Aamurusko

Ilmassa leijailee kuin tähtipölyä. Voisin ottaa pienen purkin ja sitä kahmaista muistoksi. Sumu on vielä uinumassa ennen aamun valkenemista. Miulla on jo kahvikuppi kädessä ja aamun ajatukset kaipaavat tulla kirjoitetuksi. Tämä hetki on tässä ja siitä alkaa tarina nimeltä uusi päivä.....

Olemme olleet lomalla jo kaksi viikkoa lapsuuteni maisemissa. Pojasta on kasvanut pieni maalainen ja hän iloitsee kaikesta siitä, mitä maaseutu tarjoaa. Vapaus, raikkaus, multa, kumisaappaat, pelto, traktori ja vauhdin hurmaa maakoneilla. Kaupunkilaisuus on karissut lähes kokonaan ja uusi maajussi on saanut muotonsa. Elämää nauttiva poika, jolle jokainen päivä on seikkailu sekä uuden oivalluksen mahdollisuus.

Käväisin kuluneella viikolla myös yksin Helsingissä äänistudiolla. Dokumentin äänityksiä laitettiin purkkiin. Matka oli vaikuttava. Vuosia sitten vanha ja harras uskovainen sanoi minulle, jotta ääntäni tultaisiin käyttämään suuriin suunnitelmiin. Olemme vuosien aikana nauraneet ajatukselle sillä variskin laulaa äänellään;) Äänistudiolle saavuttuani minulla oli merkillinen ilo ja rauha sisälläni. Koin valtavaa luovuuden tulvaa sekä iloa luovuuden kanavista studiolla ollessani. Jokainen seinä ja maalaus sekä tarina talon sisällä vaikutti minua. Koko tila huokui raikkautta ja elämän kauneutta lahjoillaan. Äänitykset menivät hyvin. Äänimies kertoi minulle, jotta äänessäni on jotakin kovin rauhoittavaa. Hän oli laittanut silmät kiinni ja antanut sanojen tulvia äänen muodossa. Se rohkaisi minua. Tuossa hetkessä oivalsin myös paljon uusia asioita siitä tiestä jota olemme kulkeneet. Koin vahvasti jotta kaikella on tarkoitus. Meidän ja minun oli kulkeva tämä tie jotta olisimme ne ihmiset joita olemme juuri tänään. Kiitollisuus valtasi mielen.

Kotimatkalla soitin miehelleni ja kerrroin kaikesta. Mies muistutti minua vanhan naisen rohkaisusta vuosien takaa. Kuin sinetti sanat liimautuivat sieluuni. Tehtävä oli suoritettu. Tällä kaikella elämän jakamisella ja suostumisella dokumentin kohteeksi on suuri tarkoitus. Ehkä joku jossakin odottaa tuskissaan toivon sädettä. Tietoa ja kokemusta siitä, jotta aika kantaa ja kannattelee kivunkin kourissa. KIpu voi olla uusi mahdollisuus ja sen oivaltaa kun näkee sekä huomaa kanssamatkustajia. Tällä tiellä ei olla yksin. Kyyneleitä sataa ja niitä kuivataan. Käsi ottaa kädestä kiinni ja sanat: sinä et ole yksin, hoitaa. Olkoon meidän tarina toivon väylä, lohdutuksen sävel ja kivun siunaava sumu. Elämä on tarkoitettu jaettavaksi. Antaessaan saa aina jotain takaisin!

Tästä kaikesta syntyi runo:

Meidät arjen onnesta kipuun temmattiin,

ei tielle oltu valmiit mutta sille aroin mielin astuttiin.

Oli mieli välillä lohdutonkin,

niin väsynyt, pelokas ja koditonkin.

Vaan askel kerrallaan oli matkaa taitettava,

toivo suurempaan joka henkäyksellä turvattava.

Aikaa kului ja me selvittiin,

ilolla sankariamme hämmästeltiin.

Oli kyyneleet helminä rakkaamme iholla,

niitä poimimme talteen huolella.

Helmet muistoina sydämeen talletimme,

niitä huolella pahalta suojelimme.

Oli suru muuttunut voimaksi,

se yhdisti meidät yhdeksi.

Oudot polut ja kipeät tiet,

toi perheemme tähän hetkeen,

ilo sädehtii ja nauru tarttuu elämän kulun retkeen.

Tänään oivallan ja ymmärrän enemmän,

tiedän miksi kävimme läpi tämän näytelmän.

Ehkä joku jossakin kaipaa lohtua,

olkapäätä ja surusta nostavaa toivoa.

Meidän tarina olkoon toivon kanava,

elämästä selviää kun jaksaa uskoa.

Huominen saapuu ja sen mukana uusi mahdollisuus,

on elämä hauras mutta sen alla asuu voima uus

Kanna rakkautta rinnassa suojassa,

älä anna kivun sitä turmella.

Elä pieni hetki kerrallaan,

vaali hyvää ja laita se kiertämään.

Sinä et ole yksin sillä meitä on satoja,

joiden tie on kyyneliä ja murheita.

Sinä selviät olet upea ihminen,

taistelussa hiottu,

toivon säde kultainen.