Veitsenterällä

Ulkona on muutama aste pakkasta. Painan poskeni vasten ikkunaa ja voin kuulla kuinka talvi tekee tuloaan. Samaan aikaan mielessäni kääriydyn lämpimään ja kuin kuulen jo jalkojeni alla lumen narskunnan. Meidän perheen ensimmäinen talvi yhdessä kun uskallamme unelmoida pulkkaretkistä ja nuotion loimusta kodalla. Tähän talveen sisältyy paljon tunteita ja kiitosta. Tämä on talvi, jonka pelkäsin aikanaan viettävämme vain kahden.

Pieni miehemme on oppinut hurjasti uutta. Vauhti kasvaa joka päivä ja maailmaa valloitetaan jo seisaaltaan tukea vasten. Kädet taputtaa ja suu napsaa musiikin tahdissa. Voiko suloisempaa olla. Olimme pojan kanssa myös pienellä lomalla minun lapsuuden maisemissa. Oli ihanaa lähteä matkaan kahden ja koittaa siipiä kun oma mieheni jäi puurtamaan kotiin. Vähän pelotti kaikki vastuu ja arki lomalla yksin mutta selvisimme siitä nauttien. Välillä pitää lähteä yksinkin matkaan jotta voisi tulla takaisin ja todeta kuinka paljon kaipasikaan sinne missä on oma koti ja rakkaus:)

Takaisin ajellessa pysähdyimme kaupunkiin, jossa olimme viime kesänä sydänlastenleirillä. Paikka pitää sisällään paljon tunteita ja ajatuksia, jotka syttyivät ja nousivat pintaan siellä. Paikassa on eräs pieni käsityöläiskauppa. Paikkaan sisältyy paljon muistoja. Paikan kauneus koskettaa sielua. Paikassa on myynnissä sydämen muotoisia kelloja. Muistan kun leirimme vetäjä kertoi minulle, jotta elämä on aikaan sidonnaista. On aikoja kun eletään minuutista minuuttiin, tulee aika kun uskaltaa elää tunnista tuntiin ja koittaa aika kun uskaltaa jo katsoa huomiseen toivoen ja luottaen. Minun oli pakko käydä kaupassa katsomassa tuota kelloa. Leirin aikana tuoreet muistot ja kipu lapsemme sairastumisesta oli niin iholla, jotta en aina uskaltanut luottaa kuin seuraavaan hetkeen. Nyt kun katsoin kelloa pystyin jo luottamaan huomiseen vahvemmin. Seisoin hiljaa kellon edessä ja kuin tuo aika olisi lyönyt joka sekuntti minuun voimaa. Hetki oli tärkeä. Tuo pieni sydämen muotoinen putiikki sataman suojassa.

Ajellessa kuuntelin myös musiikkia. Sydäntäni kosketti vahvasti Johanna Kurkelan Veitsenterällä oleva laulu. Laitan laulunsanat teksin alle. Ehkä niihin sanoihin ja näihin kirjaimiin lopetan tänään. Niin kuin laulussa sanotaan, veitsenterällä varovasti, silti mitään muuttaisi en, tahdon käydä tään loppuun asti, peläten ja toivoen.

Toivon aamulla, että ois ilta
Jotta saisin nukkua vain
Huolet tuntuu niin rasittavilta
Mistä mustimmat mietteeni sain?
Miksi tunnen niin kuin tunnen?
Miksi tällaista nyt on tää?
Kaikki johtuuko siitä kun en
Tahdo kestää enempää?

Veitsenterällä
Viiltävin mielin
Paljain jaloin me tanssitaan
Veitsenterällä
Kärkevin kielin
Emme putoa kuitenkaan
Jalkapohjamme verillä aivan
Sydämemme hellinä niin
Tämä maksaako kaiken tään vaivan?
Sitä mietin mä loputtomiin

Veitsenterällä
Toivon muualla, ett' oisin täällä
Että saisin sanoa sen
Kuinka sentin paksulla jäällä
Kanssas kauhulla luistelen
Mutta kun se hetki koittaa
Oman ääneni vaiennan
Halu lähelläs olla voittaa
Kivun kauas karkoitan

Veitsenterällä
Viiltävin mielin
Paljain jaloin me tanssitaan
Veitsenterällä
Kärkevin kielin
Emme putoa kuitenkaan
Jalkapohjamme verillä aivan
Sydämemme hellinä niin
Tämä maksaako kaiken tään vaivan?
Sitä mietin mä loputtomiin

Veitsenterällä, varovasti
Silti mitään muuttaisi en
Tahdon käydä tään loppuun asti
Peläten ja tahtoen

Veitsenterällä
Viiltävin mielin
Paljain jaloin me tanssitaan
Veitsenterällä
Kärkevin kielin
Emme putoa kuitenkaan
Jalkapohjamme verillä aivan
Sydämemme hellinä niin
Tämä maksaako kaiken tään vaivan?
Sitä mietin mä loputtomiin

-Johanna kurkela-