Korvissa surisee ja nenä niiskuttaa. Miehet nukkuvat omissa sängyissään ja kuorsaus tavoittaa minutkin. Pää on jotenkin onton oloinen kun flunssa on saapunut taloon. Voimat on aika äärirajoilla ja rakkauskin rakoilee kun väsyttää. Tekisi mieli mennä peiton alle ja tulla sieltä pirteänä pois. Mahdollisuus siihen ei tosin ole nyt. Teen siis sen mielikuvituksessani, jos se antaisi toivoa ja voimaa.
Näinä hetkinä kun talo sairastaa sitä hakee voimaa hassuista asioista. Minulla on laihdutuskuuri menossa ja siitä lipsuminen väsyneenä tuntuu houkuttelevalta. Aina löytyy jokin syy ottaa pulla tai juustovoileipä. Kuinka ihanaa on rapistella vessassa suklaapatukkaa ja toivoa, jotta kukaan ei kuule. Kuinka ihanaa on syödä jäinen pullanpala luullakseen, jotta pakastimessa kalorit jäätyy. Niin hassu sitä oma mieli on mutta toisaalta keinot on monet kun kyse on elämästä:)
Ajotain sitä pelkopeikko hiipii mieleen kun poikakin nukainen ja kipeä. Ruoka ei tahdo maistua ja muutenkin olemus levoton. Sitä miettii alati mitä rinnan alle kuuluu ja pohtii sydämen rasituksen tilaa. Iltaisin laitan käden pojan sydämen päälle ja rukoilen iltarukouksen. Tuntuu turvalliselta kaiken huolenkin keskellä jättää kaikki suurempiin käsiin. Toivon, jotta tämä menisi pian ohitse ja ei sairastuttaisi pahemmin. Teen kaikkeni, jotta rakkaillani on hyvä olla. Minä ehdin sairastaa ja parantua myöhemmin.
On ollut ihanaa kun leiriltä tutuiksi tulleet perheet ovat ottaneet yhteyttä. Hymy kiirii suupieliin kun saa tekstiviestin tai sähköpostin, jossa kysellään kuulumisia tai toivotetaan hyvää kesää. Elämässä on juuri tästä kysymys- jakamisesta. Usein mietin, jotta elämä on kuin suuri palapeli. Jokainen pala erilainen mutta jokainen tavalla tai toisella sovittuu yhteen ja syntyy ehjä kokonaisuus. Jokaisella on oma paikka ja jokaisella paikalla tärkeä tehtävä. Olen kiitollinen siitä, jotta olen nähnyt niin paljon erilaisia paloja tästä elämästä ja saanut huomata kuinka rikas olenkaan erilaisuuden oivaltamisessa.
Päivä kerrallaan siis eteenpäin. Harmittaa hieman jotta elämä nyt sairastamista kun olisi loma parhaillaan. Onneksi kesä on alussa ja ehdimme tehdä mukavia asioita myöhemminkin. Tärkeintä, jotta tässä ja nyt saamme olla yhdessä vaikka nuhaisinakin. Ensi viikolla meillä on jälleen verikokeita ja lääkärinarvio lääkityksestä. Aina se jännittää.
Pieni mies kaipaa äitiään joten pitää mennä. Otan muruseni syliini ja kuivaan kyyneleet. Siitä on tämä päivä tehny ja se riittää. Onni on olla tässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti