vetämätön olo ja villatakin lämpö tekevät kuin jähmettyneeksi jääksi olon. Jokainen liike liian raskas. Tekisi mieli vain kadota hetkeksi ja tulla voimissaan takaisin. Pienin meistä tuhisee omassa sängyssään ja välillä yskii pahaaoloa pois. Kumpa tämä ei meitä pitkään kiusaisi.

Illan viimeisinä tunteina sitä miettii paljon asioita joille päivällä ei ole aikaa. Viime päivinä olen miettinyt ihmisiä, jotka syystä tai toisesta ovat lipuneet kauemmaksi meidän elämästä. Erästä erityisesti minulla on ollut ääretön ikävä.  Hän on sydämessäni ihminen joka on kuin enkelin kaltainen. Minua on kalvanut suru siitä, jotta tiemme ei enää kulje rinnakkain. Suurin syy suruun on se kun en tiedä syytä siihen. Emme ole kohdanneet vaikka saman kaupungin katuja kuljemme kunnes....eilen. Hän seisoi edessäni. Aika pysähtyi. Hän otti minua kädestä kiinni ja sanoi: anteeksi kun olen ollut kaukana. Elämä on ravistanut minua. Haluan kertoa syyn miksi katosin. Suuri tunne-aalto valtasi minut. Itkin. Tunne siitä, jotta hän seisoi edessäni voimaantuneena ja ihmisenä jota niin usein kaipasin. Tuo lämmin halaus. Ystävyys joka nitoi meidät tovereiksi jälleen.

Kun erosimme kyyneleet valuivat poskillani. Kuin filminauha meidän tarinan aakkoset valuivat  mieleeni. Syvä kiitollisuus ja ilo tuosta ihmisestä. Kiitollisuus menneestä ja siitä, jotta sain halata ja saada kysymyksilleni vastauksia.

On aikoja kun meidän voimat riisutaan. Emme ole yksin kuin kasa tuhkaa, jonka alla kytee elämän hiillos. Juuri silloin jostakin meidän elämään lähetetään ihmisiä. Käsinä, sanoina, ajatuksina tai rukouksina. Askeleet puolittuu. Tuska saa toivoa. Minä olen kiitollinen yhä heistä, jotka kantoivat minua ja meitä. Yhä iholleni tulee se avuttomuuden tunne jos annan sille luvan. Muistot hiipivat kuin verkko iholleni ja minä elän ne uudestaan. Ne ei enää satuta koska olen voimaantunut naisena ja ihmisenä mutta yhä ne saavat silmäni itkemään. Kipua, kipua se on. Kipua joka on osa minu. Kipua jonka voitimme mutta joka ei koskaan sieluni pinnalta häviä.

Katso elämääsi ja ihmisiä joita sinulle on annettu. Huomaatko et ole yksin. Kirjoita kiitollisuus sanoiksi tai sano ne sanoiksi niin jotta toinen kuulee ne. Mikä voima on siinä, jotta emme ole yksin koskaan. Joku on aina jossakin, jonka sydämen pinnassa on nimesi kirjaimet.

Voimme olla hukassa mutta emme kadotettuja niin jotta emme löytyisi pimeydestä valon voimaksi.

Viimeinen laulu

Lumi on maassa. Kaikki on niin valkeaa ja kaunista. Luonto aloitta valmistumisen suuren Juhlaan. Joulu on lähempänä kuin eilen mustan asfaltin pinnassa.

Niin paljon tapahtuu ympärillä. Liian aikaisin, liian varhain ja varkain elämän valo sammuu. Pieni ja onnellinen elämä päättyy ja jää vain suru. Olen saanut tutustua pieneen ihmiseen, joka on poikani kaltainen sydänsankari. Hänen tarinansa on päättymässä. Aikaa ja armoa ei enää ole. Se sattuu. Ymmärtämättömänä voin aistia osan tuskaa, joka pauhaa saattohoitohuoneen seinien sisällä. On päästettävä irti vaikka oma sydän sykkisi eläväksi tuon pienen elämän. Olen sanaton.

Samalla mietin omaa elämäämme. Kuolema on kolkuttanut mutta ei päässyt sisään. Poikamme taisteli elvytyksestä ja vaikeuksista huolimatta eloon silloin kun eli elämän ensi viikkoja. Me saimme toivon ja avun, joka kantanut tähän hetkeen. Me saimme elämän. Arvokkaan ja rakkaan.

Minä nöyrästi hiljenen ja pysähdyn miettimään mikä on elämässä tärkeintä. Se ei ole tuleva tai mennyt. Se on tämä hetki. Miten sen rakennan ja sovitan maailmaan. Mitä minä kylvän ympärilleni ja mitä minä elän elämässäni todeksi. Meidät on kutsuttu rauhanrakentajiksi, rinnallakulkijoiksi.......ihmisiksi toinen toiselle.

Mitä sinä teet lahjalla nimeltä elämä. Vaali ja hoivaa sitä. Jossakin juuri nyt se otetaan, joltakin kuin varkain pois. Jää vain ikävä ja jälleenkohtaamisen toivo.

Haluan omistaa tuon yllä olevan kappaleen kaikille niille joiden liekki on sammumassa tai siirtynyt taivaan roihuksi joka tuikkii tähtien yössä. Me, jotka jäämme tänne ja elämämme elämää todeksi muistetaan mikä on tärkeintä. Rakkaus. Se on rakkaus.

Ajatuksia.

Hengitän talven tuoksua aamuisin,

armon aurinko valaisee tien ja on aika astua arjen askeleita,

tutut polut, uudet haasteet,

salaisuus asuu hetkessä joka tuntematon.

Päivä pitää sisällään paljon,

hetket kuroutuu tunneiksi ja tunnit hetkiksi,

asioita, asenteita, kohtaamisia, tarinoita,

iloa, surua, oivaltamista ja oppimista,

elämän oppikoulun aakkosia.

Iltaisin mietin kuulemaani, 

elettyä elämää,

niin paljon tapahtuu.

Liian paljon,

liian aikaisin,

liian monelle.

Kapina herää sisälläni.

Elämä ei ole reilua vaikka kuinka koitan sitä ymmärtää,

ahdistaa.

Tekisi mieli käsikirjoittaa niin monta tarinaa toisin,

ja samalla oma käsikirjoitus arvoitus.

Elää hetkessä, ja hetki elää minussa,

tiedän sen,

samalla hetken hauraus pysäyttää,

elämä on kuin nuoralla tanssimista.

Kaiken keskellä minun on päästettävä pelosta irti,

täydellisessä rakkaudessa ei ole pelkoa sanotaan,

minä rakastan elämää,

mutta kunnioitan sen rajallisuutta,

minun on  uskallettava hengittää ja kokea vapautta,

se mitä on edessä on elettävä kun se on edessä,

ei vielä,

ei nyt,

sillä nyt minulla on vain tämä hetki.

 

Aikakylä

Aika asuu kylässä,

katujen varsille kohoaa talojen seinät,

ikkunoiden sisällä hehkuu elämä,

aika kuroutuu pieneen elämään,

aika sitoo yhteen kaksi vaeltajaa,

aika saa hengittämään,

aika sykkii ja soi.

Aika on arvoituksellinen,

pieni hetki voi olla suuren alku,

suuri alku voi päättyä pieneen hetkeen,

on pidettävä kiinni siitä mitä on tässä,

kasata päivä arkisten unelmien hippusista,

roikkua onnessa ja itkeä suru kun aika on.

Meillä ei ole muuta,

me omistamme vain tämän hetken ja menneisyyden.

Aika asuu kylässä,

minäolen yksi  tuon kylän asukas,

kylä kasvaa maailman kokoiseksi,
ja tekee meistä kaikista toistemme läheisiä,

Se miten kohtelen toista heijastuu takaisin,

rakennanko rauhaa vai rikonko vihaamalla?

Kello käy,

jokaisessa päivässä on mahdollisuus.

Mihin ja miten sen käytän on minun vallassani.

Omistan kokoiseni palan maailman kylästä.

Valo

Pimeydessäkin on tila valonsäteelle,

valo halkoo tilan itselleen,

kun se saa alun pienestä kipinästä,

hento liekki voimistuu ja valtaa alaa,

pimeyden varjo väistyy,

valkeus saapuu.

Missä on kipinän alku?

Se voi olla pieni sana,

halaus,

kuiskaus,

hipaisu,

kosketus,

suudelma,

tai sanaton hiljaisuus.

kipinä asuu meissä,

anna sen voimistua,

.......kauttasi.

Näetkö  tuli valtaa alaa,

hyvyys lisääntyy kun sitä tuhlaa.

hiljaa huupunut,

arjen kantaja,

matkasta väsynyt,

saa kipinän ja valonsäde syntyy,

valo voimauttaa,

uudistaa,

sytyttää rakastamaan.

Ole valonkantaja.

Kipinöi vasten toista.

 

Kontrolli.

Äiti mennäänkö me kahvilaan lääkärin jälkeen`?, kysyt. Kävelemme sairaalan käytäviä. Tuoksut, askeleet, äänet luovat muistoja. Käytävillä asuu pala minusta ja meistä. Tänään kävelen kuitenkin vahvempana kuin ennen. Minä luotan, jotta maa allani kestää. Minä luotan elämään niin kauan kun pieni käsi on kädessäni.

Keuhkokuvassa sinua itkettää, pelottaa. Minä kerron sinulle tapahtumista mutta sinä et halua kuulla. Kyyneleet valuvat poskillasi ja olet alistunut. Näky koskettaa minua. Kumpa osaisit ymmärtää jotta tämä kaikki tuntematonkin on vain sinun parhaaksesi. Kyyneleet sammuvat kun pääset syliini. Kuiskaat: mennään pois kahvilaan. Kahvila on selvästi pakopaikkasi, joka antaa voimaa. Sen vuoro tulee kyllä lupaan,se riittää sinulle.

Ekg:n aikana luen sinulle Pupu Tupunaa. Sykkeesi on melko tiheä mutta rauhoitut pian. Kaunis viiva piirtyy paperiin ja valitset tarralaatikosta upean tarran. Minä mietin mitä nuo viivat kertoo tänään. Sanoittavathan ne viestin, jotta kaikki on hyvin. Sanoittavathan?

Happisaturaatio 97, paino 12,5kg ja pituus 92. Verenpaine hyvä. Sinä olet kasvanut silmissä. Aika on kuronut sinusta pojan, joka uhkuu elämää. Heikkoudesta on noussut vahva taistelija. Sinä osoitat minulle ja meille yhä uudestaan mitä on nousta kivusta voittoon. Sinä osoitat mitä on elämä. Se soi sinussa ja saa meidän sydämemme tanssiin.

Kardiologin ultraäänen aikaan katsot Puuha Peteä. Olet keskittynyt ja annat työrauhan lääkärille. Uutiset ovat hyvät. Sydämesi tila on ennallaan. Muutoksia ei ole tapahtunut. Tilanne on vakaa. Lääkäri antaa lääkkeeksi: normaali elämän ja leikin:) Ahtauma keuhkovaltimon tyvessä on yhä mutta siihen ei vielä tarvita apua. Muutokset tulevat olemaan hitaita joten palaamme sairaalaan Tammikuussa ja katsotaan mikä tilanne silloin. Pall
olaajennus on meidän kohdalla totta jokin päivä mutta vielä siihen on matkaa. Iloitsemme perheenä uutisista. Iloitsemme sinusta.

Nyt kun vielä toivumme näistä viruksista olemme vahvoina arjen keskellä. Se kaikki, joka meitä ajallaan koettelee muuttaa meitä vahvemmaksi. Kivussa emme tunne, emme näe sitä mutta ajan kanssa huomaamme, jotta tarvitsimme juuri tämän tien.

Huominen ole armollinen ja opeta jälleen jotakin uutta. Tee meistä nöyriä elämälle ja anna korvat kuulla ja silmät nähdä missä voisimme kasvaa ihmisinä.

Elämä.
Syki ja soi.
Meissä ja meidän kauttamme.

Eikä;(

Ikkuna on auki. Raikas ilma puhaltaa sisälle. Ulkoa ei juuri enää kuulu ääniä. Muutama sadepisara yrittää soittaa lauluaan mutta ääni jää vaimeaksi. Meidän kodissa pesukone soi. Koira kuorsaa sohvan nurkassa, mies katsoo uutisia ja hymähtää ja pieni sankarimme nukkuu pupu kainalossa. Minä kirjoitan ajatuksia kirjaimiksi. On ollut raskas päivä.

Poikamme päiväkodin alkaessa uudet pöpöt astuivat elämäämme. Ilman lupaa noro ja kuumetauti rantautui kotimme seinien sisälle. Niistä selvisimme arkeen kunnes eilen poikamme väsähti ja oli todella itkuinen. Yöllä alkoi ripuli ja tänään oksennus. Minä jäin kotiin. Sama tuttu puhelu: olen estynyt tulemaan kun poikani on sairas. Mieheni oli pakko olla kokouksissa. Pitkä yö ja päivä. Sydäntä raastaa kun pieni itkee vasten minua ja kuiskaa. äiti minua sattuu. Minä painan hänet tiukemmmin syliini ja koitan saada viestin hänelle, jotta sylissäni kivun voi puolittaa. Uni ja kivun tuleminen ulos on auttanut ja ilta sujui paremmin. Yö näyttää huomisen suunnan. Kumpa se olisi hyvä.

Lauantaina on poikamme sydänlääkäri. Minua pelottaa. Tuttu paikka ja tutkimukset mutta tulokset ovat aina salaisuus. Iltaisin painan pääni alas ja rukoilen kaiken olevan hyvin. Tiedän, jotta sydän ei ole vielä toipunut toivotusti ja edessä on vielä korjauksia mutta en olisi niihin vielä valmis. Haluaisin vain aikaa ja aikaa. Vahvistua ja kasvaa. Saada pienelle lisää ymmärrystä sititä, jotta miksi sairaala on kaverimme. Sairaala on vielä suuri ja  tuntematon. Täynnä epätietoisuutta ja asioiden hyväksymistä. Kaverimme se on silti ja toivomme pohja. Ilman apua emme olisi tässä. Aijon kiinnittää ajatukseni siihen. Meillä on apu. Meillä on toivo. Meillä on huominen.

Toivon kanssa on hyvä käydä nukkumaan. Mikään ei ole  varmaa kuin tämä hetki mutta tuntemattoman auttaa kohtamaan ajatus toivosta. Saamme olla kadoksissa ja epätietoisia mutta on olemassa suunnitelma joka kannattelee. Se ei ole meidän käsissä mutta se on meidän alla. Tulkoon mitä tuli, me taistelemme voittajiksi. Kaadumme ja nousemme yhdessä. Siinä on toivomme.:)

Uudet askeleet

Ulkona on pimeää. Takapihan kätkössä mieheni polttaa tulta nuotiolla. Liekit leikkivät pimeyttä vasten ja kuin tekevät taikojaan kesäyössä. Lämpö ei ole enää niin lempeä kuin viikkoja taaksepäin mutta haluamme pitää vielä kesän ainakin sanoissamme meidän takapihalla;)

Uusi aika on alkanut meidän elämässä. Minä astuin työelämään hoitovapaan jälkeen. Uusi maailma ja itseni löytäminen pelotti kovasti ennen ensimmäistä työpäivää. Tiesin, jotta näin tämä tarina jatkuu, jota elämäksi kutsutaan. Tulee aika kun pieni poikani on tarpeeksi suuri selviämään ilman minua päivän ja minä olen tarpeeksi vahva hyväksymään sen. Ensimmäinen viikko harjoittelimme päiväkotielämää. Poika oli muutamia tunteja kerrallaan ja minä opettelin luottamaan päiväkodin käsiin ja sykkivään elämään siellä.

Nyt minä olen ollut töissä jo viikon ja poika hoidossa 2 viikkoa. Mieheni arki on myös alkanut omalla radallaan. Poika on alkanut sopeutua pienin askelin uuteen maailmaansa ja oppinut luottamaan siihen, jotta vaikka kyynelillä vielä eroamme niin iloiten kohtaamme päivän jälkeen. Olen onnellinen siitä, kuinka avoin ja lämmin meidän päiväkoti onkaan. Hoitajien sydämet sykkivät lapsille ja heidän tapansa olla läsnä on kaunista katseltavaa. Minulla ja meillä mieheni kanssa on rauha kun poikamme oppii uutta päiväkodin kätkössä. Me olemme onnekkaita.

Näiden kahden viikon aikana on ollut myös ikäviä päiviä. Pöpöjen vallankumous otti vallan ja olemme sairastaneet koko perheellä noro-viruksen sekä kuumeellisen flunssan. Olen onnellinen siitä, jotta hoitovastuuta voimme miehemme kanssa jakaa niin, jotta aina ei tarvitse itse olla poissa työstä. Nyt kuitenkin kaikki näyttää paremmalta ja toivomme, jotta ensi viikko voisi olla kokonainen viikko, ilman sairautta ja toipilaana oloa. Peukut pystyssä:)

23.8 on meillä täällä kotisairaalassa kardiologin vastaanotto. Se pelottaa aina. Vaikka kaikki näyttää olevan hyvin niin koskaan ei tiedä mitä paidan alla tapahtuu. Sitä toivoo ja haluaa uskoa hyvään kunnes kuulemme lääkärin arvion ja tutkimuksen tulokset. Toivomme, jotta keuhkovaltimoissa oleva ahtauma olisi lähtenyt laajenemaan eikä meidän tarvisi pallolaajennukseen mennä. Ajatus Lastenklinikan arjesta, nukutuksesta ja itse toimenpiteestä ahdistaa suuresti. Sitä miettii mitä noille maailman kauneimmille silmille vastaa kun hän kysyy: äiti miksi pitää mennä sairaalaan? Tiedän jotta tuon kysymyksen takana on aitoa hämmennystä ja pelkoakin. En voi sanoa kuin totuuden ja sen, jotta kaiken kuljemme yhdessä tuli mitä tuli.

Pitää elää tässä ja nyt eikä vielä ensi viikon asioissa. Huomenna on uusi seikkailu ja ajatukset. Huomenna kaikki on mahdollista:)

Ajatuksia runon sävelin

En uskonut kaksi vuotta sitten tähän päivään,

en uskonut aikaan,

en uskonut 

sillä minua pelotti,

pelotti menettää,

pelotti jäädä yksin,

pelotti, jotta minä en jaksa kannatella tätä kaikkea,

pelotti.

Tänään sinä otat minua kädestä,

sanot lempeällä äänellä: äiti mennään.

Askeleesi vie päiväkotia kohti,

hiekan rahina kuin soittaa kenkiemme pohjaa,

ja me tanssimme tavallamme polkua pitkin,

portilla hymyilemme,

hymyilemme.

 Sinä jäät hoitajien syliin,

minä jatkan matkaa,

etsin työkoppini vierestä työkenkäni,

aloitan päivän työn,

ja sulaudun muiden joukkoon.

Minä löydän itseni uudesta roolista,

minä nautin.

nautin.

Illalla olemme kaikki yhdessä,

työmme tehneinä,väsyneinä, 

toisissamme kiinni iltauutisten aikaan,

 lämpö kietoo meidät perheeksi,

sohva täynnä arjensankareita.

Hetki avaa oivalluksen,

minä rakastan elämää ja elämä vastaa rakkaudellaan takaisin.

Minä rakastan,

rakastan.

Pelastetut elämälle

Istun kadunkulmassa ja katson ihmisten virtaa,

nuorukaiset nojaavat toisiinsa,

harteillaan kasa unelmia,

ja käsissään rakkauden kultainen sinetti,

he ovat kuin luodut toisilleen.

Vanha pariskunta tilaa päiväkahvit,

tärisevä käsi vie tarjottimen puolison eteen,

yhteinen hetki on tehty jaettavaksi,

käsi tarttuu pöydän yli toiseen,

ryppyiset kädet kuin kuroutuvat yhdeksi,

ja voima kätkeytyy niiden uomiin,

he ovat yhdessä enemmän kuin yksin.

Mie istuu puistonpenkillä,

jaloissa nuhjuinen ostoskassi jossa haalistunut mainosteksti,

ehkä pussissa kaikki mitä hän omistaa,

likaisen olemuksen takaa huokuu kuitenkin elämä,

elävä ihminen,

minun kaltainen, verta ja lihaa.

Hän on yksin,

onnettoman yksin.

Tarninoita tulvii ihmisten muodossa,

  mietin itseäni,

kuka minä olen,

osa kokonaisuutta,

yksilö massan joukossa.

Erotunko elämälle?

Katson lastani,

elävä tarina joka soi kaunista sävelmää,

elämä on hetkessä,

onni asuu nurmikon kätkössä,

tai hiekanjyvän rapinassa ämpäriä vasten,

hän on huokuu toivoa,

hänet on pelastettu elämälle.

 

Päiväkoti alkaa

Kun aika pysähtyi minulle kerrottiin,
aika tulee kantamaan vielä,
ensiksi hetki kerrallaan,
sitten päivä kerrallaan,
sitten päivät muodostavat viikkoja,
ja viikot kuukausia.
Minä en uskaltanut uskoa silloin,
aikani oli jumissa,
aikani oli pelon vankina.

Aika piti meidät elossa,
se raksutti ja loi uutta allamme,
se valoi uskoa ja toivoa,
se herätti uuden laulun,
jonka sanat olivat kauneimmat kuulemani.

Aika kantoi meidät tähän,
tartun käteesi ja kävelemme päiväkodin pihaan,
otteesi hamuilee turvaa mutta samalla otteesi on valmis irtautumaan,
sinä taistelit itsesi sankariksi,
ja minä en epäile sinun selviämistäsi nytkään.
Pienessä selässäsi nallereppu,
repussa pienet tossut,
ja sinä olet noiden tossujen kokoinen.

Juokse lapseni ja valloita maailma,
maailma on sinun,
ja sinä olet meidän maailmamme.

Elokuu

Kohta on Elokuu ja minä olen astumassa työhön. Poika aloittaa päiväkodin ja uusi arki alkaa. Aika herättää ajatuksia, ikävää ja haikeutta. Tänään yön hämärässä itken ikävääni ja kirjoitin runon. On aika luottaa jotta elämä kantaa ja kannattelee. Erillään ja yhdessä.

Sinä synnyit maailmaamme,

pieni, hento ja hauras taivaankappale.

Sinä värisit elämää,

ja levitit onnea, joka henkäykselläsi.

Sinä olit valon tuoja,

sinä olit Joulumme ihme.

Sinä jouduit käymään kovan tien,

vailla syytä tai vastauksia istuimme sairaalan käytävillä,

me hyppäsimme tuntemattomaan,

yhdessä,

sydän karrella,

meillä jokaisella.

Me selvisimme tähän hetkeen,

matka oli kipeä ja kuoppainen,

menneellä ei ole enää valtaa meissä,

edessä on uusi huominen,

jokin odottaa meitä ja kutsuu jatkamaan,

elämä.

se on tässä,

se sykkii ja soi.

Sinä poljet pientä pyörääsi,

onnistumisen ilo huokuu ja saa kivetkin lentämään,

ihailemme voimaa joka saa oivaltamaan uutta.

Sinä katsot meitä,

sanot: äiti ja isi minä osaan.

Sinä osaat rakkaani mitä vain,

kun uskallat uskoa ja oivaltaa.

Sinä osaat ja selviät mistä vain,

sinä pienisuuri ihminen.

Kesä

Me heräämme kilpaa auringon kanssa,

sinä kikatat aamun kaste hiuksillasi,

pehmeä ruoho tekee askeleistasi pehmeät,

ja näen kuinka maa kutsuu sinua seikkailuun.

Ihailen taitoasi elää hetkessä,

sinua ei sido menneisyys eikä tuleva,

on vain hetki, joka on kokoisesi

ja mahdollisuuksia täynnä.

Tarkkailen sinua ja koitan saada oppimastasi kiinni,

juoksen perässäsi leikin maassa,

ja huomaan se on huolettomuuden valtakunta,

uusi maailma, uusi tarina,

se on joka kulman takana,

ja sinulla on silmät sanoittaa se.

Kumpa pienen ihmisen ihmeellisyys saisi majapaikan minussa,

tämän odotusten ja suoritusten maailmassa,

haluaisin hämmästyä kauneudesta joka päivä,

mikään ei ole sattumaa,

tarina on sanoitettavissa,

ja sanat löydän kun uskallan elää ne todeksi.

Me heräämme kilpaa auringon kanssa,

ja kesän lempeä lämpö kutsuu matkaamaan,

otan päämäärälsi oppia ja oivaltaa,

opettajallani on pienet kädet ja suuri sydän,

opettajallani jonka rinnassa on ritarin merkki.

Kaikella on aikansa.

Ulkona sataa jälleen vettä. Sade huuhtelee sen vähän asfalttipölyn ja piristää kukkapenkin kukat. Sisällä on kosteaa ja pimeää. Pullantuoksu leijuu ilmassa ja lelut kuin leikkii itsekseen pitkin taloa lattioilla. Kotipäivät ovat tärkeitä. Sade on hyvä syy kätkeytyä sohvan nurkkaan ja odottaa, jotta valo herättää. Ehkä se herättää jo huomenna....tai sitten ei:)

Olen paljon miettinyt tämän blogin kohtaloa ja tarkoitusta. Nämä kirjaimet ja nämä sanat ovat olleet minulle tärkeitä. Ne ovat pitäneet minut elossa ja antaneet tuskalla väylän valua ulos ja tulla näkyväksi. Olen kokenut, jotta sanani ovat tarttuneet myös muiden paidan helmaan ja lohduttaneet juuri silloin, kun omat sanat ovat olleet poissa. Aika on kulkenut kuitenkin eteenpäin. Elämä on kantanut meitä arkeen ja kirjaimien jono on muuttanut muotoaan. Ennen minulla oli tarve kirjoittaa ja nyt mietin mitä kirjoittaisin. Mitkä olisivat ajatuksia, asioita, hetkiä ja kohtaamisia, jotka voisivat antaa jollekkin jossakin jotakin. Ehkä pikku hiljaa tarinamme on muuttumassa arjeksi niin, jotta sanat eivät enää kaipaa tulla näkyväksi. Kaikella on aikansa, onko nyt aika sulkea kansi tälle tarinalle?

Hyvä on kiertänyt ja kantanut meitä. Olemme olleet onnekaita monessa asiassa ja nyt näemme kivunkin siunauksen. Olemme saaneet nöyrtyä elämän edessä nähdäksemme sen kauneuden ja ihmeellisyyden. Elämä on kuin hauraaksi kudottu pitsi. Tarkasti jokainen silmukka toisissaan kiinni, hento alku kasvaa vahvemmaksi kun silmukoita on enemmän, kokonaisuudesta rakentuu, jotakin kaunista ja ainutlaatuista. Valo heijastuu silmukoiden lävitse ja saa kauneuden hehkumaan. Elämä virtaa ja soi.

Kipu on auttanut myös löytämään rakkauden uudestaan. Tulessa koeteltu ja hiottu. Tahkottu kovin iskuin vain jotta se tulisi vahvemmaksi. Tänään katson puolisoani ja tahdon enemmän kuin koskaan. Käsi minun kädessäni tuntuu turvalliselta ja tiedän, jotta otteemme kestää myrskytkin. Minä uskallan elää ja tulla näkyväksi hänen kanssaan. Koti on siellä missä eteisessä on tutut kolmet kengät. Olkoon niissä jo kilometrejä tai pinta pölystä pinttyneet, kunhan ne tulevat aina kotiin, siellä minä odotan ja kaipaan.

Hyvä kulkekoon meidän kautta ja kokemuksemme antakoon toivoa. Elkää luovuttako. Tulee päivä kun selviätte suuristakin haasteista ja huomaatte, jotta jokin uusi sai alkunsa. Laulu voi olla hento ja vieras alussa mutta ajan kanssa se voimistuu ja saa muut hämmästymään kauneudellaan. Uskalla kokea, olla aito ja auki. Antaessaan saa aina jotain takaisin.

Kaikella on aikansa.

Minä kiitän!

Aamurusko nousee ja herättää elämän eloon,

valo saa silmämme näkemään tämän päivän mahdollisuuden,

kiitän uuden aamun mahdollisuudesta,

kiitän jotta mahdollisuuden saamme jakaa yhdessä.

 Päivä vie meitä syvemmällä tämän päivä seikkailuun,

tarina on uusi ja me olemme sen pääosissa,

on iloa, arkea, kyyneleitä ja lohdutusta,

Kiitän jotta olen elossa ja tunnen sen,

Kiitän jotta elämä virtaa minun kauttani.

Illalla pesemme kylvyssä multaisia varpaitamme,

teemme pyyhkeistä majan,

ja olemme unta piilossa.

Iltapalan muruset saavat olomme tyytyväiseksi,

ja kuin täydentää päivän tarinan viimeisen rivin.

Kiitän pienistä multaisista varpaista,

Kiitän leivästä joka murrettuna on yhteinen.

Yö keinuttaa meitä,

me kaikki rauhotumme sen suojaan,

keräämme voimaa huomiseen,

sen uuteen mahdollisuuteen.

Minä katson rakkaitani,

uni kuin kuroo heitä vahvemmaksi,

Kiitän heistä,

Kiitän elämästä.

Aamurusko

Ilmassa leijailee kuin tähtipölyä. Voisin ottaa pienen purkin ja sitä kahmaista muistoksi. Sumu on vielä uinumassa ennen aamun valkenemista. Miulla on jo kahvikuppi kädessä ja aamun ajatukset kaipaavat tulla kirjoitetuksi. Tämä hetki on tässä ja siitä alkaa tarina nimeltä uusi päivä.....

Olemme olleet lomalla jo kaksi viikkoa lapsuuteni maisemissa. Pojasta on kasvanut pieni maalainen ja hän iloitsee kaikesta siitä, mitä maaseutu tarjoaa. Vapaus, raikkaus, multa, kumisaappaat, pelto, traktori ja vauhdin hurmaa maakoneilla. Kaupunkilaisuus on karissut lähes kokonaan ja uusi maajussi on saanut muotonsa. Elämää nauttiva poika, jolle jokainen päivä on seikkailu sekä uuden oivalluksen mahdollisuus.

Käväisin kuluneella viikolla myös yksin Helsingissä äänistudiolla. Dokumentin äänityksiä laitettiin purkkiin. Matka oli vaikuttava. Vuosia sitten vanha ja harras uskovainen sanoi minulle, jotta ääntäni tultaisiin käyttämään suuriin suunnitelmiin. Olemme vuosien aikana nauraneet ajatukselle sillä variskin laulaa äänellään;) Äänistudiolle saavuttuani minulla oli merkillinen ilo ja rauha sisälläni. Koin valtavaa luovuuden tulvaa sekä iloa luovuuden kanavista studiolla ollessani. Jokainen seinä ja maalaus sekä tarina talon sisällä vaikutti minua. Koko tila huokui raikkautta ja elämän kauneutta lahjoillaan. Äänitykset menivät hyvin. Äänimies kertoi minulle, jotta äänessäni on jotakin kovin rauhoittavaa. Hän oli laittanut silmät kiinni ja antanut sanojen tulvia äänen muodossa. Se rohkaisi minua. Tuossa hetkessä oivalsin myös paljon uusia asioita siitä tiestä jota olemme kulkeneet. Koin vahvasti jotta kaikella on tarkoitus. Meidän ja minun oli kulkeva tämä tie jotta olisimme ne ihmiset joita olemme juuri tänään. Kiitollisuus valtasi mielen.

Kotimatkalla soitin miehelleni ja kerrroin kaikesta. Mies muistutti minua vanhan naisen rohkaisusta vuosien takaa. Kuin sinetti sanat liimautuivat sieluuni. Tehtävä oli suoritettu. Tällä kaikella elämän jakamisella ja suostumisella dokumentin kohteeksi on suuri tarkoitus. Ehkä joku jossakin odottaa tuskissaan toivon sädettä. Tietoa ja kokemusta siitä, jotta aika kantaa ja kannattelee kivunkin kourissa. KIpu voi olla uusi mahdollisuus ja sen oivaltaa kun näkee sekä huomaa kanssamatkustajia. Tällä tiellä ei olla yksin. Kyyneleitä sataa ja niitä kuivataan. Käsi ottaa kädestä kiinni ja sanat: sinä et ole yksin, hoitaa. Olkoon meidän tarina toivon väylä, lohdutuksen sävel ja kivun siunaava sumu. Elämä on tarkoitettu jaettavaksi. Antaessaan saa aina jotain takaisin!

Tästä kaikesta syntyi runo:

Meidät arjen onnesta kipuun temmattiin,

ei tielle oltu valmiit mutta sille aroin mielin astuttiin.

Oli mieli välillä lohdutonkin,

niin väsynyt, pelokas ja koditonkin.

Vaan askel kerrallaan oli matkaa taitettava,

toivo suurempaan joka henkäyksellä turvattava.

Aikaa kului ja me selvittiin,

ilolla sankariamme hämmästeltiin.

Oli kyyneleet helminä rakkaamme iholla,

niitä poimimme talteen huolella.

Helmet muistoina sydämeen talletimme,

niitä huolella pahalta suojelimme.

Oli suru muuttunut voimaksi,

se yhdisti meidät yhdeksi.

Oudot polut ja kipeät tiet,

toi perheemme tähän hetkeen,

ilo sädehtii ja nauru tarttuu elämän kulun retkeen.

Tänään oivallan ja ymmärrän enemmän,

tiedän miksi kävimme läpi tämän näytelmän.

Ehkä joku jossakin kaipaa lohtua,

olkapäätä ja surusta nostavaa toivoa.

Meidän tarina olkoon toivon kanava,

elämästä selviää kun jaksaa uskoa.

Huominen saapuu ja sen mukana uusi mahdollisuus,

on elämä hauras mutta sen alla asuu voima uus

Kanna rakkautta rinnassa suojassa,

älä anna kivun sitä turmella.

Elä pieni hetki kerrallaan,

vaali hyvää ja laita se kiertämään.

Sinä et ole yksin sillä meitä on satoja,

joiden tie on kyyneliä ja murheita.

Sinä selviät olet upea ihminen,

taistelussa hiottu,

toivon säde kultainen.

 

Linnunpoika

Pitkästä aikaa ikkunasta tulee raikasta ilmaa. Pilvet hakee vielä taivaalla paikkaansa mutta salamat ovat muuttaneet muualle. Pöydälllä hurisee tuuletin ja kädessäni lasi viiniä. Hiljaisuus lumoaa ja raikkaus rentouttaa. Päivän hiki on pyyhkeen kulmassa ja huominen odottaa uusia seikkailujaan. Istu kanssani.

Tänään tapahtui jotakin hyvin pysäyttävää. Olimme koko perheelle pienellä ajelulla. Käymme usein katsomassa satamassa veneitä ja unelmoimme, koska meidän paattimme siellä uinuu. Tänään satoi kaatamalla vettä. Ajoimme sataman ja äänestyksen kautta kotiin. Mieheni rinnassa oli omituinen olo. Hän sanoi jotta haluaisi vielä ajalla kaupunkiin ja auttaa ihmisiä, jotka koittavat rämpiä kotiin sateessa.Minä hymyilin ajatukselle. Innostukseni oli hieman laimea. Mietin, jotta suo on loputon jos kaikkia autamme. Mies ajoi määrätietoisesti. Kuin tyhjästä kadulla juoksi pieni ja hentoinen tyttö. Vedestä väsyneeksi kastunut. Mies pysäytti auton ja huusi ikkunasta: hyppää kyytiin. Tuo tyttö istahti etupenkille. Vesi valui poskia pitkin läpi kehon. Hän näytti kuin pieneltä linnunpojalta. Elämän tuulissa kastuneelta. Laitoimme autoon lämmityksen ja kysyimme minne voisime hänet viedä. Hän ohjasi meitä ja veimme hänet kotiovelle asti. Tyttö katsoi meitä ja sanoi: Jumala teitä suuresti siunatkoon. Hän poistui autosta sateen sekaan kotiovelle asti.

Tapahtuma liikutti minua. Joskus ja niin monesti saamme jonkin tunteen tehdä jotakin. Joskus sanomme itsellemme, jotta en nyt jaksa, en voi, en ehdi ja emme tottele ääntä sisällämme. Joskus on pakko toimia. On mentävä, tehtävä ja oltava jossakin jotakin tuntematonta varten. Ehkä tämä tyttö kaipasi juuri tänään jonkin pienen osoituksen siitä, jotta hän on arvokas. Ehkä hän tarvi osoituksen siitä, jotta maailmassa on hyvyyttä ja hyviä tekoja. Ehkä juuri hän kaipasi tulla kannetuksi keskellä sadetta.

Meidän perhe on saanut olla hyvyyden kohde. Kuinka suunnaton onni on se jotta tulee kannetuksi, rakastetuksi ilman suurempaa syytä tai tekoja. Kun rakkaus liikuttaa ihmisiä toistensa luo niin kukaan ei jää kylmäksi. Hyvyys sytyttää väsyneenkin sielun. Paatuneen sydämen ja uupuneen mielen.

Kumpa sieluni pysyisi auki äänelle joka saa tekemään asioita toisten eteen. Pestään jokainen sydämemme korvat ja ollaan kuulolla kun sydän käskee toimia. Antaessaan saa aina jotakin takaisin.

Uskalla ja ylläty.

Kesä.

Aurinko on mennyt jo nukkumaan. Sen lämpö vielä asuu nurmikon tuoksussa ja hiipii sisään ikkunasta. Kesä on täällä. Aamuisin valo tulvii sisään ja saa hymyilemään. Askel on kevyämpi ja tekisi mieli juosta aamukasteen sekaan pyörähdellen ilosta.  Nautitaan ja kerätään valovoimaa talven varalle.

Tänään mietin kuinka erilainen kesä meillä onkaan edessä kun olemme saaneet kerätä yli vuoden voimaa suuresta leikkauksesta. Pojasta on tullut komea miehen alku joka valloittaa maailmaa jäätelön jälki poskella. Hän on kaikessa mukana niin täysillä ja herättää nuutuneenkin päivän eloon. Elämän voima virtaa ja tarttuu. Minä nuorrun potkumopon perässä ja hiekkalaatikon kätkössä. Minun aarteeni. Minun sankarini.

Minua alkoi hirmuisesti itkettämään eräs aamu kun katsoin poikani arpea rinnassa. En itkeny surusta, en pelosta vaan elämän virran kuljettaneesta matkasta. Niin paljon asioita kätkeytyy tuon pienen viivan alle. Poikani usein silittää arpeaan kuin itselleen kertoen: tämä matka on osa minua. Tämä kaikki mikä virtaa ja elää paitani alla, teki minusta juuri tällaisen. Särjetty mutta koottu ehjäksi. Kanneteltu voittajaksi.

Hukutaan lämmön ääreen ja herätään rakkaitemme vierestä paljain varpain. Juostaan aamukasteessa ja mennään piiloon kesäkukkien sekaan. Siellä asuu onni.

Kaikesta tästä syntyi runo: 

Sinä kesäheinä ja aamukasteen heijastus,

sinä päivänpaiste ja iltaruskon kajo,

sinä voittajaksi syntynyt,

sinä.

Minä arjen kantaja,

minä pölyräteistä ja pyykeistä kasattu äiti,

minä elämän ihmeitä nauttiva,

minä haaveileva taivaanrannanmaalari,

minä.

Me ja meidän näköinen perhe,

onni asuu hetkissä yhdessä,

kyynelissä ja ilon hersyvässä juhlassa,

me näytetään maailmalle jotta sodat on tehty voitettavaksi,

kun rakastaa kaikki on mahdollista,

meillä ei ole muuta kuin toisemme.

me.

Sinä olet lohtuni!

Ympyrä sulkeutuu......

Sydän lyö. Jännittää. Muistot palaa mieleen. Nämä sairaalan käytävät kätkevät niin monia muistoja. Itkettää mutta kätken sen. Tänään saan kunnian olla rinnallakulkija. Saan pitää ystävääni kädestä kiinni kun hän on elämänsä tärkeän askeleen äärellä. Hissi pysähtyy ja olemme lapsettomuusklinikan ovella. Odotustila on tyhjä. Samat taulut, samat julisteet. Tyhjän sylin huutavan kaipuun voi aistia. Minäkin istuin noissa tuoleissa. Minäkin odotin. Minä ja me onnistuimme. Me saimme ihmeen omaksemme.

Ruudulle tulee kuva kodista kehon kätköstä. Kaikki on valmiina keho ja sielu. Rakkaus kuin huokuu ruudun lävitse. Poskilleni valuu kyyneleet väkisin. Muistojen virta ja toive ystävän puolesta: Luoja anna ihmeen tapahtua. Kaunis ihmeen alku jäi uuteen kotiinsa. Lämpö kätkee sen hoivaansa ja me ystävät, läheiset ja omaiset toivomme, uskomme, rukoilemme.

Kotimatkalla tunteet nousivat pintaan ja tästä kaikesta syntyi runo. Se on kuin pieni sydämeni laulu. Laulu joka eli minussa vuosia sitten mutta joka soi ystäväni kehossa juuri tänään.

Ympyrä sulkeutui. Kipuni kantoi siunauksen. Minä voin tänään ymmärtää ja kantaa ystävääni. 

 
                                                              Värisevä haave

Uinu vaan pienokainen syvällä lämpöni alla, 
uinu vaan pienokainen löydä kotisi uumenista kehoni.
Minä varjelen ja suojelen solusi sointia,
 minä huolella hallitsen kehoni keinua.

Uinu vaan pienokainen syvällä lämpöni alla 
uinu vaan pienokainen löydä kotisi uumenista kehoni. 
Minä rakastan sinua ennen kuin sinä edes olit olemassa, 
minä palan itsestäni annoin jotta sinä tulisit täydelliseksi.

Löydä rakkaani kotisi minusta,
 minä tarvitsen sinua kuin kuiva maa raikastavaa vettä.
Uinu vaan pienokainen syvällä lämpöni alla, 
uinu vaan pienokainen löydä kotisi uumenista kehoni.
Minä odotan jotta annat merkkisi elämälle,
 minä odotan ja kyynelillä sinua kaipaan.
Minä odotan.......kunnes kohdataan.

Antaessaan saa jotain takaisin

Taivas puhuu sekavia. Ensin on auringon vuoro. Se hellii ja kutsuu uuteen päivään verhojen välistä jo heti aamusta. Ulos päästyämme alkaa sataa räntää. Ilonsäteet vaihtuvat kaamokseen. Rännästä kastuneina olallemme sataa rakeita. Hymyilyttää jo. Vihdoin sisällä taivaan viestiketjusta kastuneina kunnes jälleen aurinko puhuu. Emme enää uskalla astua ulos. Ehkä seuraavaksi olisi satanut kokonainen lumiukko. Taivas puhu ja puhalla, me katselemme tekstiviestejäsi ikkunasta;)

Kaiken keskeltä heti aamusta pakkasin munkit ja siman eväskoriin ja suuntasin sairaalamme sydänpolille. Oli sydänyhdistyksemme vuoro tarjota herkullisia hetkiä kardiologin vastaanotolla. Pikku hiljaa perheiden virta alkoi saapua odottamaan vuoroaan. Ilmassa oli kyyneleitä, odotusta, pelkoa ja jännitystä. Jäätä mursi puheensorina ja elämän jakaminen sokerinmurut huulilla. Odottamisen sekunnit puolittuivat ja moni sai kokemuksen, jotta asioiden kanssa ei ole yksin. Meitä vaeltaa kymmeniä saman kaupungin kaduilla,joilla on huoli omastaan. Me taistelemme, me selviämme, yhdessä ja erikseen.

Antamisen ja ilon viejänä on aina etuoikeutettu saamaan jotakin myös takaisin. Minua puhuttelee yhä uudestaan nuo lapset ja nuoret, jotka silmissäni ovat sankareita. Pienin itki äitiään vasten, seuraavalla käytävällä taapero valloitti maailmaa, penkillä istui teinejä suuret unelmat rinnassaan. Jokaisesta heistä uhkui voima. Salainen elämän resepti nimeltä: taistelun tahto. Ei ole olemassa mitään muuta kuin tämä hetki ja siitä kiinni pitäminen. Hetki joka on mahdollisuus johonkin uuteen, mahdollisuus seuraavaan minuuttiin, tuntiin, päivään ja kuukauteen. Siitä pitää huolehtia, pitää kiinni ja uskoa sen kantavaan voimaan. Te sydänlapset ja nuoret näytitte sen taas minulle tänään. Kiitos!

Omani tuhisee untaan sänkynsä uomassa. Iltarukouksen siunauksen alla ja turvallista kerätä voimaa huomiseen. Minä kiitän hänestä. Minä kiitän kuljetusta polusta ja huomisen mahdollisuudesta. Olkoon silmäni avoimet myös huomenna. Jokaisessa päivässä asuu mahdollisuus oivaltaa jotakin syvää joka muuttaa meitä paremmiksi ihmisiksi toisiamme vasten.

Suokoon taivas nöyryyttä se näkemään ja kuulemaan. Taivas puhu jälleen!

Tää runo oli vain pakko kirjoittaa.....sinulle?

Tule lähemmäksi,

istu hetki kanssani aikaa,

en sinun tarvitse sanoa mitään,

ei etsiä tunteille kirjaimia,

ei kyyneleille sanoittajaa,

ole vain läsnä.

Tule rinnalleni,

naura kanssani elämä tanssiksi,

sanoita tunteesi sanoiksi,

ja annetaan unelmille siivet,

juostaan aikaa pakoon,

ja ollaan piilossa suruilta.

Tule ihmiseksi ihmiselle,

riisu pois vihan naamio,

anna anteeksi sinua loukanneille,

vapaudu vuosien kahleista,

ja tunne kuinka askel kantaa kevyemmin,

anna toivolle tilaa,

täyty anteeksi antavasta rakkaudesta.

Tule,

ole,

jää,

rinnallakulkijaksi,

ystäväksi.

Ihminen tarvitsee ihmistä,

niin kuin kuiva maa sadetta.

 

Sanaton

Leikkipuiston reunalla,

etsin itseäni,

koen olevani muukalainen jonka tiimalasissa hiekka valuu,

en saa keskusteluista kiinni,

ei ole sanottavaa,

on vain kasa kokemuksia sydämen mullan alla,

en saa niitä lauseiksi,

ja jos saankin,

koen puhuvani vierasta kieltä.

Perhekerhossa,

etsin itseäni,

pieni huone täynnä ihmisiä,

en saa katseista kiinni,

ja jään huoneen reunalle,

erotun joukosta,

minä ja poikani,

taistelupari omassa sodassaan.

Oman kodin lämmössä,

etsin itseäni,

kuulen kuinka hengitykseni vapautuu,

tunnen kuinka olen elossa ja tulen kuulluksi,

olen turvassa.

Etsin ja oivallan,

minussa on jokin kesken,

kipuni juuret ovat yhä kiinni minussa,

tarvitsen aikaa,

tarvitsen rohkeutta löytää itseni.

Tämä kaikki rakentaa vaikka ravisteleekin sielua,

minun pitää olla armollinen,

itselleni,

tunteilleni,

vielä minä löydän sanat,

ja seison vahvempana kuin koskaan aikaisemmin.

 

Tuloksia

Päivän kaunis aurinko on vaipunut nukkumaan ja on kuun vuoro valaista. Katumme valot loistavat keittiön ikkunasta mutta useassa kodissa on hiljaisen näköistä. Laitan pöytälampun palamaan ja keitän kupin kahvia. Vielä ei ole aika antaa unella valtaa. Kerään ajatukset sanoiksi, kerään tapahtumat tarinaksi.

Olen ollut kiitollinen kaikesta siitä mitä olemme tehneet ja kokeneet yhdessä. Kevät on herättänyt meidät kaikki eloon ja veressä virtaa raikas tuuli. Pikku hiljaa kaikki lumi on kadonnut ja piha huutaa haravan kosketusta. Autotallin nojalla on kolme haravaa. Kaksi iso ja yksi pieni. Pieni harava nojaa polkutraktoriin ja sen vieressä on ämpäri jossa on nallen kuvia. On mukavaa touhuta yhdessä. Poikamme nauttii ulkoilusta ja siitä, jotta saa osallistua aikuisten hommiin. Suuri ilo on myös pihamme yhteisö joka koostuu naapureista. Yhdessä touhutaan ja autetaan toisiamme monessa asiassa. Se on nykyaikana harvinaista. Olemme siis onnekkaita.

Tänään postilaatikosta tipahti myös kirje lääkäriltä. Allergiatestien tulokset olivat saapuneet ja ne olivat kaikki negatiivisia paitsi maito oli lievästi koholla. Lieneekö atopian ärtyminen johtuneen siitä vai onko nämä ilman leimahdukset herättäneet myös ihon eloon. Lääkärin ohjeilla selviämme ja iho voi paljon paremmin kun saimme hyvät rasvat. Jospa se tästä. Elokuussa menemme jälleen Kardiologin luokse ja tilanne päivittyy siellä kokonaisvaltaisesti. Sinne asti elämme täyttä elämää!

Tuleva kesä on monella tapaa merkityksellinen. Minä olen elokuussa astumassa työmaailmaan ja uusi aika alkaa. Se on minulle todella suuri askel. Olemme eläneet poikamme kanssa niin lähekkäin toisiamme jotta irtautuminen on vaikeaa. Tiedän, jotta se on ajankohtaista ja tarpeellista mutta samalla niin kovin kipeää. Minun pieni mies onkin jo ison pojan alku joka reippaudellaan osoittaa minulle pärjäävänsä yksin muidenkin hoivassa. Minä iloitsen siitä ilosta ja uteliaisuudesta sekä rohkeudesta, joka pojastamme huokuu. Tiedän, jotta vaikka minä kyynelehdin niin hän selviää ja kasvaa yhä vahvemmaksi. Uusi aika on meille tarpeellinen. Uusi aika on uusi mahdollisuus.

Elämä kantaa ja kannattelee. Kesä on kohta täällä ja me saamme perheenä matkustaa ja olla yhdessä ilman jotta aika sitoisi meitä liikaa. Odotan sitä jo. Mieheni on kovasti tehnyt työtä purjeveneemme parissa ja jos ilma on suotuisa sekä huolto valmis niin vappuna pääsemme vesille. Aava järvi, raikas tuuli, kannella meidän vanha matkaradio ja purjeiden vieno suhina. Siinä on elämän voima, siinä on rakkauden koti, siinä on arkemme juhla.

Halu tulla nähdyksi

 Olin eilen teaterissa. Ennen olin yksi heistä jotka seisoivat lavalla ja nyt olen yleisön massaa. En pysty enää astumaan ihmisten eteen. Olemaan rento ja avoin, heittäytyä ja antaa luovuuden viedä. Minä en ole enää sama ihminen ja samaan aikaan haluaisin olla. Sairaala ja sairaus on muuttanut minua. Se on antanut paljon ja siunannut perhekuntaamme mutta myös ottanut jotakin pois. Ehkä löydän sen vielä tai sitten en. Yleisön kätkössä kuitenkin eilen kaipasin. Kaipasin kuuluvani yhteisöön jota luovaksi hulluudeksi kutsutaan. En ole vielä valmis vai tulenko koskaan enää olemaan. Tästä syntyi runo:

 Temmattu maailmasta tuntemattomaan,

ilman lupaa,

ilman kysymystä: Tahdotko?

Oli opittava uusi sanasto ja sen tuoma kieli,

turvattomuus sitoi kahleita,

ja minä koitin estää niiden lukitsemista.

Selvisimme,

taistelu oli ankaraa.

iho oli verellä useasti,

rauha saapui kuitenkin.

Tänään olen haavoitettu,

kipeä muisto taistelun merkkinä,

aina en pysty sanoittamaan sitä,

ei minun tarvitsekkaan,

se on minun kipuni.

Kaikki tämä erottaa minut muista,

istun väkijoukossa ja koen olevani muukalainen,

näen jotakin enemmän,

mutta yhä harvempi näkee maailmani,

Sama keho ja ruumis,

eri sielu ja sydän.

Miksi erilaisuus eristää?

Tahdon olla minä minuna,

ja tulla nähdyksi,

nyt.

Atsiuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuu.

Pyykkikone laulaa ja unihiekka ropisee lastenhuoneen lattialle. Mieheni selailee maailman uutisia ja koira kuorsaa kopassaan. Minä sytytin vaniljan tuoksuisen tuikun ja nappaan hetken itselleni. On levollinen mieli ja aika omille ajatuksille. Istu kanssani.

Kevät on herännyt talven alta. Aurinko hymyilee niin, jotta polun varressa kukki voikukka. Linnut laulaa jo aamusta ja luomakunta herää eloon. Herätys ravistaa meitä matkalaisiakin ja saa elämän virtaamaan kaamoksen alta. Askel on kepeämpi ja mieli uusia tuulia täynnä. Kevätverhot voi laittaa ikkunaan ja narsissi näyttää kuin kevään joulukuuselta. Eläköön värit ja valo.

Pieniä murheita tämä kevät on kuitenkin tupaan tuonut. Poikamme iho on alkanut ärtyä ja syytä siihen ei ole selkeästi löytynyt. Posket, silmäluomet ja leuka ovat ihottuman rantautumiskohde. Yöllä kutina hieman rauhoittuu mutta aamulla jo palaa. Me saimme Zyrtec nimisen lääkkeen käyttöön (sekä voiteita), joka ehkä pienesti auttaa mutta rauhaa emme iholle ole vielä saaneet. Tänään sydänlääkärimme soitti ja teki meistä lähetteen ihopolille. Pääsemme jo sinne ensi maanantaina sekä samana päivänä otetaan allergiatestit. Kiitollisin mielin olen tämän kaiken hoivan alla. Yhä uudestaan saamme kokea kuinka kokonaisvaltaisesti meitä kannetaan ja hoidetaan. Täysi kiitos erikoissairaanhoidollemme, joka antanut apunsa nopeaan ja oikeaan aikaan.

Mieli joskus aina näiden uusien murheiden alla karkaa menneeseen. Iholle palaa se aika kun moni asia oli epäselvää ja sitä vain odotti vastauksia ja apua. Tiedän, jotta ajallaan kaikki selviää mutta joskus aika tuntuu niin pitkältä. Joskus sitä vain toivoisi, jotta tämä tyynivaihe saisi kestää. Ei lääkäreitä, kokeita, Helsinkiä, murheita tai kyyneleitä. Elämä ja vanhemmuus on kokonaisvaltaista eikä vain keidashetkiä. Meidät on kutsuttu taistelemaan yhdessä. Ehkä kerään jälleen oman taisteluvarustukseni ja katson eteenpäin toivoen ja uskoen apuun joka jo lähellä.

Tänään poikamme kiersi kotiamme ja mietti ääneen sanoen: Minun kotini, minun huoneeni, minun koirani, minun äitini, minun isäni, siinä kaikki. Mitä siihen lisäämään. Siinä kaikki ja paljon enemmänkin, minun pieni siunattu ihminen.

Meidän maailma.

Töminää, höpinää,kikatusta ja naurua,

siitä on onnemme tehty,

sinä juokset kilpaa ajan kanssa,

ja me koitamme saada hetkistä kiinni jotta pysyisimme perässäsi.

Sinä säteilet onnensäteitä,

valaiset polun eteemme,

jota tanssimme yhdessä,

elämän valssi, jossa askelkuvio on sinun muotoinen.

Kerrot hupsuja tarinoitasi,

pöytäliinasta teet pitsataikinan, jota heittelet kattoon,

pärekori on kaulassasi paraatirumpu,

ja jokainen tuoli käynnistyy kuin isin oma auto.

Maailmasi on avoin tarina,

sinä sanoitat sen,

ja me kuuntelemme ja katselemme elävää näytelmää sinussa.

Iltaisin katsot tähtiä,

avaruus on käsissäsi ja silmistäsi aukeaa taivaankansi.

Näet jotakin sellaista mille omat silmäni ovat sokeutuneet,

aavistan kuitenkin osan siitä kaikesta kauttasi,

ja nuorrun elämäsi virrassa.

 Iltaisin minä katson sinua,

olet kaunis ja viaton,

olet taivaallista taidetta,

kokoelmassa uniikki.

Silitän poskeasi,

kuiskaan: minä olen ylpeä sinusta.

Aina.

Mietteitä

Katoat pesuhuoneeseen. Minä puuhailen keittiössä. Kuuluu kolinaa ja hiljaista puhetta. Hetken kuluttua huudat minua. Saavun luoksesi. Olet levittänyt suihkun alle pyyhkeen ja kattanut sen päälle leikki-astioista vuoren. Sanot: Äiti tuu tänne, ollaan retkellä ja syödään eväät eka. Minä istun viereesi ja karkaamme arkea kylpyhuoneemme uumenissa.

Minä iloitsen siitä jotta sinulla on mielikuvituksen värittämät silmät. Sinulle jokainen päivä on mahdollisuus. Aarre on kätketty leikkikorin reunaan tai saunanlauteiden alle. Minä nuorrun kun hyppään maailmaasi ja löydän sisäisen lapseni joka keinuu sydämeni keinussa yhä.

Mietin aikaa kun lähdet tulevana kesänä hoitoon. Minulla on sinua jo nyt ikävä. Näitä meidän hupsuja päiviä ja retkiä leikkipuiston reunalle. Tuntuu kipeältä tunnustaa jotta aika menee eteenpäin myös sinussa. Sinä olet itsenäinen pieni mies ja aika antaa uusia haasteita. On päästetävä irti hetkeksi ja löytää itseni työmaailmasta. Varmasti menee aikaa kun siihen totun ja opin luottamaan jotta sinua hoitavat kädet antavat parastaan. Sinuun minä luotan sillä tiedän jotta pärjäät. Itsestäni en ole varma.  Sinä olet kaikkeni.

Ajatuksia sydämestä illan hämärtyessä. Minä kiitän elämästä, minä kiitän rakkaudesta joka kantaa meitä päivästä toiseen. 

Uutisia.

Sinä pidät kädestäni kiinni ja hypit ilmaan sanoen: boing, boing. Askeleemme kopisee ja rapisee sairaalan lattialla. Hississä haluat painaa nappia ja kutsut mummon rollaattoria imuriksi. Mummo nauraa ja kertoo hänenkin poikansa pitävän imuroinnista. Poliklinikalla katoat leikin maailmaan. Piirrät, katsot kaloja, leikit autoilla, teet ruokaa hellalla, hypit ja naurat. Uhkut elämää ja minä hämmästelen sitä yhä uudestaan.

Näytät nauttivan kun lääkäri kuuntelee sydäntäsi. Naurat kun tetoskooppi on kylmä ja kulkee melki kainalossasi. Ultaraäänen aikaan katsot Puuha Peteä tv:stä. Olet ihan hiljaa sylissäni ja lääkäri saa rauhan tehdä työtään. Isäsi katsoo sinua rakastavasti. Näen ja koen, jotta hän on sinusta sanattoman ylpeä. Tutkimus on ohi ja on kuulumisten aika. Keuhkovaltimosi on jo aikaisemman tiedon mukaan ahtaat mutta veri virtaa kuitenkin riittävissä rajoin. Suurentunut virtaus ei ole niitä lähtenyt kasvattamaan joten olemme seurannassa koska on laajennuksen aika. Kokonaisuutena tilanne on vakaa ja elokuussa palaamme kardiologin vastaanotolle.  Puemme sinulle nalle puh paidan päälle ja menet piiloon verhon taakse josta kurkit kun me puhumme lääkärin kanssa vielä. Lähdettyämme sanot: kiitos ja katoat leikkipaikalle.

Kysin lääkäriltä vielä onko joitakin ohjeita joita tulevaan hoitopaikkaan tulisi antaa. Ohjeena on tiedottaa sairaudesta ja sitten lääkäri lisäsi: hyvä heidän on tietää jotta poika ei ole terve. Pieni sana jonka tiesin olevan totta kolahti. Nielin kyyneleitä. Joskus totuus vain satuttaa, yhä uudestaan. Poikani tulee olemaan koko elämänsä sairas, erilainen, erityinen. Minä rukoilen, jotta se ei käänny häntä vastaan tai saa ihmisiä kääntymään häntä vastaan. Rukoilen, jotta tämä kaikki varustaisi ja vahventaisi poikaamme selviytyjäksi joka näyttää maailmalle, jotta hän selviää ja löytää voimansa erilaisuudestakin.

Kyyneleet varmasti palaavat ja saavat miettimään elämää vielä monta kertaa. Tuossa hetkessä kuitenkin oli jatkettava matkaa. Puin haalarin yllesi kun isäsi meni hakemaan autoa. Olin luvannut viedä sinut sairaalan kahvilaan. Teemme niin joka kerta jotta sairaalassa käynti olisi myös mukavaa. Sinä astelit vetoketju auki ja valitsit itse isoimman suklaamunkin mikä oli hyllyssä. Kaveriksi halusit appelsiini tripin. Maksettuamme otit lautasen ja kannoit munkin pöytään. Haukkasit palan ja sen jälkeen sanoit: hyvää. kiitos äiti.

Siinä kaikki. Sinä ja suklaamunkin sokeri suupielessä. Elämäni makein sankari!

Kontrolli

Sinä tuhiset ja tuhlaat untasi. Minä hiljennyn omaan maailmaani ja annan ajatuksille kirjaimet. Ulkona tuulee vienosti. Henkäys kai tuo mukanaa kevään vaikka ensi viikolle ennustettiin lunta ja pakkasta. Eteisen kenkätelineessä loistaa uudet kevätkenkäsi. Sinä olet laittanut toisen vääripäim toisen viereen. Sinä hassu pieni ihminen.

Keskiviikkona meillä on ekg. Tuttu ja turvallinen tilanne mutta silti ahistaa mennä koko sairaalaan. Niiden käytävät tuoksuvat aina samalle ja siellä kulkee niin monenlaisia kohtaloita. Voin kuulla sielussani niiden nimiä ja tarinan sointeja. Jännitystä ja epätoivoa, odotusta ja ilon kyyneleitä. Joskus yhä rimpuilen totuutta vasten. Minä kestän ja kannan tämän tehtävän olla erityislapsen äiti mutta tieto viasta joka asuu tuon rakkaani rinnassa  repii välillä sieluni auki. Vika joka on korjattu mutta mikä vaikuttaa meidän elämään aina. Vika joka muuttaa muotoaan ja sanelee asioita. Vika joka määrittelee lastani, vika jota välillä vihaan.

Torstaina menemme lääkärin kontrolliin. Ahtauman tilaa seurataan. Mielessäni mietin miltä tuntuisi kuulla: pallolaajennus olisi nyt tarpeellinen. En jaksaisi matkaa Lastenklinikalle vaikka matka olisi tehtävä silti. Nämä sydämet elävät omaa elämäänsä. Se mitä näen lapsestani voi olla rinnan alla aivan toisin. Ahtaumaa, kaventumaa joka vaatii hoitoa ja silmissäni näen reippaan miehen joka nauttii elämästä sitä juosten eteenpäin. Epävarmuus raastaa. Tänään. ja siihen asti kunnes kuulen jotta kaikki on hyvin.

Nämä sekavat tunteet tekevät minusta rakastavan äidin. Huoli on kuin laulu omansa puolesta. Lauluni suojelee ja rohkaisee, sulkee rakkaani syliini ja laulan säveleni: minä olen ja elän sinua varten. Ei ole mitään hätää, ei ole mitään hätää........

Runo ystäväni häihin....

Tein rakkaalle ystävälleni runon hänen häihinsä. Tahdon sen jakaa:

Rakasta minua tänään,

ole minulle huomenna syy jatkaa matkaa,

kiedo minut syliisi kun pelottaa,

ole minulle totta silloin kun matka uuvutaa.

Rakasta minua tänään,

naura kanssani elämä tanssiksi,

iloitse arki huumaksi,

ja hukuta minut sylisi kätköön yhä uudestaan.

Rakasta minua tänään,

rakasta niin jotta tunnen sen,

se tunne piirtyköön sieluni pintaan,

ja syttyköön lauluksi,

huulieni sanoiksi.

Rakasta minua tänään,

sillä olen ja elän sinua varten,

tässä ja nyt,

kunnes kuolema meidät erottaa.

Joskus rakkaus sattuu.

Väsyneitä sanoja,

vajaita lauseita,

puolittaisia ajatuksia,

ja avuttomia ilmaisuja sekavista tunteista.

Joskus harmittaa kun ei osaa rakastaa rakentavasti,

sitä kaatuu samoihin virheisiin,

lyö yhä uudestaan samoilla aseilla,

painaa liipaisinta,

ja tietää jotta sielun syvyyteen sattuu.

Samaan aikaan,

se sama sydän joka pauhaa ja kuohuu,

rakastaa.

Sinua,

vain,

sinua.

Iltahämärässä etsin sinut.

Otan sinusta kiinni ja tunnen ihosi lämmön,

koen olevani elossa sinun lähelläsi.

saada anteeksi ja itse anteeksi antaa,

siinä on rakkauden pohja,

aloittaa alusta,

katsoa uuten,

yhdessä.

 

Hetki

Ulkona sataa lunta,

sinä halusit lippalakin pipon päälle kun lähdimme ulos,

sinun silmissäsi paistoi aurinko,

joka sulatti talven viiman.

Rattikelkan ratissa huudat: kovempaa äiti,

sinun silmiesi eessä on avoin maailma,

jokainen hetki on portti seikkailuun,

tutut polut ja maantiet,

eivät saa sieluasi pölyttymään,

etsit tien uuteen,

yhä uudestaan.

Minä istun sinun taaksesi pulkkamäessä,

nauramme vauhdin hurmalle,

otan meistä kuvan kännykkäkameralle,

siinä me nauramme nenänpielessä nuhatippa,

onni tallentui hetkeen,

hetkeen joss olimme me.

Kumpa emme koskaan kadottaisi tätä tapaa oivaltaa,

oivaltaa hetken ihmellisyys,

ottaa siitä kiinni ja tallentaa se sydämeen,

kumpa emme jähmettyisi paikoillemme.

elämä virtaa ja oivaltaa,

mikään ei ole itsestäänselvyys,

me elämme ihmeiden keskellä.

me elämme ihmeitä todeksi,

me olemme niitä itse.

Toivo

On yö,talo uinuu suloista untaan,

minä en saa nukutuksi.

Yritän, mutta tyhjyys täyttää pääni.

Minä otan miestäni kädestä kiinni,

ja turvallisuus peittelee sieluni,

olen onnellinen, yön pimeyden kätkössä.

Kävelen kotimme halki poikamme huoneeseen,

katselen,

kuuntelen,

hiljennyn,

jokin pyhä kohtaa hänen sänkynsä äärellä.

Tuo viaton kauneus ja elämään tarttuva voima.

Pieni ihminen, jossa on kuitenkin  kaikki elämää varten.

Minä itken onnesta.

Minä itken kiitollisuudesta.

Minä itken kyyneleistäni helmiketjun.

Jokin tuosta hetkestä jää itämään sydämeeni,

minun pakko laittaa hyvä kiertämään,

tiedän, jotta näinä samoina tunteina moni taistelee,

pelkää pahinta,

irrottaa otteensa tuntemattomaan.

Välillä on vain niin vaikeaa levittää hyvää,

vastassa on liikaa muureja,

joiden edessä minäkin vaikenen.

En kuitenkaan luovuta,

löydän tien, tavan ja keinon,

etsivät löytää sanotaan,

minä etsin jotta löydän tien hänen luokseen,

joka pelkää toivon jo sammuneen.

 

Ihminen ihmiselle

Mitä on olla ihminen ihmiselle?

Pitää kädestä kiinni ja samalla koskettaa toisen sielua?

Olla läsnä ja lähellä vaikka välissä olisi vuorien jono?

Hengittää samaa ilmaa ja voimistua vahvemmiksi kuin eilisen varjot?

Myöntää olevansa väärässä ja saada anteeksi?

Kuulla hiljaisuudessa sanattomat lauseet?

Rakastaa ilman vastapalveluksen kaipuuta?

Tätä kaikkea sen täytyy olla.

Olen kokenut sen,

olen tuntenut ihollani voimauttavan otteen,

hiljaisuudessa itkenyt sanatonta tuskaani,

hengittänyt pakkasilmaa ja samalla noussut murheen laaksosta,

saanut anteeksi, taakkani jotka painoivat harteillani,

Olen saanut rakastaa, syttyä toisen sylissä, hehkua punaista taikaa,

Minä koen, minä tunnen,

minun tarvitsee laittaa hyvä kiertämään,

olla jollekkin se joku,
olla näkyvä toiselle,

olla  ihminen ihmiselle.

Uusi sivu

Kello on jo vaikka mitä mutta uni ei tule. Nämä yön ensitunnit on joskus arvokasta aikaa omien ajatusten seassa. Hiljaisuus pakottaa pysähtymään ja hyvä niin. Nämä hetket antaa voimaa ja herättää sielua joskus horroksestakin.  Tiedän raskaidenkin päivien jälkeen olevani elossa kun minussa virtaa ajatusten soljuva puro.

Olen käynyt kovaa koulua itseni kanssa näinä vaikeina aikoina. Olen venynyt, itkenyt, huutanut, pelännyt, kaivannut, antanut sekä saanut anteeksi enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Nämä kaksi vuotta ovat mullistaneet kaiken sen mitä elämäksi kutsutaan. Oma itseni on kuin ollut odotustilassa. Olen siirtänyt monet haaveet tulevaan aikaan: Sitten joskus kun............

Tiedättekö mitä?

Pienin askelin se päivä on edessä. Minun eteeni avautuu uusi sivu jonka ylälaidassa on oma nimeni. Minä voimaannut naisena, äitinä ja vaimona. Minä voimaannut itsenäiseksi naiseksi ja nukkuvat unelmani herättää minut eloon. Minä olen ja elän sittenkin. Suurimpia askeleita on ollut pienet lomat kahden mieheni kanssa. On ollut aika antaa kalleimpani toisten huomaan ja uskoa, jotta pieni ero kantaa meitä kaikkia.  Loma on vienyt minut ja mieheni uusille teille ja paikoille. Näköalojen keskellä otan rakkaintani kädestä kiinni ja kiitän: Kiitos jotta olet olemassa. Matkakumppanini jota ilman en uskalla astua huomiseen.

Suurin asia on unelmani paluusta työhön. Haemme päiväkoti paikkaa sankarillemme elokuun alusta. Minä aloitan osa-aikaisena työt ja harjoittelen luottamaan ja samalla löytämään ammatillisesti itseni.  On suuri asia minulle edes ajatella näitä asioita ja täyttää päiväkotihakemusta. Minun rakkaani on jo ison miehen alku. Hän osaa jo monia asioita joiden kautta tiedän hänen pärjäävän hoidossa ilman meitä.

Arki on arkea ja se siunaa meitä yhä. On pidettävä jalat maassa ja antaa ajan yhä kantaa meitä uskoen ja toivoen. Moni asia voi muuttua ja muuttaa suuntaa mutta tänään on pidettävä siitä kiinni joka saa kasvomme hymyyn. Minä rohkaisen sinua tekemään matkaa sisimpääsi. Kuka sinä olet tänään? Aika kantaa sinuakin. Uskalla katsoa omaa elämääsi silmiin ja anna uudelle mahdollisuus. Ehkä jokin on vielä kesken, etkä vielä voi elää itsellesi voimaantuen mutta se päivä on edessä.  Jokaisella meistä on uusi alku ja sen tuomat mahdollisuudet. Jokaisella, sinullakin.

Tie on joskus kivinenkin mutta vain kivikoisten teiden kautta nautimme pehmeän maan kosketuksesta ja kiitämme jotta selvisimme vaikean ylitse.

Poikani 2 vuotta

Sinä pieni ja kovin ihmeellinen,

kätesi pienet ympärilleni kiedot,

olet hiljaa, et puhu sanaakaan,

untasi paidanreunaani hierot.

Minä mietin minkä onnen sain,

kun syliimme synnyit kerran,

en puhua voinut silloin minäkään,

kun poskesi lämmin oli poskellani hetken verran.

Elämän ensi tunnit isäsi sylissä loistit,

minä kiitin ja rukoilin, sinä kipuni hetkessä poistit.

Tie vei oudoille poluille,

ja hiljaisuuteen vaivuimme jälleen.

Keskellä kivun toisiimme turvauduimme,

oli toivo ainut pelastuksemme.

on elämää takana kaksi vuotta,

vaan yhä mä kiitän, enkä suotta.

On polku ollut kivinenkin,

mutta selvinneet olemme sateen kuin valon loisteenkin.

En päivääkään vaihtaisi pois,

vaikka tuskaa hellittäisin.

On tämä matka ollut varjeltu tie,

ja edessä uusi elämä ja mitä lie.

Sinä pieni ja kovin ihmeellinen,

pidän sinusta kiinni tiukasti,

sinä valat minuun toivoa suurta,

olet suuri sankari elämäni.

Askelia....

Päässä humisee. Flunssa tai matkatressi rantautuu pääkoppaan. Kuuma kahvi hivelee makuhermoja ja mieli tyyntyy hetkeksi. Laitoin villasukatkin jalkaan kuin estääkseni suuremman köhän saapumisen. Pyhä hetki kun saa olla hetken omien ajatusten seurassa kun muu talo nukkuu. Huumaannun hetkestä joka on minun.

Eilen oli pieni merkittävä retki. Olemme tähän asti kuuluneet erityissairaanhoidon piiriin. Meillä on ollut lupa mennä päivystykseen soiton perusteella pienissäkin murheissa. Olemme olleet erityisiä ja erityisen hoidon piirissä pienen sydämen tähden. Aika on mennyt eteenpäin ja olemme vahvistuneet. Lääkkeet, maito-allergia, ihottumat, ja isommat huolet ovat voitetut. On aika aloittaa uusi vaihe elämässä. Tästä osoituksena se, jotta Kelan vammaistuki päättyi meidän osaltamme ja nyt kuulumme perusterveydenhuollon piiriin. ( Paitsi kontrollit tietenkin keskussairaalassa) Eilen varasinkin ajan kun pojalla korvatulehduksen oireita. Oli jotenkin vaikeaa luottaa. Epäilytti. Pelottikin. Oli kuitenkin henkisesti todella hoitavaa huomata, jotta elämä kantaa meitä ja nyt on aika oppia luottamaan. Päästämään irti vanhoista kaavoista ja oppia olemaan normaalilla tavalla erityinen.

Kestää aikansa toipua vanhoista haavoista. Usein mieli yhä palaa niihin aikoihin kun kaikki voima riisuttiin. Nyt on kuitenkin aika etsiä noista hetkistä ne voimanjyvät ja koota niistä taistelunhalu tulevaan. Se kaikki joka aikanaan meidät mursi on tänään jotakin aivan uutta meissä. Heikkous on voimamme kun osaamme sitä oikein käyttää. Haavat ovat yhä meissä mutta ne eivät ole enää iholla vuotavina. Minä voin siis antaa hyvän kiertää kauttani ja antaa haavojeni puhua sekä hoitaa toisia. Haluan olla toivon kanava.

Rakastan elämää ja tahdon elää jokainen päivä täysillä. Miksi säästää asioita kun sitten joskus. Entä jos elämä onkin ohi tänään tai huomenna. Uskalla elää ja unelmoida. Päästä irti vanhasta ja sukella uuteen. Huomaat kuinka eteesi avautuu uusi vaihe joka pitää sisällään tuttua ja turvallista mutta samalla jotakin uutta ja voimauttavaa. Haasta itsesi joka päivä tekemään yksi asia mitä et aikaisemmin ole tehnyt tai sanonut. Uskalla elää. Voin sanoa sydämestäni: Elämä kannattelee ja kantaa. Elämä on sairaan kaunis!