Ikkunasta inisee hyttysiä. Ääni kilpailee pesukoneen tahdissa ja ininä häviää selvästi. Sisimmässäni nauran kun kerrankin hyttyset kärsivät tappion. Ihollani on ainakin sata voitonmerkkiä, joita paukamiksi kutsutaan. Niin ihanaa kun on kesä ja lempeä tuuli niin hyttysiin en totu. Ajattelin tehdä kierrekarkottimista bikinit ja tupruttaa ne päällä hellepäivät. Vartalooni uppoisi aika monta rullaa, joten jos ei sillä itikat lähtisi, niin ei sitten millään;)
Pieni poika on osakseen saanut myös osumia. Hanskat käsissä on turvallista nukkua jos kutina yllättää. Ehkä kokeilen myös itselleni:) Vointimme on ollut vakaa. Tässä kuussa on jälleen sydänultra ja syyskuussa on kardiologi. Ainahan se jännittää ja en usko, jotta siitä tunteesta koskaan irti kokonaan pääsee. Pitää yhä joka päicvä muistuttaa itselleen siitä, jotta voimme vain ottaa hetken kerrallaan. Se mikä on edessä on salattu ja se mikä on takana jää sinne. On pyrittävä elämään tässä ja nyt. Tämä hetki on vain se mitä omistamme. Jokainen ilta kun saan pitää poikaani sylissäni ja sulkea hänet iltarukoukseen sekä käpertyä mieheni kainaloon, tiedän päivän olleen hyvä.
Väliin sitä huomaa kuinka hurjaa tämä elämän rytmi onkaan. Juuri pidin käsivarsillani poikaani, joka nautti elämän ensi tunteja. Nyt hän on puolivuotias ja hamuaa elämää intoa täynnä. Koko ajan pitäisi olla pystyssä joko pommpimassa tai seisomassa. Maailma on kauniinpi luulisin kun sitä ei tarvitse tarkkailla lattian tasosta. Joka päivä koitamme pitää pienen lattia hetken ja kyllä jo kääntyminen mahalta selälleen onnistuu. Uusia taitoja on myös; pullosta pito, kirkuminen, istuminen ilman tukea, istuminen syöttötuolissa ,kuolaaminen, rapsuttaminen, hihkuminen sekö märät pusut. PieniSuuri mies;)
Meillä oli harvinaisia vieraita kun kummilapseni oli käymässä vajaan viikon. Poikamme hihkui onnesta kun sai huomiota sekä seuraa. Ehkä ajoittain äidin ja isin kasvot alkavat olla liian tutut ja uudet lorut antavat potkua enemmän. Nautimme koko perhe siitä, jotta saimme heitä vieraanamme pitää. Kyllä rakkaus, joka tuo meidät yhteen on aina koskettavaa. Elämä on jaettuna kauneimmillaan.
Olen itsestäni myös ylpeä siinä suhteessa, jotta olen rohkaistunut enemmän liikkeelle. Ensimmäinen kunnon pysähdys kaupungilla oli kuin maailman valloitus. Koin jokaisella askeleella vahvistuvani. Minä selviänkin. Se tunne kun istuu rantakahvilassa ja oman pojan hymy tarttuu naapuri pöytään, on tunne joka herkistää. Minä olen äiti ja tarvitsen poikaani yhtä paljon kuin hän minua.
Kesä jatkuu ja sen rytmi vie meitä eteenpäin. Mieheni kanssa haaveilemme retkistä ja hetkistä yhdessä. Olkoon loppu kesä myös siunattu ja antakoon Luoja meille voimaa silloin kun arki ottaa enemmän kuin antaa. Matka jatkuu. Askeleet ovat huomiseen tuntemattomat mutta siellä ei vielä minun tarvitse elää, sillä tämän päivän matkaa on vielä jäljellä.
Nauttikaa kesästä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti