Aurinko paistaa ulkona. Pihan nurmikolla muutama syksynlehti. Lehdet jotenkin saavat minut murheiseksi. Syksy tietää sitä, jotta palaamme Helsinkiin. Päässä pyörii pelkopeikko ja tekisi jokainen aamu mieli vain haravoida syksy kauemmaksi. Se on edessä tiedän sen. Tiedän myös jotta kaikki se mikä on edessä antaa meille elämän mutta silti........sattuu niin paljon.
Lähi päivinä poikamme kohtalotoveri leikataan. Äidin tuska ja tunteet saapuvat kuin omalle iholle. Mielessäni maalaan kuvaa miltä tuosta ystävästäni tuntuu viedä reipas pieni sankari sairaalaan ja nähdä hänet heikkona. Muistan niin hyvin ne omat tunteet. Sen avuttomuuden ja epävarmuuden. Kumpa voisin sanoa ystävälleni jotta kaikki menee hyvin. En voi luvata kun sen jotta kaikki tekevät lapsiemme eteen parhaansa. Se mitä tapahtuu ja yhdessä koetaan on suurimmissa käsissä.
Koitan etsiä voimaa pienistä asioita. Pojan hymystä ja siitä aitoudesta jolla hän liimautuu minuun kiinni. Nuo maailman kauneimmat silmät antaa aina merkityksen askeliin kun koen sisäisesti olevani hukassa. Tämä rakkaus satuttaa mutta samalla tekee meistä vahvoja. Minä kannattelen sinua rakkaani tämän kaiken yllä. Tuli mitä tuli lupaan, jotta käymme tiemme yhdessä. Se on ainut asia, jonka voin luvata.
Risaiset ja haikeat ajatukset sävyttää tätä päivää. En olisi koskaan uskonut tätä tietä kulkevani. Matka kuitenkin jatkuu. Rakkaus antaa suunnan askelille jotka ovat vielä tuntemattomat. Huokaan alati rukouksen: Luojani armahda meitä ja anna meille aikaa paljon kasvaa yhdessä.
Päiväunet ovat ohitse ja vieno itku huutaa minut viereen. On aika mennä. Päivän touhut odottaa.
Kiitos kun istuit kanssani hetken.
Voimia tulevaan. Olette ajatuksissa täällä kaukanakin. Ne pienet onnenhetket on parhaita! Talleta ne tarkasti mieleen, niistä saa voimia vielä paljon myöhemminkin. Tiedän että elätte päivän kerrallaan, joten älä vielä murehdi liikaa tulevaa. Syksykin on kaunis.
VastaaPoista