Sade huuhtoo vielä ikkunaa ja viimeiset pilvet kuin valuvat maahan. Kesä ja kärpäset taitaa olla erätauolla sillä sade ja kura on saapunut takaisin. Luovuttaa ei silti saa. Lomafiilis on pidettävä yllä hinnalla millä hyvänsä. Huomenna ajattelin juoda aamukahvin terassilla vaikka toppatakissa.;)
Tänään oli verikoe päivä. Laboratorion käytävällä vastaan tuli tiukan näköisiä hoitajia jotka kuljettivat kärryä, joka kolisi koeputkista. Iholleni kuin saapui pieni jännitys ja käsitaipeessani kuin kuvittelin sen pienen nipistyksen, joka saavuttaa kohta poikani ihon. Poika oli virkeä kuin aurinko. Jokelsi ja kiljui riemusta kun odotimme vuoroamme. Erityisen kiljunnan sai aikaan vanhat mummot, jotka tekohampaat rivissä hymyilivät takaisin. Totuus oli kuitenkin vuoronumero 099. Jälleen ilo muuttui kyyneliksi. Hoitaja kysyi minulta onko 3 putkiloa verta liikaa yhdellä kertaa. Enhän minä siihen osannut vastata. Sanoin, jotta jätän vastuun sinulle. Jos olisin pojalta kysynyt niin jokainen pullo olisi liikaa vaikka jokainen pullo sisältää tietoa, joka on meille kullan arvoista. Siinä me olimme kyynelten saartamat mutta rohkeat. Poika uljaasti kesti tuon hetken ja unohtikin melko nopeaan. Lämmin maito ja poski poskea vasten hetki antoi hyvän mielen. Reippaasti toivotimme hyvää juhannusta hoitajille ja salaa toivoimme, jotta niitä nipistäisi hyttynen käsitaipeesta edes kerran. Ihan vain huvin vuoksi;)
Veri-arvot olivat ihan hyvät vaikka pientä nousua on ilmassa. Totuus on se jotta näinhän se menee. Kun sydän on sairas niin alkaa se ajan kanssa näkyä myös arvoissa. Sen hyväksyminen näin pitkän tasaisen vaiheen jälkeen on vaikeaa. Eikä edes kyse ole mistään suuresta noususta mutta aina pienikin muutos saa mieleni levottomaksi. Sitä kuin lapsenlailla toivoo, jotta kaikki arvot olisivat normaalit. Nurinkurista ajattelua mutta uskon sen pohjana olevan vain rakkaus. Kyllä minä totuuden tiedän ja tiedostan, sen hyväksyminen on sitten toinen juttu.
Uutisissa oli eilen juttua siitä, kuinka kipeää olisi uuden lastensairaalan rakentaminen. Uutisissa oli pätkä 4K osastolta. Iholleni hiipi kaikki ne tunteet ja tuoksut, joita nuo käytävät piti sisällään. Ne rautaiset sängyt ja seurantalaitteiden äänet. Se käsidesi ja ruiskumeri. Jokainen käytävä ja tuoksu on kuitenkin käytävä läpi. On hyvä jos näinkin ne tulee pintaan käsittelyä varten. Elämää ei voi juosta karkuun, se on kohdattava vaikka käytävä kerrallaan:)
Matka siis jatkuu jälleen. Kesää odotellessa mieli on avoin. Aijon nauttia. Juosta nurmikolla paljain varpain, kastella puutarhaletkulla mieheni, jousta karkuun ampiaista ja repiä päivänkakkarasta lehtiä. Illalla ilta-auringon laskiessa otan miestäni kädestä kiinni ja annan lempeän tuulen puhaltaa kasvoilleni. Huokaisen ja kätken tunteen sydämeeni. Siinä on kaikki mitä tarvitsen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti