Lempeä ilmanhenki hyväilee maalaismaisemaa. Linnut laulaa kuin tuutulaulua luomakunnalle ja pikku hiljaa ympäristö uinahtaa. Kotipihani rappusilla kukkii orvokit ja pihan perällä vahtikoira kuorsaa. Ilmassa on kaikki aineet onneen. Siemaisen kesän tuntua ja hymyilen.
Olemme olleet lomalla maaseudulla nyt viikon. Mieheni joutui palaamaan työhön mutta me jäimme pojan kanssa vielä lomailemaan. Kotimaisemat, lapsuuden muistot ja rakkaat ympärillä antavat jokaiseen päivään paljon sisältöä. Loma alkoikin niin ihanissa ja rakkaissa merkeissä kunnes...........
...........saapui norovirus. Viikossa 17 lähipiirimme ihmistä on kaatunut taudin alle. Minä ja poikani olemme yhdet heistä. Pieni mies on joutunut koville ja koko keho on vain taistellut virusta vastaan. Onneksi pienin askelin ravinto ja neste alkaa pysyä kehossa niin jotta se ravitsee ja vahvistaa meitä. En olisi uskonutkaan kuinka heikoksi tämä tauti voi meidät viedä.
Välillä on vaikeaa oppia elämään uuden sydämen kanssa. On aika opetella katsomaan enemmän poikaa kuin sydäntä. Tulevaisuudessa kohtaamme lastensairaudet niin kuin muutkin lapset joilla ei ole sydänvikaa. On aika oppia rauhoittumaan ja opetella luottamaan elämään. Poika selviää ja vahvistuu. Pöpöt ja virukset on vain elettävä vaikka välillä kovin tiukille joudumme. Tämä on elämää, lapsen elämää:)
Maaseudun rauha kätkee meidät syleilyynsä ja on aika nauttia kun tauti on voitettu. Nurmella odottaa kottikärryt jo huomista ajelua. PIeni mies istuu kyydissä kuin isäntä ja uhkuu iloa. Minä kiitän jokaisesta retkestä yhdessä. ÄItienpäivän alla istuimme pojan kanssa metsässä valkovuokkojen keskellä. Pieni käsi piti minun kädestä kiinni ja pieni suu sanoi: kukka. Minä liikutuin ja talletin hetken sydämeeni. Siinä palassa metsää asui onni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti