Istumme sohvalla koko porukka. Villasukat lämmittää varpaita ja pöydällä palaa kynttilä. Valo värisee ilmaa vasten ja hiljaisuus kietoo meidät yhteen ison peiton alla. Pimeinä iltoina aurinko asuu sohvannurkassa. Yhteisen hetken kautta pimeys unohtuu hetkeksi ja valo voittaa. Varsinkin tänään pyhäinpäivänä kiitän jotta olemme tässä.....yhdessä....selvinneinä...paljosta.
Me emme tosissaan lähteneetkään Helsinkiin. Tiistai- keskiviikko yönä pojalla alkoi yllättäen voimakas yskä. Larygniitti eli akuutti kurkunpäätulehdus. MInä tiesin jo yöllä, jotta matkamme ei tulisi onnistumaan. Otin pojan peiton sisään ja hengitimme kylmää ilmaa. Kohtaus helpotti ja hengitys sai helpotusta. Aamulla menimme vielä lääkäriin varmistamaan tilanteen. Poikamme omalääkäri katsoi kokonaisuuden ja soitti Lastenklinikalle, jotta mikä on pojalle parasta. Anestesialääkäri oli sitä mieltä, jotta nukutusta ei voida tehdä koska on suuri riski jotta hengitystiet turpoisivat umpeen rasituksen tähden. Koska kuvaus ei ole ns. akuutti jäimme kotiin parantumaan ja odottamaan uutta aikaa, joka on Joulu- Tammikuussa. Kaiken lisäksi meitä ei oltu laitettu vuode-osaston listoille ja osasto oli aivan täynnä. Liekö varjelusta kun jäimme kotiin. Kiitimme illalla Luojaa, jotta hän esti lähtömme oli syy mikä tahansa. Nyt meillä kaikki paremmin.
Katsoin eräsilta ohjelmaa, jossa kerättiin varoja uuteen sairaalaan. Siinä oli eräs nuori tyttö, jolla oli vakava syöpä. Syöpä oli kerran voitettu mutta teki tuloaan uudelleen. Tyttö kuvasi tunteitaan: Tieto uudesta lisää aina tuskaa mutta epätietoisuus lisää pelkoa. Nuo sanat puhuttelivat minua. Meidän elämässä tuo on näyttänyt todelliset kasvonsa. Tieto vakavasta sydänviasta tuntui/tuntuu murskaavalta. Mitä enemmän saimme tietoa niin tuska lisääntyi. Tuska siitä jotta rakkaallamme on jotakin niin rikki. NIin täydellinen ja kaunis on kuitenkin niin hauras ja särkyvä. Jouduimme sopeutumaan ajatukseen sairaalasta ja leikkauksista. Uusi maailma, uusi aika mutta samalla meidän oma tarina. Monessa kohtaa olemme olleet myös epätietoisia. MItä tapahtuu? Millä aikataululla? Voinko luottaa? Selviämmekö? Saammeko pitää poikamme? On ollut pakko oppia sietämään sitä, jotta huomisesta ei kukaan tiedä. Meillä on vain tämä hetki. Pelon kanssa oppii elämään kun ei anna sen hallita elämää. On uskallettava elää ja katsoa uutta päivää silmiin. Yhdessä me selviämme vaikka pelottaakin. Yhdessä meissä on voimaa enemmän kuin yksin.
Uni koputtaa ovella. Sammutan kynttilän ja vien rakkaani unijunaan. MIssä oletkin niin toivon sinulle kaikkea hyvää. Usko huomiseen ja taistelunvoimaan. Rakenna rakkaudella ja elä toivon siivillä. Elämä on kaunis. Elämä on tässä. Iloitse ja hullaannu sen voimauttavasta voimasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti