Sinä pidät kädestäni kiinni ja hypit ilmaan sanoen: boing, boing. Askeleemme kopisee ja rapisee sairaalan lattialla. Hississä haluat painaa nappia ja kutsut mummon rollaattoria imuriksi. Mummo nauraa ja kertoo hänenkin poikansa pitävän imuroinnista. Poliklinikalla katoat leikin maailmaan. Piirrät, katsot kaloja, leikit autoilla, teet ruokaa hellalla, hypit ja naurat. Uhkut elämää ja minä hämmästelen sitä yhä uudestaan.
Näytät nauttivan kun lääkäri kuuntelee sydäntäsi. Naurat kun tetoskooppi on kylmä ja kulkee melki kainalossasi. Ultaraäänen aikaan katsot Puuha Peteä tv:stä. Olet ihan hiljaa sylissäni ja lääkäri saa rauhan tehdä työtään. Isäsi katsoo sinua rakastavasti. Näen ja koen, jotta hän on sinusta sanattoman ylpeä. Tutkimus on ohi ja on kuulumisten aika. Keuhkovaltimosi on jo aikaisemman tiedon mukaan ahtaat mutta veri virtaa kuitenkin riittävissä rajoin. Suurentunut virtaus ei ole niitä lähtenyt kasvattamaan joten olemme seurannassa koska on laajennuksen aika. Kokonaisuutena tilanne on vakaa ja elokuussa palaamme kardiologin vastaanotolle. Puemme sinulle nalle puh paidan päälle ja menet piiloon verhon taakse josta kurkit kun me puhumme lääkärin kanssa vielä. Lähdettyämme sanot: kiitos ja katoat leikkipaikalle.
Kysin lääkäriltä vielä onko joitakin ohjeita joita tulevaan hoitopaikkaan tulisi antaa. Ohjeena on tiedottaa sairaudesta ja sitten lääkäri lisäsi: hyvä heidän on tietää jotta poika ei ole terve. Pieni sana jonka tiesin olevan totta kolahti. Nielin kyyneleitä. Joskus totuus vain satuttaa, yhä uudestaan. Poikani tulee olemaan koko elämänsä sairas, erilainen, erityinen. Minä rukoilen, jotta se ei käänny häntä vastaan tai saa ihmisiä kääntymään häntä vastaan. Rukoilen, jotta tämä kaikki varustaisi ja vahventaisi poikaamme selviytyjäksi joka näyttää maailmalle, jotta hän selviää ja löytää voimansa erilaisuudestakin.
Kyyneleet varmasti palaavat ja saavat miettimään elämää vielä monta kertaa. Tuossa hetkessä kuitenkin oli jatkettava matkaa. Puin haalarin yllesi kun isäsi meni hakemaan autoa. Olin luvannut viedä sinut sairaalan kahvilaan. Teemme niin joka kerta jotta sairaalassa käynti olisi myös mukavaa. Sinä astelit vetoketju auki ja valitsit itse isoimman suklaamunkin mikä oli hyllyssä. Kaveriksi halusit appelsiini tripin. Maksettuamme otit lautasen ja kannoit munkin pöytään. Haukkasit palan ja sen jälkeen sanoit: hyvää. kiitos äiti.
Siinä kaikki. Sinä ja suklaamunkin sokeri suupielessä. Elämäni makein sankari!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti