Ulkona sataa jälleen vettä. Sade huuhtelee sen vähän asfalttipölyn ja piristää kukkapenkin kukat. Sisällä on kosteaa ja pimeää. Pullantuoksu leijuu ilmassa ja lelut kuin leikkii itsekseen pitkin taloa lattioilla. Kotipäivät ovat tärkeitä. Sade on hyvä syy kätkeytyä sohvan nurkkaan ja odottaa, jotta valo herättää. Ehkä se herättää jo huomenna....tai sitten ei:)
Olen paljon miettinyt tämän blogin kohtaloa ja tarkoitusta. Nämä kirjaimet ja nämä sanat ovat olleet minulle tärkeitä. Ne ovat pitäneet minut elossa ja antaneet tuskalla väylän valua ulos ja tulla näkyväksi. Olen kokenut, jotta sanani ovat tarttuneet myös muiden paidan helmaan ja lohduttaneet juuri silloin, kun omat sanat ovat olleet poissa. Aika on kulkenut kuitenkin eteenpäin. Elämä on kantanut meitä arkeen ja kirjaimien jono on muuttanut muotoaan. Ennen minulla oli tarve kirjoittaa ja nyt mietin mitä kirjoittaisin. Mitkä olisivat ajatuksia, asioita, hetkiä ja kohtaamisia, jotka voisivat antaa jollekkin jossakin jotakin. Ehkä pikku hiljaa tarinamme on muuttumassa arjeksi niin, jotta sanat eivät enää kaipaa tulla näkyväksi. Kaikella on aikansa, onko nyt aika sulkea kansi tälle tarinalle?
Hyvä on kiertänyt ja kantanut meitä. Olemme olleet onnekaita monessa asiassa ja nyt näemme kivunkin siunauksen. Olemme saaneet nöyrtyä elämän edessä nähdäksemme sen kauneuden ja ihmeellisyyden. Elämä on kuin hauraaksi kudottu pitsi. Tarkasti jokainen silmukka toisissaan kiinni, hento alku kasvaa vahvemmaksi kun silmukoita on enemmän, kokonaisuudesta rakentuu, jotakin kaunista ja ainutlaatuista. Valo heijastuu silmukoiden lävitse ja saa kauneuden hehkumaan. Elämä virtaa ja soi.
Kipu on auttanut myös löytämään rakkauden uudestaan. Tulessa koeteltu ja hiottu. Tahkottu kovin iskuin vain jotta se tulisi vahvemmaksi. Tänään katson puolisoani ja tahdon enemmän kuin koskaan. Käsi minun kädessäni tuntuu turvalliselta ja tiedän, jotta otteemme kestää myrskytkin. Minä uskallan elää ja tulla näkyväksi hänen kanssaan. Koti on siellä missä eteisessä on tutut kolmet kengät. Olkoon niissä jo kilometrejä tai pinta pölystä pinttyneet, kunhan ne tulevat aina kotiin, siellä minä odotan ja kaipaan.
Hyvä kulkekoon meidän kautta ja kokemuksemme antakoon toivoa. Elkää luovuttako. Tulee päivä kun selviätte suuristakin haasteista ja huomaatte, jotta jokin uusi sai alkunsa. Laulu voi olla hento ja vieras alussa mutta ajan kanssa se voimistuu ja saa muut hämmästymään kauneudellaan. Uskalla kokea, olla aito ja auki. Antaessaan saa aina jotain takaisin.
Kaikella on aikansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti