Kello on jo vaikka mitä mutta uni ei saavu vieläkään. Kai nukkumatti on vielä kesälomalla tai ottaa arjesta vielä kiinni niin, jotta unohtaa tulla ajallaan. Tämä aika pitää käyttää hyödyksi ja kirjoittaa ajatuksia sanoiksi. Viime kerrasta onkin jo aikaa. Elämä kulkee omalla kiitoradallaan. Hyppää kyytiin hetkeksi:)
Olemme viettäneet ihanaa kesää kun olemme saaneet pitää mieheni kotosalla. Hänellä on kolmen kuukauden loma joka sisältää isä kuukauden. Arki on antoisaa kun me kaikki saamme olla kotona ja suunnitella päivän seikkailuja yhdessä. Olen iloinnut tästä kesästä ja ajasta aivan erityisellä tavalla. Tulee olemaan vaikeaa kun miehen tulee aika palata takaisin työhön. Ehkä me menemme pojan kanssa perässä, ihan vain salaa;)
Olen iloinnut myös suuresti kaikesta siitä mitä näen pojassamme. Aika antaa uusia taitoja ja hänen persoonansa vain vahvistuu hetki hetkeltä. Pienet kädet omaavat enemmän voimaa ja pienet jalat ovat nopeammat kuin eilen. Puhettakin alkanut tulla enemmän ja ymmärrämme toisiamme jo sanoin yhä syvemmin. Yhä uudestaan sulan vahaksi kun nuo maailman suloisimmat huulet sanovat äiti ja ne pienet mutta niin voimaa uhkuvat kädet kietoutuvat kaulaan. Minä iloitsen lapsestamme ja siitä siunauksen voimasta, joka on nostanut meidät murheesta valoon. Eläköön kaunis elämä ja upea kaunis pieni ihminen!
Minut valittiin meidän kaupungin sydänyhdistyksen aluevastaavaksi. Ilolla otin tehtävän vastaan ja ideoiden virta alkoi soimaan päässäni. Koen erityistä intoa tehtävässä jossa saan ajaa eteenpäin pienten ja vähän suurempienkin asioita, joiden rinnassa sykkii särkynyt sydän. Toivon, jotta intoni antaa uusia mahdollisuuksia ja luo toimintaa, joka luo iloa ja valoa monien ihmisten elämään. On ihanaa olla ilon kanava!
Meillä on 7.9 jälleen kardiologin vastaanotto. Kyllä jännittää jälleen. Ennen piti käydä verikokeissa ja monissa muissa rasituskokeissa mutta nykyään riittää ekg ja keuhkokuva. Näin elämä kantaa ja poikamme pieni sydän sulautuu uuteen muottiinsa. Minä rukoilen, jotta paidan alla olisi kaikki kohdallaan ja mitään uutta ei ilmesty. Sitä vieläkin on arka ja epäilevä. Väliin on sellainen olo kuin odottaisi seuraavaa iskua. Ehkä vieläkin sydän on karrella ja hauras. Aika antaa voimaa ja kuroo kasaan sielun sirpaleita.
Ihan kuin ovelle koputettaisiin. Ehkä se on nukkumatti, jota jo odotin:) Toivottavasti se kävi jo teillä ja antoio rauhaisan unen.
Kiitos tästä hetkestä tähtien alla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti