Kukkuluuruu.

Taas on yksi päivä kääntymässä iltaan. Talo on rauhallinen. Mies katsoo tv;tä, koira makaa selällään tyynykasan keskellä ja poika tuhisee untaan omassa sängyssä. Minä nautin kun on rauhallista ja saa kirjoittaa sieluaan kirjaimiksi. Tämä hetki on mun.

Tänään oli jälleen meidän sydänteatterin kokoontuminen. Joka kerta hämmennyn ja hämmästelen asioiden edessä mitä koemme ja jaamme yhdessä. On naurua, on kyyneleitä mutta se suurin asia on sydän, joka yhdistää. Jokaisen tarina on erilainen ja sisältää koettua elämää mutta jokaisen tarinassa on jotakin joka yhä uudestaan pysäyttää. Tänään opin sen, jotta pelosta tulisi päästää irti. Tulisi rakastaa enemmän kuin pelätä rakastamista. Huominen on salattu ja sen totuutta en voi muuttaa. Pitäisi katsoa enemmän tätä hetkeä joka pitää sisällään niin kovin paljon hyvää ja päästää irti tulevien haasteiden taakasta.Aika varmasti kasvattaa minua ja meitä ja opimme jokainen päivä enemmän luottamaan elämään. Se kantaa tiedän sen ja haluan uskoa huomiseen........mitä se eteen tuokaan.

Teatteriprojektin kautta olen päässyt mukaan myös voimauttavan valokuvauksen maailmaan. En olisi uskonut kuinka paljon tuo maailma minulle avaakaan. Sen innoittamana sain idean kuvasta, jossa olisi minä ja poikani. Kuvassa näkyisi elämän antamat arpemme ja kuvassa olisi teksti: Jokaiselle meillä on arpemme. Tämän kuvan kautta jonakin päivänä kerron pojalleni sen kaiken mitä olemme yhdessä kokeneet. Vain särjetty voi olla ehjä.

On huimaa huomata kuinka aika etenee ja lapsi varttuu kuin silmissä. Tänään hän nousi ensimmäistä kertaa tukea vasten ja konttaa maailmaa sen minkä ehtii. Iloitsen kaikesta siitä mitä hän on ja tuo elämäämme. Juuri yksi päivä mietin kuinka elämäni on rikastunut poikamme myötä. Vaikka kipu on välillä ollut hyytävää niin tämän särjetyn sydämen kautta olemme myös paljon saaneet. Olen pitkästä aikaa elämässäni mukana uskomattomissa projekteissa ja joka päivä kohtaan uusia ja hämmentäviä tarinoita, jotka jättävät jäljen minuun. Kivussa on siunaus olen aina uskonut siihen mutta nyt huomaan ripauksia siitä. Tulee varmasti vielä päiviä kun kaikki tuntuu raskaalta enkä osaa kuin rukoilla mutta iloitsen siitä, jotta näen ja koen myös päiviä jotka antavat enemmän kuin ottavat.

Huomenna onkin jälleen verikoepäivä. Päivät jännittävät aina vaikka niitä olisi 100 takana.  Hetki kerrallaan ja se on vasta huomenna.:) Nyt menen nukkumaan rakkaan mieheni viereen ja kiitän siitä, jotta minulla on niin paljon mistä saan kiittää. Elämässä mikään ei ole itsestäänselvyys ja siksi saan olla etuoikeutettu, jotta saan rakastaa sekä olla rakastettu.