Sinä tuhiset ja tuhlaat untasi. Minä hiljennyn omaan maailmaani ja annan ajatuksille kirjaimet. Ulkona tuulee vienosti. Henkäys kai tuo mukanaa kevään vaikka ensi viikolle ennustettiin lunta ja pakkasta. Eteisen kenkätelineessä loistaa uudet kevätkenkäsi. Sinä olet laittanut toisen vääripäim toisen viereen. Sinä hassu pieni ihminen.
Keskiviikkona meillä on ekg. Tuttu ja turvallinen tilanne mutta silti ahistaa mennä koko sairaalaan. Niiden käytävät tuoksuvat aina samalle ja siellä kulkee niin monenlaisia kohtaloita. Voin kuulla sielussani niiden nimiä ja tarinan sointeja. Jännitystä ja epätoivoa, odotusta ja ilon kyyneleitä. Joskus yhä rimpuilen totuutta vasten. Minä kestän ja kannan tämän tehtävän olla erityislapsen äiti mutta tieto viasta joka asuu tuon rakkaani rinnassa repii välillä sieluni auki. Vika joka on korjattu mutta mikä vaikuttaa meidän elämään aina. Vika joka muuttaa muotoaan ja sanelee asioita. Vika joka määrittelee lastani, vika jota välillä vihaan.
Torstaina menemme lääkärin kontrolliin. Ahtauman tilaa seurataan. Mielessäni mietin miltä tuntuisi kuulla: pallolaajennus olisi nyt tarpeellinen. En jaksaisi matkaa Lastenklinikalle vaikka matka olisi tehtävä silti. Nämä sydämet elävät omaa elämäänsä. Se mitä näen lapsestani voi olla rinnan alla aivan toisin. Ahtaumaa, kaventumaa joka vaatii hoitoa ja silmissäni näen reippaan miehen joka nauttii elämästä sitä juosten eteenpäin. Epävarmuus raastaa. Tänään. ja siihen asti kunnes kuulen jotta kaikki on hyvin.
Nämä sekavat tunteet tekevät minusta rakastavan äidin. Huoli on kuin laulu omansa puolesta. Lauluni suojelee ja rohkaisee, sulkee rakkaani syliini ja laulan säveleni: minä olen ja elän sinua varten. Ei ole mitään hätää, ei ole mitään hätää........
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti