maanantai 28. lokakuuta 2013

Paluu.

Tänään on satanut vettä. Valkoinen väri muuttuu harmaaksi ja lehtien kirjo saa uuden muodon. Lehdet näyttää väsyneiltä ja ovat liimautuneet maata vasten. Ihan kuin olisivat luovuttaneet ja päättäneet maatua maan mullaksi. Koitan poikani kanssa etsiä vielä värejä ja löydemmekin yhden vaahteranlehden joka säteilee oranssin eri muotoja. Meitä naurattaa. Nostamme lehden ilmaan ja poikani juoksee se kädessään. Syksyn auringinsäde lehden muodossa poikani kädessä.

Ylihuomenna suuntaamme Lastenklinikkaa kohti. Edessä sydämen magnettitutkimus MRI. Ahdistaa kamalasti. Tuo talo edustaa toivoa ja sen menettämistä. Tuntuu raastavalta aina raahautua sen totuuden eteen, jotta poikani on sairas. Kiukuttaa. On vaikeaa antaa omansa vieraisiin käsiin ja työntää rautasänkyä toimenpidettä kohti. Mieli täyttyy huolista ja ajatuksista. Tämä oravanpyörä on kuitenkin pysäytettävä. Käännettävä asia uudelle ulottuvuudelle. Etsittävä onnenjyvä huolen seasta. Minä katson peiliin ja päässäni soi vanha laulu, jossa sanotaan: Tähän asti on tultu Hänen voimassaan, huomispäivästä en vielä tiedä. Kyllä Jumala huolen pitää hulluistaan, mennään sinne minne hän tahtookin viedä.

Viime päivinä olen ihaillut lapseni kehitystä. Sanojen tulva ja oivaltamisen ilo on niin kaunista katseltavaa. Pieniä arjen ihmeitä löytyy jokaisesta tunnista. Minä iloitsen siitä, jotta olemme tässä ja nyt. Kaikki mikä on takana on voitettu ja taistelujen kautta olemme kasvaneet vahvemmiksi.
Me elämämme ja hengitämme elävää elämää ja jokainen henkäys tekee meistä vahvemmat.

Minä haastan sinuakin etsimään onnesi juuri tänään. Huomaatko se saattaa asua eteisen naulakossa sateenvarjon sadepisarassa tai puhelimen viestissä tai sohvannurkassa rakkaasi muodossa. Kun löydät onnenjyväsi ja voimaannut niiden kautta, elä pidä niitä vain itselläsi. Tuhlaa rakkautta ja lämpöä. Huomaat jotta se vain lisääntyy mitä enemmän sitä tuhlaat. Anna omastasi ja huomaat aina saavasi takaisin. Anna hyvänkiertää.

Jos haluat auttaa meidän pojan kaltaisia pieniä ihmisiä niin anna omastasi myös uuteen lastensairaalaan. Tilanne on todella paha ja räjäyttävän kipeä. Tarvimme uuden sairaalan pian. Otan kuvia matkastamme ja näytän niitä teille, jotta tiedätte missä taistellaan.....nytkin.

http://uusilastensairaala2017.fi

2 kommenttia:

  1. Heippa! Löysin blogisi noin kuukausi sitten kun odottamallamme lapsella todettiin TOF. TOFin lisäksi sydämestä löytyi myös DORV. On ollut suureksi lohduksi lukea kokemuksianne sydänlapsen kanssa elämisestä ja Lastenklinikka-käynneistä. Kiitos siis ihan hirveän paljon siitä, että olet jaksanut jakaa nämä asiat täällä. Blogisi antaa minulle uskoa tulevaan. Tsemppiä teille Lastenklinikka-käyntiä varten. Toivon todella, että kaikki menee hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloitsen siitä jos olet kokenut voimaantumista blogini kautta. Se oli yksi syy miksi tämän tein- luoda toivoa ja uskoa huomiseen. Minä toivon sydämestäni kaikkea hyvää teidän polulle. Toivoa, uskoa ja sitä ääretöntä rakkautta joka nostaa päänsä silloin kun olemme heikoimmat. Elämä on uskomaton seikkailu ja suurin lahja on käsissänne. Tsemppiä kaikkeen.

      Poista