Pelastetut elämälle

Istun kadunkulmassa ja katson ihmisten virtaa,

nuorukaiset nojaavat toisiinsa,

harteillaan kasa unelmia,

ja käsissään rakkauden kultainen sinetti,

he ovat kuin luodut toisilleen.

Vanha pariskunta tilaa päiväkahvit,

tärisevä käsi vie tarjottimen puolison eteen,

yhteinen hetki on tehty jaettavaksi,

käsi tarttuu pöydän yli toiseen,

ryppyiset kädet kuin kuroutuvat yhdeksi,

ja voima kätkeytyy niiden uomiin,

he ovat yhdessä enemmän kuin yksin.

Mie istuu puistonpenkillä,

jaloissa nuhjuinen ostoskassi jossa haalistunut mainosteksti,

ehkä pussissa kaikki mitä hän omistaa,

likaisen olemuksen takaa huokuu kuitenkin elämä,

elävä ihminen,

minun kaltainen, verta ja lihaa.

Hän on yksin,

onnettoman yksin.

Tarninoita tulvii ihmisten muodossa,

  mietin itseäni,

kuka minä olen,

osa kokonaisuutta,

yksilö massan joukossa.

Erotunko elämälle?

Katson lastani,

elävä tarina joka soi kaunista sävelmää,

elämä on hetkessä,

onni asuu nurmikon kätkössä,

tai hiekanjyvän rapinassa ämpäriä vasten,

hän on huokuu toivoa,

hänet on pelastettu elämälle.