Pieni palanen elämää.

Ulkona sataa kaatamalla vettä. Voin ikkunasta kuulla kuinka sadepisarat hyppivät pihan kivillä ja tekevät maahan osuessaan pienen puron. Ääni on rauhoittava ja puhdistava. Samaan aikaan kun luonto puhdistuu kesän pölyistä sielukin saa pesusta osansa. Satakoon sieluun asti ja huuhtoutukoon kaikki se pois, joka askeleista ajoittain tekee niin kovin raskaat.

Tänään jälleen oli poikamme sydän uä. Kaikki ei ihan mennyt suunnitelmien mukaan. Uni voitti tutkimuksen tai siis unenpuute. Lääkäri oli juuri kriittisen ajan myöhässä ja poikamme uni-aika meni ylitse. Kaikkea kokeiltiin. Minä makasin pöydällä poika sylissä, välillä oltiin sivuttain, poikittain, mieheni heilutti helistintä, näytti videota, örisi, lauloi, nauroi ja loppujen lopuksi melkein kaikki itkimme:)  Rauhaa ei saatu lääkärin työlle, joten toinen otos ensi kuussa. Verikokeiden ja sydänfilmin valossa kuitenkin kaikki näytti tasaiselta ja lääkkeiden nostolla voimme jatkaa matkaa. Syyskuun alussa Helsingistä lentää kardiologi katsomaan tilanteen. Se jännittää kamalasti. Käynti antaa suunnan sille miten tarinamme etenee kohti isoa leikkausta.

Saamme olla kiitollisia siitä, jotta olemme voineet hyvin. Arjessa välillä koko asia unohtuu. Pojan helisevä ääni ja aurinkoinen olemus saa keskittymään vain hetkeen. On tosin päiviä kun pitää itkeä ja murehtia, olla toivotonkin. Kapinoidessani päädyn kuitenkin aina samaan lopputulokseen. Tilannetta ei voi muuttaa ilman suurta leikkausta, joten asialle on päässäni laitettava piste, jotta voin elää. Äiti kun olen niin piste on joinakin päivinä hyvinkin selkeä, joinakin haalea ja joinakin sitä on vaikea edes eroittaa.

Kesällä olemme saaneet pitää  vieraanamme paljon rakkaita kaukaa ja läheltä. On ollut ihanaa huomata kuinka yhteys säilyy vaikka aika ja elämä kulkisi kaukana toisistaan. Yhteys ja ystävyys on voimaannuttavaa. Vielä olisi kesän toivelistalla veneilyä, pyöräilyä ja mökkeilyä. Kohta tämä meidän ensimmäinen kesä on loman muodossa ohitse. Onneksi ei kuitenkaan ihan vielä ja siihen asti naaatitaan:)

Minä poden välillä jonkin asteista kaamosta mielessäni. Arki ja yövalvominen ottaa voimasa ja välillä on niin väsynyt olo. Kaikki arkinen tuntuu joskus niin raskaalta. Imuri on kuin 100kg painava kivi ja lattialuuttu on kuin sementtiä levittäisi. Haluaisi vain olla. Nukkua aamulla ja hipsiä kuin höyhenten päällä edes päivän tai kaksi. No elämä on nyt tätä ja vielä on aamuja kun poikakin itse osaa aamupalan ottaa;) Show must go on.

Sade loppui ja ajatusten virtakin hyytyy. Näillä eväillä jälleen huomiseen. Sydämessä syvä kiitollisuus huolenpidosta ja varjeluksesta, jota Jumalalta olemme saaneet. Siitä suuri kiitos kaikille jotka meitä ovat ajatuksin ja rukouksin kantaneet. Niitä tarvitsemme yhä.

Kiitos kun istuit kanssani. Kohdelkoon elämä sinua hellin ottein.