Sekavaa tajuntaa.

Muistojen kätköistä:

Kun laitan silmät kiinni muistan ne viikot Lastenklinikalla. Muistan kuinka aamuisin lumi narskui jalkojeni alla ja pakkanen sai sydämeni käpertymään. Muistan kuinka hengitykseni teki höyryä aamun ensi tunneilla ilmaan kun kuljin luoksesi. Välillä tunsin olevani kuin robotti. Heräsin, kuljin, kuuntelin ja rukoilin, siinä oli kaikki mitä minulla oli. Minusta oli tullut suuren ihmeen äiti ja tein kaikkeni, jotta saisin sinut pitää.

Jokainen aamu kun menin sairaalaan näin uusia ihmisiä. Meitä kaikkia kuitenkin yhdisti sama asia- lapsemme. Nuo pienet ihmeet, jotka vailla syytä ovat joutuneet vaativaan kouluun. Kouluun, jossa elämä viedään äärirajoille, kouluun jonka päästötodistuksessa lukee: edessä on elämä. Minä olin ylpeä jotta sain olla äitisi. Jokainen aamu vein maitotippoja sinulle varastoon, jotta saisit voimaa kasvaa elämäsi ensimmäisiä viikkoja.

Jokainen aamu edessä oli tuo tuttu ovi, jossa oli lukko ylhäällä. Ovi tuntui raskaalta avata. Käsiäni pestessä kuuntelin lasten itkua. Koitin erottaa onko kyyneleistä osa sinun ja aina mietin miksi itket. Askelsin huonettasi kohden ja varovasti kurkistin ovesta sisään. Rukoilin aina mielessäni, jotta kaikki olisi hyvin. Taululla oli sinulle tutut arvot ja näin sydämesi sykkeen. Sinä olit niin pieni. Usein olit kääritty kapaloon ja pieni nenäsi tuhisi lakanoiden välissä. Ihosi oli lämmin ja sinusta huokui elämä ja sen ihmeellisyys. Olimme tunteneet vasta viikkoja mutta koin vahvasti yhteyttä sinuun. Olit osa minua ja siksi kaikki se mikä ympäröi meitä satutti minua erityisesti.

Muistan sen päivän kun kardiologi kertoi, jotta sinulle tehtäisiin avosydänleikkaus. Kyyneleet valuivat poskillani solkenaan. Kun katsoin ehjää rintalastaasi en voinut ymmärtää, jotta pian siihen piirrettäisiin vuotava haava. Usein lauloin korvaasi virsiä ja vain rukoilin: Jumala anna ihmeesi tapahtua. Leikkaus oli edessä ja luimme sinulle Herran siunauksen illalla. Seuraavan kerran näimme teholla.

Muistan sen teho-osaston odotustilan. Sohvaryhmä, joilla istuu vanhempia kyyneleet silmissä. Ilmassa taistelunhenki ja vain yksi päämäärä: ehjä huominen. Välillä en halunnut kuulla muiden tarinoita, halusin vain lapseni luokse. Muistan ne hetket vuoteesi vierellä. Se pienuus johon murenin. Se epätietoisuus ja pelko. Se tunne kun kuulin oman sykkeeni korvissani. Se tunne kun pelkäsin menettäväni sinut.

Kaiken jälkeen tuli päivä kun pääsimme kotiin. Taistelu oli ohitse ja toipuminen alkoi. Monta mutkaa oli vielä edessä joista emme silloin tienneet ja hyvä niin.

Tänään kun kyynelillä tätä kaikkea muistelen palaan myös siihen todellisuuteen, jotta palaamme tuonne takaisin. Painan pääni alas ja vain rukoilen Luojaani, jotta voittaisimme myös seuraavan taistelun. Tuntuu jo nyt niin suurelta asialta pieni ihmisemme tuonne kantaa. Miten saan sylini rauhoittumaan niin, jotta se loisi enemmän lohtua kuin lohduttomuutta?

Vedän syvään henkeä ja katson sinua kun tuhlaat unta sängyssäsi. Olet niin kaunis ja virheetön. Silitän päätäsi ja kuiskaan korvaasi: olet urhein pieni mies minkä tunnen. Uhkut voimaa jopa unissasi. Minun sankarini.