Kohtaaminen

Nenä niiskuttaa. Poikani ja minä olemme sairaana. Vetämätön olo ja villatakin lämpö tekevät kuin jähmettyneeksi jääksi olon. Jokainen liike liian raskas. Tekisi mieli vain kadota hetkeksi ja tulla voimissaan takaisin. Pienin meistä tuhisee omassa sängyssään ja välillä yskii pahaaoloa pois. Kumpa tämä ei meitä pitkään kiusaisi.

Illan viimeisinä tunteina sitä miettii paljon asioita joille päivällä ei ole aikaa. Viime päivinä olen miettinyt ihmisiä, jotka syystä tai toisesta ovat lipuneet kauemmaksi meidän elämästä. Erästä erityisesti minulla on ollut ääretön ikävä.  Hän on sydämessäni ihminen joka on kuin enkelin kaltainen. Minua on kalvanut suru siitä, jotta tiemme ei enää kulje rinnakkain. Suurin syy suruun on se kun en tiedä syytä siihen. Emme ole kohdanneet vaikka saman kaupungin katuja kuljemme kunnes....eilen. Hän seisoi edessäni. Aika pysähtyi. Hän otti minua kädestä kiinni ja sanoi: anteeksi kun olen ollut kaukana. Elämä on ravistanut minua. Haluan kertoa syyn miksi katosin. Suuri tunne-aalto valtasi minut. Itkin. Tunne siitä, jotta hän seisoi edessäni voimaantuneena ja ihmisenä jota niin usein kaipasin. Tuo lämmin halaus. Ystävyys joka nitoi meidät tovereiksi jälleen.

Kun erosimme kyyneleet valuivat poskillani. Kuin filminauha meidän tarinan aakkoset valuivat  mieleeni. Syvä kiitollisuus ja ilo tuosta ihmisestä. Kiitollisuus menneestä ja siitä, jotta sain halata ja saada kysymyksilleni vastauksia.

On aikoja kun meidän voimat riisutaan. Emme ole yksin kuin kasa tuhkaa, jonka alla kytee elämän hiillos. Juuri silloin jostakin meidän elämään lähetetään ihmisiä. Käsinä, sanoina, ajatuksina tai rukouksina. Askeleet puolittuu. Tuska saa toivoa. Minä olen kiitollinen yhä heistä, jotka kantoivat minua ja meitä. Yhä iholleni tulee se avuttomuuden tunne jos annan sille luvan. Muistot hiipivat kuin verkko iholleni ja minä elän ne uudestaan. Ne ei enää satuta koska olen voimaantunut naisena ja ihmisenä mutta yhä ne saavat silmäni itkemään. Kipua, kipua se on. Kipua joka on osa minu. Kipua jonka voitimme mutta joka ei koskaan sieluni pinnalta häviä.

Katso elämääsi ja ihmisiä joita sinulle on annettu. Huomaatko et ole yksin. Kirjoita kiitollisuus sanoiksi tai sano ne sanoiksi niin jotta toinen kuulee ne. Mikä voima on siinä, jotta emme ole yksin koskaan. Joku on aina jossakin, jonka sydämen pinnassa on nimesi kirjaimet.

Voimme olla hukassa mutta emme kadotettuja niin jotta emme löytyisi pimeydestä valon voimaksi.