Kiitos.

Ilma on kesäisen lempeä. Istun työhuoneessa ja katselen kun koivut taipuu tuulen keinussa. Sulkiessani silmäni vaivun hetkeksi metsän kehtoon minäkin. Lintujen laulu ja lehtien vieno kahina rentouttaa mielen. Päivän pölyt karisee harteilta ja hetkessä on hyvä olla. Pyhä tekemättömyys ja pysähtynyt aika.

Kirjoitin viime viikolla paikallislehteen pienen kiitoksen kaikesta siitä mitä olemme kokeneet sairaalaamme kohtaan. Tekstin kirjoittaminen oli minulle tietynlainen tienhaara. Oli aika kiittää kun tiemme on niin vahvalla pohjalla, jotta uskallamme jo itsenäisesti ottaa seuraavat askeleet. Hyvän pitää antaa kiertää ja kiitoksen muodossa se kannustaa varmasti levittämään hyvää myös eteenpäin. Haluan jakaa tekstin sinun kanssasi ja rohkaista myös sinua kiittämään heitä, jotka kiitoksen ansaitsevat:

Kiitos

Niin monesti terveydenhuoltoa arvostellaan ja kiitos uupuu puheista. Meidän perhe haluaa nyt osaltaan kiittää suurella sydämellä. Saamme omistaa erityislapsen jonka alkutaival on ollut kovin kivikkoinen leikkauksineen ja epävarmuuden alla. Nyt koettelemuksista selvinneenä menneet näkyvät eri valossa kun jalkamme kantavat jo omalla polullaan.  Haluamme kiittää Pkssk:n teho-osastoa E3:mea hyvästä ja kannustavasta hoidosta. Osasto on meille kuin toinen koti. Toivomme kaikille työntekijöille voimaa ja siunaamme teidän käsiä kun hoidatte aarteitamme. Käsissänne on pala kultaa. Suuri kiitos myös Lastenpolin sydänyksikölle kaikesta siitä toivosta ja huolenpidosta tähän asti ja jatkossa myös eteenpäin. Luotamme teihin. Kiitos kuntoutusohjaajalle joka piti meidän arkea pinnalla kun luulimme hukkuvamme. Kiitos kriisiryhmälle joka antoi luvan itkeä ja huutaa kun kipu oli iholla. Erityiskiitos lastensuojelun ennakoivalle perhetyölle joka antoi meidän elämään enkelin joka viikottain oli meille läsnä ja auttoi jotta saimme levätä. Olemme onnekkaista jotta asumme Joensuussa ja meitä on kantanut niin monet ammattilaisten kädet ja sanat.  Syvä kiitos elämälle ja Joensuun erityissairaanhoidolle. Tänään seisomme vahvoina ja hymyilemme lempeälle kesälle.

Tänään sydänpolille mentäessä olikin hyvä vaikka tosin hieman jännittynyt olo. Siihen ei kai ikinä totu kun pienen paidan alle katsotaan. Sitä pelkää ja odottaa. Onneksi kaikki oli kuitenkin hyvin pojan sydämen muotoisesti. Leikattu sydän ei koskaan vastaa tervettä mutta kaikki se apu mitä olemme saaneet on tehneet tehtävänsä ja pumppu pomppaa hyvin joka lyönnillä:) Vauhti kasvaa ja kehittyy ja se jos mikä saa meidät onnellisiksi:)

Kaiken ilon ja hämmästyksen keskellä kuulin myös suru-uutisia. Lastenklinikalla näkee ja kuulee, tutustuu ja saa elää toisten perheiden rinnalla. Valitettavaa on se jotta kaikki tarinat eivät pääty hyvin eikä pienet sankarimme pääse koskaan kotiin. Olen tänään surrut pienen sankarin puolesta, jota nämä taitavat maalliset kädet eivät enää voi auttaa. Aika on hänellä loppumassa vaikka elämän kellossa se vasta niin alussa. Tajusin tänään kuinka veitsenterällä tämä elämä onkaan. Se, jotta me seisomme tässä ei ole itsestäänselvyys. Meidän tarina olisi voitu kirjoittaa toisin. Ei ole sanoja, on vain kantavia ajatuksia perheiden puolesta jotka menettää rakkaitaan. Liian moni pieni on lentänyt enkeliksi viime kuukausien aikana. Liian aikaisin, liian kipein tavoin. Elämä on hauras ja särkyvä. 

On opittava ottamaan hetkestä, hymystä, hipaisusta, onnesta ja elämän äänistä kiinni. Kiitettävä niin kyynelin kuin naurun siivin. Jokainen päivä on lahja ja sitä pitää vaalia ja kunnioittaa. Tänään kun silitin rakkaani unille, itkin. Ei ole sanoja kertomaan kuinka paljon rakastan ja tunnen tuota pientä miestä kohtaan. Kiitos lapseni, kiitos Luojani, kiitos mieheni, jotta taistelimme tähän päivään yhdessä.