Talo on hiljainen. Poika nukkuu tasaista untaan ja sitä myöden kuin koko talo huojuu. Minä en vielä saa unta. Monta ajatusta ja mietettä sydämellä. On pakko kirjoittaa ne kirjaimiksi. Jospa sitten olisi aikaa levätä ja kerätä voimaa huomiseen.
Viime viikot olen elänyt vahvasti ystäväni rinnalla jonka pojalla sama diagnoosi kuin pojallamme. Tuo pieni mies korjattiin isossa leikkauksessa ja on toipumassa yhä tehohoidossa. Puheluiden, tekstiviestien kautta on välittynyt nuo aidot tunteet mitä elämä Lastenklinikalla saa aikaan. Avuttomuus, epätietoisuus ja se odotus. Odotat soittoa, tietoa, kokeiden tuloksia ja ennen kaikkea odotat päivää kun pääsette kotiin yhdessä. Iholleni on hiipinyt paljon muistoja ja tunteita. Yhä kun laitan silmät kiinni voin haistaa hengityskoneen pistävän tuoksun, nähdä ne kymmenet kanyylit ja sen pulputuksen, joka tulee laitteesta joka imee ylimääräistä nestettä lapseni kehosta. Onneksi näen myös päivän kun lääkäri tulee luoksemme ja sanoo: on aika palata kotiin. Matka on pitkä mutta onneksi sitä ei tarvitse kulkea yksin. Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta.
Olen hämmästellyt sitä kuinka hyvä elämä on ollut meitä kohtaan kaikesta huolimatta. Monesti vaikka sitä on kokenut olevansa täysin yksin , on huomannut jotta, ei sitä olekkaan. Saimme uskomattoman yllätyksen kun paikkakuntamme sydän naiset antoivat meillä lahjoituksen. He halusivat tukea jaksamistamme 500e lahjakortilla siivouspalveluihin. Meidän pientä perhettä. Otimme lahjan kauniina kädenojennuksena vastaan. Tuntui niin uskomattoman hyvälle ja samalla helpottavalle. On taas yksi asia jota odottaa.:)
Eräs toinen asia, joka on antanut voimaa on teatteriprojekti jossa olen mukana. Joukko meitä sydänlasten äitejä saimme idean asiasta. Tehdä näytelmä kokemuksista mitä on elämä sydänperheenä äitinä ja isänä, lapsena ja aikuisena. Projekti on alkanut ja matka on varmasti kipeä mutta samalla antoisa. Palkkasimme ohjaajan tuottamaan esityksen ja ensi vuonna saamme nauttia hedelmästä mitä saamme aikaan. Sydän on tuonut elämäämme värejä ja nöyryyttä. Sydän yhdistää vaikka aika kipeälläkin tavalla. Tahdon jakaa tarinaamme ja rohkaista. Matka jatkuu. Joskus mennään vain yksi askel kerrallaan ja joskus peruutetaan muutama taaksepäin. Se mikä on varmaa on se, jotta luovuteta ei. Rakkaus ratkaisee ja se ei lopu koskaan.
Kiitollisena jatkan matkaa. Tuleva kontrolli pelottaa mutta eletään hetkestä hetkeen. Tänään on ollut monta hyvää hetkeä ja sen voimalla annan unelle vallan. Kiitos kun istuit kanssani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti