Sydän uä

Ilta alkaa kääntyä yöksi. Mieheni nukkuvat jo mutta uni ei minuun vielä yllä. Tämä päivä onkin ollut tunteita täynnä sillä tänään oli sydän ultra. Yhä uudestaan sitä palaa niihin ensimmäisiin tunnelmiin kun saimme diagnoosin. Aina tuo musta ruutu johon piirtyy poikamme sydän saa oman sydämen vapisemaan. Silti tuo musta ruutu tuo meille turvaa ja pitää meidät ajantasalla.

Tänään lääkärin uutiset olivat hyviä. Sydämen tila on pysynyt vakaana ja osa uutisista oli vielä mennyt parempaan suuntaankin. Tuo sydämen rasitusarvo jota seuraamme oli jälleen laskenut puolella entisestään joka oli jo silloin normaalin rajoissa. Hb oli vähän noussut mutta silti vielä alueella joka meille on turvallinen. Koska sydän voi nyt näin vakaasti on seuraava ultra vasta elokuussa. Verikokeissa käymme kesäkuussa ja niistä soittelemme lääkärin kanssa jos jotakin. Jos aikaisemmin tulee ongelmia niin apu on lähellä. Saamme siis olla turvallisin mielin. Meistä pidetään huolta.

Tänään kun olimme siellä sairaalassa katselin muita lapsia, jotka odotti vuoroaan. Heidän tarinansa olivat minulle tuntemattomia mutta jokainen oli jostakin syystä klinikalla. Joskus sitä miettii mitä kaikkea nuo pienet ihmiset kantaa mukanaan. Heitä katsellessa siunasin heitä ajatuksin. Vie tie minne vain heitä ovat nuo taistelijat minun silmissä suunnattomia sankareita. Siinä missä itse luovuttaisi, he vasta aloittavat taistelun. 

Joskus tulee kyynel silmään kun katson omaa sankariani. Niin paljon ollaan yhdessä koettu. Ilman häntä olisin vajaa ja ilman meitä hänestä puuttuisi osa. Olemme yhtä. Mietin välillä miten kerron tämän kaiken hänelle aikanaan. Haluan jotta tästä taistelusta tulee hänen elämässään tarina joka muuttuu voimaksi. Arpia ei tarvitse peitellä tai hävetä. Ne ovat elämän merkki ja merkki siitä, jotta olemme voittajia.

Juha tapion laulu on soinut päässäni niin katsellessa omaa poikaani kuin elämää ympärilläni. Tahdon sen teille jakaa. Antakoon sanat teille ajatuksia. Minä vaikenen ja jään odottamaan unta. Kiitän tästä päivästä sillä se oli hyvä.

Juha Tapio: Kaunis ihminen

Hän tuhisee ja tuhlaa pienokaisen tuoksuaan,
Uusi voima, kaikki voipa, viattomuus otsallaan

Pian hän maasta nousee, löytää avosylin,
Kaiken mitä tarjoo lyhyt loma lapsuuden
Katson häntä hiljaa, tiedä muuta en,

On kaunis ihminen, on sentään kaunis ihminen

Koulun piha täyttyy niin kuin aina aamuisin,
Hän seisoo vasten kylmää seinää niin kuin teki eilenkin
Mykkänä hän seuraa kuinka ilkamoiden,
Toiset ohi kulkee suureen tulevaisuuteen
Koulun kylmä seinä, soitto kellojen,
On kaunis ihminen, on sentään kaunis ihminen

Hän nojaa linja-auton huurtuneeseen ikkunaan,
Taas lienee pitkä työläs päivistä yksi takanaan
Unelmiaan seuras otti niistä vastuun,
Täyttää tehtävänsä rientäessä vuosien
Pysäkille valoon katulamppujen,
Kaunis ihminen, on sentään kaunis ihminen

Vielä yksi autokuorma tänään viedään kaupunkiin,
Kun lapsista myös nuorin omilleen jo muutettiin
Äkkiä on niin talo käynyt hiljaiseksi,
Äsken vielä raikui naurut kipu rakkauden
Käteen toiseen tarttuu hetken miettien,
Kaunis ihminen, on sentään kaunis ihminen

Iltauutiset ja säätä, kello käy jo yhdeksää,
Viime vierailusta viikko, koskahan ne kerkiää
Pettymys ja riemu, haaveetkin jo maaksi
Tyrskyn jälkeen haaksi tyvenessä seisahtaa
Kuvat lastenlasten kuvat uutisten
Kaunis ihminen, on sentään kaunis ihminen
Kaunis ihminen, kaunis ihminen

Kontrolli

Aivan uskomaton ilmastonmuutos:)Eilen oli viileä tuuli ja tänään lempeä henkäys heiluttaa pojan muutamaa haituvaa päälaella. Askel on keveä ja olokin. Petollinen tunne kun vaaka ei kuitenkaan kevene vaikka mieli niin tekee. Tänään ei haittaa lukemat. Nyt on kesä ja se on jäätelön makuinen. Haittaak se?;)

Aamusta pojan kanssa ihan ensimmäisen kerran tilasimme Kela-taxin. Meillä täyttyi matkojen omavastuu-osuus ja nyt saamme sairaalaan mennä korttia vilauttamalla ilmaiseksi tämän vuoden loppuun. Iso hieno mersu saapui oven eteen ja me istuimme kuin muukalaiset takapenkille. Pojan kasvoilla leveä hymy. Mersu miehelle kun aina paistaa aurinko:) Tässä kohtaa kiitän Kelaa. On hienoa jotta näin tuetaan perheitä. Välillä parkkipaikan etsiminen ja lippujen kanssa sohlaaminen kuluttaa kun mieli on muutenkin jännittynyt. Tämä siis pieni mutta suuri apua.

Sydänfilmissä poika oli kuin kotonaan. Kaikki raajat levällään ja hymy kasvoilla. Ainut kohta jossa hän esitti mielipiteensä oli lätkien pois ottaminen. Eihän se kivalta tunnu kun liimapintainen läppä repäistään pois. Olen siitä samaa mieltä. Pusu poskelle kuitenkin häivytti kiukun ja matka jatkui verikokeisiin. Se ei kyllä lohduttanut. Pojan asenne hoitajiin on ennakkoluuloton. Kaikki ihmiset näyttävät hänestä kiinnostavilta ja saavat hymyn jos he eivät pistä;) Pieni rohkea miehenalku kesti kokeen kuin mies. Kyynel poskelta kuivui minun paidan hihaan nopeasti. Kätkin rakkaani syliini ja kuiskasin: olen siusta ylpeä!

Ajoittain niin kuin tänäänkin mieleen palasi muistoja sairaala-ajoilta. Pitkät käytävät ja tuoksut. Kokeet ja niiden odottaminen. Välillä tulee sellainen kapina. Miksi me ollaan tässä ja miksi on niin paljon vielä edessä kun jo paljon takanakin. Jokainen kerta kuitenkin totuus nostaa päätään ja potkaisen itseäni. Etsi voimavarasi tästä ja taistele. Se on asenne joka kantaa. Heikko saa olla ja luvan olen itselleni antanut mutta se ei kanna pitkälle. On taisteltava kun tämä sota osaksemme annettu. En ole yksin ja se tieto riittää. Yhdessä on voimaa enemmän kuin yksin.

Keskiviikkona kuulemme kokeiden tuloksia ja se kyllä jo mielessä. Kumpa Luoja olisi armollinen ja kaikki olisi tasaisesti. Mitä edessä onkaan on se Hänen käsissään. Nyt mentävä. Pieni shortseissa oleva mies kaipaa seuraani. Tai no kakkahan siellä taitaa poltella. Ihana elämä;)

Aika astua esiin.

Aivan ihana ilma ulkona. Puissa humisee kesäinen vieno tuuli ja lintujen laulu kuin antaa vihertäville oksille vauhtia. Poika tuhisee päiväunia vaunuissa ja talossa on hiljaista. Minulla kahvikuppi kädessä ja ajatusten tulva muuttuu kirjaimiksi. Tämä hetki on minun.

Poika on 5kk vanha ja tuossa ajassa on tapahtunut niin paljon. Olen kuitenkin viettänyt koko tuon ajan melko suojattua elämää. Olen ottanut pojan siipieni suojaan ja huomaamattani eristäytynyt kotiin. Julkiset paikat ja kyläreissut ovat saaneet sydämen värisemään ja on ollut helpompaa jäädä turvalliseen kotiin. Sitä on halunnut suojella poikaa kun kunto oli alussa heikko mutta en ole uskaltanut kunnolla ottaa askelta eteenpäin nyt kun kunto on jo hyvä. Mieheni on uskollisesti minua rohkaissut eteenpäin ja yhdessä olemme käyneet pieniä retkiä kodin ulkopuolelle. Ensimmäiset retket ahdisti. Kuulin kuinka korviini kantautui yskiviä ja nuhaisia ihmisiä kaikkialta. Oli jotenkin likainen olo. Joka retki kuitenkin itsevarmuus lisääntyi ja nyt olemme tehneet yhdessä ja erikseenkin monta retkeä. Olen kiitollinen miehelleni joka rohkaisee minua ja olen ylpeä itsestäni jotta otan näitä askelia yhä uudestaan.

Olen iloinnut pojastani aivan äärettömästi. Hänen suloisuus ja kiintymys minuun ja meihin saa yhä uudestaan sydämen hymyilemään. Hän on meille niin suuri ja odotettu lahja. Iltaisin luen pojalleni iltarukouksen ja jätän hänet Jumalan kantaviin käsiin. Joskus kun oma mieli on levoton ja menettämispelko kalvaa, on vain yksi turva. En voi käsittää enkä selittää aina elämää mutta aina voin asiani Jumalan käsiin jättää. Jos tämän kaiken keskellä minulla ei olisi uskoa Jumalaan ja kohdetta johon turvata kun elämä pelottaa hukkuisin murheisiini.

Meillä on ensi viikolla jälleen verikokeita ja sydämen ultraääni. Joka kerta kun sydämeen kurkataan saa se oman mielen jännittämään. Onko siellä kaikki hyvin? Onko oletettua edistymistä tapahtunut? Onko jokin asia mennyt alaspäin? Entä onko verikokeet hyvät? Ensi viikolla myös ensimmäistä kertaa pojalta otetaan verikokeet suonesta. Ennen näytteet napattu kantapäästä. Voi kumpa voisin oman käsivarteni ojentaa ja kestää pienen nipistyksen. Yhdessä kuitenkin siinäkin tilanteessa ollaan. Kuiskaan kaiken jälkeen poikani korvaan: Olet urhein pieni mies jonka tunnen. Olet sydämeni sankari:)

Kiitollisin mielin siis eteenpäin. Kesä tekee tuloaan niin luontoon kuin sydämeen. Kohta miehenikin jää lomalle ja saamme avata meidän ensimmäisen kesän kolmistaan. Eläköön vapaus, Eläköön kesä ja sen lämpö, Eläköön grilli ja ravitkoon meitä:)

Nauti tästä päivästä ja ota vastaan se kauneus mitä tähän päivään on kätketty.

Helisevä rakkaus.

Nämä illat ovat ajatusten täyttämiä. Talo on hiljainen ja ilmassa leijailee hennosti unihiekkaa pinnasängyn välistä. Uni ei kuitenkaan tartu vielä minun matkaani, vaan annan hetken itselleni. Istu jälleen hetki kanssani.

Viime päivät ovat olleet vauhdikkaita. Saimme tiedon, jotta olemme päässeet sydänyhdistyksen sopeutumisvalmennusleirille. Mieli tulvahti täyteen kysymyksiä ja pientä epävarmuutta. Olemmeko vielä valmiit lähtemään? Onko poika vielä liian pieni? Miten kaikki arkiset asiat siellä onnistuu? Onko se turvallista? Selviämmekö? Kutsukirje kuitenkin huokui positiivista energiaa ja rohkaisi matkaan. Nyt olen järjestänyt ihan käytännön asioita. Tilannut lääkkeitä matkaan, siirtänyt sydänultra ajan, varannut verikoe ja sydänfilmi-ajan, sopinut kohtaamiset ennen lähtöä kuntoutusohjaajan sekä kotihoidon kanssa. Monta pientä asiaa jotka kuitenkin jokainen niin tärkeä. Uskon, jotta leiri on uusi sivu meidän kesässä ja elämässä. Varmasti kohtaamme kipeitä ja arkoja asioita mutta vain ne kohtaamalla tulemme vahvemmiksi. Olkoon leiri uuden alku:)

Pojan vointi on ollut tasainen. Joka päivä hän ostaa hymyllään sydämemme ja olen sulaa vahaa hänen edessään. Usein hämmästelen hänen kauneuttaan ja kiitän Luojaa kuinka kalliin aarteen hän käsiimme on antanut. Elämä on niin ihmeellinen lahja, jotta sen edessä on aivan sanaton. Kuinka niin pienestä alusta voi tulla jotakin näin suurta ja täydellistä. Maailma on ihmeitä pullollaan mutta oma lapsi on niistä suurin.

Luin tänään lehdestä kertomusta Helsingin lastentehon toiminnasta. Eräs perhe oli menettänyt pienen tyttönsä, eivätkä olleet saaneet olla viimeisinä hetkinä hänen rinnallaan. Tieto tilanteesta ei ollut tavoittanut perhettä ja tyttö nukahti pois yksin. Luin tarinaa kyyneleet silmissä. Siinä hetkessä mieleeni palasi se kaikki mitä koimme samalla teho-osastolla. Se tunne kun sydän kourassa odotat odotushuoneessa koska pääset lapsesi luo, se tunne kun et tiedä mitä osastolla sinua odottaa, se tunne kun on aivan avuton. Olen todella pahoillani tämän perheen puolesta ja sitä tuskaa en voi edes kuvitella mitä he kokevat. Tehohoidon aikana odotti vain seuraavaa vierailu-aikaa ja kaiken muun ajan rukoilin, jotta rakkaalla olisi kaikki hyvin. Muistan aina sen yön kun saimme puhelun, jotta poikamme on elvytetty. Muistan kuinka koko huone hiljeni ja minun teki mieli vain juosta sairaalaan. Ajatus siitä, jotta poikani on yksin vieraiden käsissä ahdisti vaikka tiesin jotta ne kädet osaavat häntä hoitaa. Olin turvassa vain hänen rinnalla. Pieni sormi minun kädessä, siinä kaikki mitä tarvitsin.

Välillä pelkään sitä päivää kun joudumme palaamaan tuonne maailmaan. Tiedän jotta vain sen kautta saamme pojalle paremman elämän mutta tieto sattuu silti aina. Pelon hetkinä koitan kuitenkin ajatella, jotta jokainen päivä on aihe juhlia juuri tätä hetkeä. Se mitä on edessä on salaisuus mutta tämän päivän todellisuus on suurinta mitä tiedän. Tässä päivässä jokainen hymy tai kyynel on lahjaa, jotka saan tallettaa sydämeeni. Nuo kaikki rakkaat ja raskaat asiat on talletettu paikkaan jota varjelen pahalta. Sydämeni aarre-arkku.

Kiitollisena saan tänäänkin käydä levolle. Elämä on kaunis ja se on tarkoitettu jaettavaksi. Vanha sanonta sanoo: Vain murrettu leipä on yhteinen. Kiitos kun jaoit elämän leivän murusia kanssani tänään. Olkoon sinunkin päivä siunattu ja huokukoon kauneutta, joka ympäröi sinua.

Elämää tässä ja nyt.

Päivä vaipuu iltaan. Poika tuhisee untaan uudessa unihaalarissa ja minä kokoan ajatuksia sanoiksi. Viime päiviin on mahtunut paljon tunteita ja kohtaamisia. Olemme saaneet pitää rakkaita vierainamme, nauttia mökin tunnelmasta sekä kesän ensi hellepäivistä. Päiviin sisältyy monta hetkeä joiden ansiosta jaksan jälleen arkea yhä paremmin. Rakkaus vain lisääntyy kun sitä tuhlaa:)

Ihana siskoni perheineen oli käymässä luonamme. Poika oli innosta soikeana kun sai huomiota ja helliä muiskuja pitkin viikonloppua. Minulla oli turvallinen olo kun ihmisiä, jotka tavallaan ovat osa minua olivat lähellä. Heille uskalsin myös poikani hetkeksi hoitoon jättää. Tiesin jotta hän on sylissä joka huokuu rakkautta. Pieni hetki rakkaiden parissa antoi voimaa vaikka eron hetki on aina yhtä raastava. Ikävä repii rintaa mutta samalla luo aina odotuksen siitä päivästä kun taas jälleen kohdataan.

Sydämeni hiljentyi myös erään hyvin koskettavan uutisen edessä. Helsingissä mäkkäritaloilla tutustuttiin moneen perheeseen. Eräät ovat jääneet yhä yhteydenpidon päähän ja olemme pitäneet yhteyttä. Muistan kun iltaisin erään äidin kanssa kysyimme toisiltamme joka päivä, jotta miten teidän päivä. Siinä pienessä hetkessä kerroimme kuulumisia niin lapsistamme kuin omasta jaksamisesta. Joskus nauroimme ja joskus itkimme. Nyt sain uutisen, jotta heidän urhea pieni taistelia on päässyt taivaan kotiin. Tuli jotenkin niin pysähtynyt olo. Vaikka olimme vain hetken samassa paikassa ja jaoimme vain pienen matkan elämää, kosketti uutinen syvästi. Mäkkäritaloilla jokainen on vain yhdestä syystä: taistelemassa lapsiensa rinnalla. Jokainen tuon katon alla tietää ja kokee tunteen, joka raastaa sydäntä ja samalla saa tekemään aivan mitä vaan lapsen eteen. Lapsen menettäminen on maailman varmasti yksi kipein kokemus. Se tuntuu aina niin epäreilulta. Sydämeni hiljenee vaikka vapiseekin. Kumpa tuo kipein elämän malja menisi meidän ohitsemme. Sitä rukoilen.

Joskus kun oma sielu on levoton ja pelokas sitä huomaa kuinka yllättäen saa rohkaisua sieltä ja täältä. Olen moneen kertaan törmännyt ihmeellisiin yhteyksiin, jotka ovat johtaneet poikani diagnoosiin. Eräs kerta hammaslääkärini oli saman diagnoosin omaavan tytön äiti, jolle oli juuri lähetetty pyyntö, jotta ryhtyisivätkö meidän tukiperheeksi. Viime viikolla toinen hammaslääkärini oli poikani kirurgin koulukaveri. Hänen kämppiksensä oli seurustellut tuon miehen kanssa. Lääkäri kertoi kuinka mies oli jo nuorena näppärä käsistään ja ompeli tytöille talvitakkeja. Olemme siis turvallisissa käsissä;) Ehkä siis kaikella on joku tarkoitus ja kokonaisuutena se tarkoitus on tehdä elämästä kokonaisuus joka loppujen lopuksi on kaunis.

Kello on jo paljon ja uni odottaa. Kohta käperryn rakkaan mieheni kainaloon ja otan vastaan unen joka on turvallista jakaa oman miehen kainalossa. Huominen päivä on tuntematon mutta luotan siihen, jotta Jumala on jo siellä. Kuljettakoon ja auttakoon Hän meitä.

Äitienpäivä.

Kaunis päivä vaipuu iltaan. Aurinko on hellinyt kulkijaa ja askel ollut kevyt kulkea. Viimeiset linnun viserrykset kuuluvat vielä avonaisesta ikkunasta. Minä kasaan vielä päivän ajatuksia ennen kuin annan levolle vallan. Istuhan hetki kanssani.

 Mieheni antoi minulle ihanan äitienpäivän. Hän hoiti poikaa yön ja minä sain nukkua. Poika ottikin isin läsnäolosta kaiken irti ja heräsi syömään 2 tunnin välein:) Tätä ei tapahdu kuin todella harvoin. Siinä isi ja poika silmät huurussa keittiön valossa läpi yön. Minä hamuilin nukkumattia ja oli ihanaa vain vetää peittoa korviin kun isin askeleet hipsivät maidon luo. Aamulla isillä oli silmät ristissä ja heräsimme pojan kanssa aamuun. Aamupala pöydässä oli kaunis lahja odottamassa. Kultainen sydän kaulakoruriipus. Sydän edustaa kauniissa muodossaan minulle toivoa. Saan kantaa ehjää sydäntä mukanani kuin todistuksena siitä, jotta tämä taistelu voitetaan.

Tänä päivänä on ajatukset karanneet niihin ensi hetkiin kun kohtasin poikani. Se jännitys ja odotus kuin saapui iholle uudestaan. Muistan kuinka pikaisesti leikkauspöydällä näin maailman kauneimmat kasvot ja äänen, joka ravisteli sieluani. Elämä puhkesi kukkaan ja tämä kukka oli osa minua. Muistan myös ne päivät kun kuljimme sumussa ja kannoimme aarrettamme sairaalan käytäville. Ne päivät kun itkimme hiljaa ja rukoilimme ihmettä sairaalan wc:ssä. Ne päivät kun olimme sanattoman niin onnesta kuin huolesta. Sen päivän kun saimme poikamme vihdoin taistelun jälkeen kotiin.

On onni olla äiti. Vanhemmuus on tuonut paljon väriä elämäämme. Kauniita sävyjä joita en aavistanutkaan olevan olemassa. Jotkut värit tummia ja vastuuta hehkuvia. Mikään tässä maailmassa ei kosketa ja ravista niin kokonaisvaltaisesti ihmistä kuin vanhemmuus. Se on siunattu haaste ja tehtävä. Minulle on sallittu kaunis pieni elämä kannettavaksi ja kasvatettavaksi. Mikä luottotehtävä Luojalta. Nöyränä otan sen vastaan ja täytä osani niin hyvin kuin osaan.

Ravistakoon rakkaus teitä jokaista siellä jossakin. Vaikka et vielä olisi äiti niin koskettakoon rakkaus sinua hellin ottein. Muistakaa sanoa ääneen se mitä sydämessänne koette. Sanokaa ne sanat, jotka voivat nostaa särkyneen ja voimannuttaa uupuneen. Ne sanat: Minä rakastan sinua.

Sinulle lapseni.

Sinua kohdussani kannoin,

kauneimman turvan lämmössäni sinulle annoin.

Rukoillen kävin levolle iltaisin,

sinut siunaten suojaani keinutin.

Tarvitsin sinua kuin lintu janoinen,

olit aarteeni suloinen.

Kun kasvosi kauniit ensimäisen kerran näin,

tiesin kuulumme yhteen,

yhdessä nidomme elämän lyhteen.

Sinä itkit rinnallani ja sydämeni sulatit,

sinä lapseni, rakkaani.

Tie on vienyt meitä outoja teitä,

vaan Jumala ei ole hyljännyt meitä.

Kyynelistä olemme tehneet kauniin nauhan,

ja yhdessä saamme pelossakin rauhan.

Se mitä tarvimme on toisemme,

on rakkaus suurin voimamme.

Minä sinua kannan uuteen huomiseen,

vie se tuuleen tai ilon pyörteeseen.

Ajatusten virtaa.

Ihanan rauhallinen hetki. Poika tuhisee omassa sängyssään, kädessä lasi punaviiniä ja oma mies vierellä. Talo tuoksuu rakkaudelle ja on turvallinen olo. Sohvaan voisi kuin juurtua. Tässä on minun paikkani eikä kenenkään muun. Oma kotini on minun turvapaikka maailmassa, jossa tapahtuu niin paljon pelottaviakin asioita. Tänne kuulun.

Tänään pelkopeikko nosti jälleen päätään. Kuntoutusohjaaja kävi luonamme sovitusti. Olinkin jo odottanut häntä, sillä viime käynnistä oli aikaa. Käyntien tarkoitus on tarkistaa pojan paino, saturaatit, iho sekä yleisvointi. Paljon jaamme myös elämää sairauden ulkopuoleltakin. Käynti on aina hetki, jossa monia asia puolittuu ja saa rauhaa silloin kun sydän on levoton. Tänään saturaatteja mitatessa luvut olivat hälyyttävän alhaiset. Asentoa vaihdettiin ja vatkattiin mutta taso ei meinannut nousta. Lääkärin konsultaatin jälkeen koitimme oikeasta kädestä nukkuessa. Onneksi luvut nousi pojan normaalille tasolle ja kyseessä oli jonkinlainen mittausvirhe.

Tuo pieni hetki nosti paljon tunteita pintaan. Heräsin jälleen todellisuuteen, jotta poikamme on vakavasti sairas. Hänen tilansa tulee etenemään ja edessä on kunnon heikkenemistä. Se tarkoittaa meidän tapauksessa väsymystä ja saturaati tason laskus. Pelottaa. Tiedän kaikki tosi-asiat siitä, jotta apu on lähellä ja olemme hyvässä seurannassa. Tiedän myös sen, jotta leikkaus tulee auttamaan meitä ja saamme pojan ns.terveeksi. Silti kaiken tämän tiedon keskellä taistelen totuutta vastaan. Aina ja yhä uudelleen sattuu todellisuus.

Eteenpäin kuitenkin mentävä. Vaikka on pelkoa niin on myös paljon hyviä asioita. Yhä uudestaan iloitsen siitä vertaistuesta, jota olen saanut useiden sydänäitien kautta. Elämän jakaminen on antanut vahvemmat siivet ja huomaan kuinka paljon meissä on voimaa. Haaveita ja unelmia on edessä kun laitoimme äitien kanssa päämme yhteen. Nähtäväksi jää mikä on tulos. Odotan tulevalta paljon.

Niin monesti sitä huutaa Luojallensa jotta M I K S I? Kuitenkin ajoittain herään myös kysymykseen, jotta miksi ei? Jumala on antanut valtavan tehtävän kun saan kantaa poikaani kohti terveyttä. Jumala on antanut luottotehtävän. Tällä tiellä olen jo nyt nähnyt ihmeitä ja kohdannut uskomattomia ihmisiä sekä taistelijoita. Mitä on edessä, sitä en tiedä mutta olen varma, jotta matka on kaunis.

Tähtipöly

Tyttö ja poika suutelee
Puiston penkillä elämä aukee
Tytön hiuksilla on tähtipölyä

Kulkuri muovikasseineen
Kulkee heidän ohitseen
On takin hartioilla tähtipölyä.

Hiekkalaatikon reunalla
Isä katsoo pientä lastaan
Lapsen ämpärissä tähtipölyä

Nuori mies tuli huoneeseen
Ei tahtois olla yksikseen
On hotellin lasipöydällä tähtipölyä.

Mummo pyyhkii hihallaan
Kuvaa nuoren sotilaan
Jäi vuosikymmenistä tähtipölyä

Kirkko ja kesälauantai
Kaksi sormuksensa sai
Riisiin sekoittuu tähtipölyä

Nainen kulkee yksinään
Kantaa miestä sylissään
On uurnan kannen alla tähtipölyä.

Äiti ottaa rinnoilleen
Lapsen vastasyntyneen
Silmissään on vielä tähtipölyä.

Hetken elämää kaikki kellot soittaa
Hetken elämää kaikki kunnioittaa
Hetken elämää tähtipölyä...

-Samuli Edelman- 

Yllä oleva laulu soi monesti radiosta. Sanat saavat aina miettimään elämää, sen kokonaisuutta ja osaani tässä tarinassa. Ajatuksissa sitä karkaa niin menneeseen kuin tulevaan. Miettii ja mittaa omaa matkaa ja ynnää kaikkea sitä mitä saan omistaa. Rikas ja rakas elämä.

Tänään kun nukutin poikaani rinnallani ja vartioin unen tuloa mietin kuinka suuri ihme hän on. Sydän vasten sydäntä olimme ja olemme. Meitä yhdistää elämän jano ja sen kauneus. Hän on osa minua ja meitä ja me olemme osa häntä. Ilman toisiamme hukkuisimme tähän maailmaan, jonka askeleet ovat oudot. Yhdessä meissä on heikkoinakin voimaa ja läheisyys kietoo kuin suojaverkkoa ympärillemme. Suurin ihme on oma lapsi ja hänen kauneus. 

Liian usein karkaan tulevaan. Mietin ja murehin, pelkään ja epäilen. Olen koittanut herätä todellisuuteen, jotta murhe on turhaa sillä elämä kulkee omalla radallaan. Minulla ja meillä on vain tämä hetki tässä ja nyt. Saamme omistaa sen kokonaan ja tehdä siitä kauniin. Väliin kynnämme kyynelillä hetkiä ja välillä nauramme itsemme väsyksiin. Jokainen hetki kuitenkin arvokas ja ainutlaatuinen. Kumpa osaisimme elää hetkessä, huominen kantaa itsestään huolen.

Tänään käyn levolle kiittäen. Olen kokenut tässä päivässä rakkautta ja turvaa oman pienen perheeni keskellä. Mikään ei ole niin arvokasta kuin tämä hetki ja se, jotta saamme tämänkin päivän tallettaa sydämen aarre-arkkuun. Katso sinäkin ympärillesi ja ynnää mitä kaikkea omistatkaan. Huomaat elämä on uskomattoman kaunis vaikka väliin suo murskaavaa kipua.

Meidän jokaisen olalla on ripaus tähtipölyä.......

Hiljaisuus

Koko talo on hiljainen. Jos oikein kovasti kuuntelee voi kuulla tasaisen tuhinan pinnasängystä ja koiran rohisevan kuorsauksen. Kädessä teekuppi, josta höyry kuin leikkii silmieni edessä. Päivän touhut jää taakse ja on aika olla hetki omien ajatuksien edessä. Siunattu hetki. Ajatukset ja hiljaisuus.

Mieheni on työmatkalla. Näinä iltoina on jotenkin vajaa olo. Ei sitä uskokkaan kuinka tärkeä osa toinen ihminen on toistaan. Yksin on turvatonta, ihminen tarvitsee ihmistä. Onneksi näitä iltoja on aika vähän ja aika menee nopeaan kun yksin tekee iltapuuhat kotosalla. Unta vain aina joutuu odottamaan pitempään. Ei ole kainaloa johon käpertyä. On vain kasa tyynyjä jotka eivät huoku lämpöä vaan puhtauden tuoksua.

Viime päivinä on ollut monenlaisia ajatuksia mielessä. Olen iloinnut suuresti siitä, jotta poikamme on voinut niin hyvin. Samaan aikaan pelkopeikko nostaa päätään. Jokin muistuttaa jossakin siitä todellisuudesta, jotta lapsemme on vakavasti sairas. Joskus on niin turvaton olo. Pelottaa kaikki mikä on edessä. Kuin lapsi kiukuttelen todellisuutta vastaan. Ajatus suuresta leikkauksesta saa murtumaan yhä uudelleen. Joskus vain jää kysymys: MIKSI? Totuus kuitenkin pysyy samana ja aina palaan saman ajatuksen äärelle: ilman leikkausta emme saisi olla yhdessä. Asia kuitenkin ajoittain yhä vaikea sulattaa ja hyväksyä. Kumpa saisin rauhan ja varmuuden siitä, jotta poikamme selviää ja edessä on kaunis elämä.

Minulta tai meiltä pyydettiin haastattelua lehteen. Aiheena: kun lapsi on vakavasti sairas. Suostuimme. Oli välillä niin epätodellinen olo kun kerroimme tarinaamme. Sylissä jokeltava ja täysin terveen näköinen poika ja totuus sanoissa avosydänleikkaus, elvytys, lääkitys ja vakava sydämen rakennevika. Välillä koko juttu ärsytti. Sanat sairas, vakava, kriisi, pelko, sairaala tuntuivat niin ällöttäviltä. Samaan aikaan annoin sana-arkkuni olla avoin. Ehkä joku jossakin kokee yhteyttä ja saa voimaa jatkaa. Ehkä meidän tarina rohkaisee muita.

Hiljaisuus puhuttelee ja rohkaisee. Vain hiljaisuudessa voi kuulla syvimmät ajatukset. Tästä on jälleen hyvä jatkaa matkaa ja ottaa vastaan huominen toivoen ja uskoen. Kannatelkoon rakkaus ja toivo meitä kaikkia niinäkin päivinä kun hiljaisuus puhuu ahdistavia asioita. Elämä on lahja jokainen päivä ja kun saa oman lapsen syliin ymmärtää mitä on omistaa pala taivasta. Siinä on tärkein syy jatkaa matkaa jokainen hetki.