Kello on jo vaikka mitä mutta vihdoin saan olla hetken itseni kanssa
kun muu poppoo nukkuu:) Vieressä kotitekoisella omenahillolla vuorattuja
ruisleipiä ja höyryävä teekuppi. Ikkuna on raollaan, jotta syksy pääsee
seuraksi raikkaudellaan. Tässä on kaikki hyvän hetken ainekset!
Tänään
me kotiuduimme sairaalasta pojan kanssa. Eilen menimme sovitusti
arvioon keskussairaalaan nesteytyksen osalta. Päivystävänä lääkärinä
sattui olemaan poikamme oma sydänlääkäri. Hän oli sitä mieltä, jotta
pieni nestetankkaus yön yli olisi pojalle vielä eduksi. Niinpä
suuntasimme kohti infektio-osastoa. Se on aina jännä tunne kävellä niitä
pitkiä käytäviä ja antaa pala pojan hoidosta ja vastuusta vieraisiin
käsiin. Suuri kiitos kuitenkin kaikesta mitä osaksemme saimme. Hoito oli
hyvää ja huolellista. Jokainen tarve tuli täytettyä ja pojasta huomasi,
jotta hänellä oli turvallinen olla. Verikokeiden valossa myös tilanne
näyttää hyvältä. Hemoglobiini sekä sydämen rasitusarvo olivat laskeneet
poikamme tasolle. Ensi viikolla menemme kuitenkin vielä verikokeisiin,
jotta pysymme kartalla parantumisen tiellä.
Tänään
sattui myös hyvin kummallinen kohtaaminen sairaalan kahviossa. Olimme
ystäväni kanssa viettämässä pienen hetken yhdessä kun satuimme molemmat
olemaan sairaalassa samaan aikaan. Huomasimme kuitenkin, jotta
kummallakin oli unohtunut rahat kotiin. Työkavereilta saimme kuitenkin
5e kerättyä rahaa ja niinpä päädyimme pohtimaan tiskin ääreen mitä
rahalla saisimme. Samaan aikaan kun mietimme tuli paikalle nainen. Hän
katsoi meitä ja sanoi: minä haluan tarjota teille leivokset ja kahvit.
Olimme kovin hämmästyneitä ja aluksi koitimme kieltäytyä. Nainen oli
kuitenkin varma omasta halustaan ja kannusti mietä kakun valintaan.
Korvaukseksi nainen sanoi jotta voimme seuraavassa elämässä tarjota
kahvit. Minä tokaisin, jotta taivaan kahvilassa tavataan.
Tuo
pieni hetki muistutti siitä, mitä on olla ihminen ihmiselle. Vaikka me
emme tunteneet toisiamme niin kuitenkin jokin yhdisti. Se oli rohkeus
olla aito ja antaa omastaan. Kun uskaltaa katsoa ja nähdä maailmaa
hetkinä ja tarttua siihen, saa uskomattoman paljon takaisin. Tuo pieni
ele tuossa sairaala maailmassa ja murheissa toi hymyn kasvoille. Juuri
siinä hetkessä ystävämme kanssa tarvitsimme nuo kalorit, jota ravitsivat
myös sielua. Kiitos sinulle kuka ikinä olitkaan:)
Matka jatkuu siis jälleen. Huomiseen uusin voimin mitä siellä sitten odottaakin. Toivon, jotta parantuisimme pian koko porukka ja pääsisimme nauttimaan elämästä ilman tukaluutta.
Toivottavasti sinäkin voit hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti