Toivo

On yö,talo uinuu suloista untaan,

minä en saa nukutuksi.

Yritän, mutta tyhjyys täyttää pääni.

Minä otan miestäni kädestä kiinni,

ja turvallisuus peittelee sieluni,

olen onnellinen, yön pimeyden kätkössä.

Kävelen kotimme halki poikamme huoneeseen,

katselen,

kuuntelen,

hiljennyn,

jokin pyhä kohtaa hänen sänkynsä äärellä.

Tuo viaton kauneus ja elämään tarttuva voima.

Pieni ihminen, jossa on kuitenkin  kaikki elämää varten.

Minä itken onnesta.

Minä itken kiitollisuudesta.

Minä itken kyyneleistäni helmiketjun.

Jokin tuosta hetkestä jää itämään sydämeeni,

minun pakko laittaa hyvä kiertämään,

tiedän, jotta näinä samoina tunteina moni taistelee,

pelkää pahinta,

irrottaa otteensa tuntemattomaan.

Välillä on vain niin vaikeaa levittää hyvää,

vastassa on liikaa muureja,

joiden edessä minäkin vaikenen.

En kuitenkaan luovuta,

löydän tien, tavan ja keinon,

etsivät löytää sanotaan,

minä etsin jotta löydän tien hänen luokseen,

joka pelkää toivon jo sammuneen.