MINÄ silitän sinut uneen. Silmäsi painuu ja rauha saapuu peiton alle. Päiväleikit vaihtuvat unipuuroksi ja keräät voimaa taas uuteen aamuun. Minä hämmästelen kuinka kaunis oletkaan. Jokainen piirteesi on kuin elämän ylistys parhaimmillaan. Samaan aikaan hennot kyyneleeni valuvat poskillesi. Rakkauteni sinua kohtaan repii rintaani. Minua pelottaa. Otan pienestä sormestasi vielä kiinni ja kuiskaan: me voitamme tämän sodan yhdessä. Minun silmissäni sinä olet sankari. Särkynyt voi olla ehjä.
SINÄ siellä jossakin mietit elämääsi. Ehkä ei ole syytä nousta ylös aamulla ja illalla tuntuu, jotta päivä oli tyhjyyttä täynnä. Samaan aikaan elämä ympärilläsi kutsuu sinua eloon. Olet onnekas monella tapaa. Oma koti, lämmin ruoka, terveys, aamulehti kahvikupin kera, raikas aamu ja sen tuoma uusi mahdollisuus. Luota itseesi ja uskalla elää. Et menetä mitään mutta voit saada kaiken.
HÄN odottaa ja odottaa. Halu tulla äidiksi viiltää sydäntä. Pohjaton kaipuu ja sanaton ikävä. Hän kokee olevansa yksin mutta kuitenkin osa suurta kokonaisuutta. Unelma on niin monesti särjetty mutta toivo ei sammu vaikka sitä koetellaan. Uusi yritys on aina uusi mahdollisuus. Jospa nyt nuo kaksi viivaa herättäisi kehon eloon ja mielen riemuun. Siunattu kaipuu ja siunattu vastaus. Odottavan aika on pitkä mutta vastaus helisee kauneutta.
ME kaikki kaipaamme rakkautta. Odotukset sen toteutumisesta voivat olla kovin erilaisia. Osa meistä odottaa ihmeitä, osa arjen kauneutta, osa vain ajatonta aikaa jossa saisi olla rakkauden kohde. Avaa silmäsi ja herää. Rakkaus koskettaa sinua juuri nyt. Lapsen silmissä, rakkaasi kosketuksessa, ruuan tuoksussa, kodin lämmössä, naapurin tervehdyksessä ja siinä jotta sinulla on ihon alla punainen rumpu joka sykkii ja soi elävää elämää. Humallu elämästä, rakkaus on parasta viiniä.
TE, ette aina ymmärrä kuinka vihlovaa on kantaa sairasta lasta. Pelko, yksinäisyys, epätietoisuus, odotus ja samalla suunnaton ilo toivosta sekoittavan maailman. Minä kaipaan teitä jakamaan tämän matkan. En sanomaan suuria sanoja tai pohjattomia lupauksia. Kaipaan teitä rinnalleni. Kulkemaan askeleita kohti huomista. Kaipaan teitä ystävät enemmän kuin koskaan.
HE ovat sankareita. Lastenklinikka pitää sisällään suunnattoman elämän halun ja siitä taistelemisen. Aivan liian paljon ja liian varhain meille kannettavaksi annetaan. Suuria diagnooseja joiden alle osa jää mutta suurin osa selviää. On tartuttava toivoon. He kävelevät vastaan käytävillä, kulkevat pyörätuolissa, siirretään sängyillä tai leikkivät leikki-osastolla. He, jotka vailla syytä ovat osakseen saaneet paljon mutta samalla antavat enemmän kuin mikään muu tässä elämässä. Heissä asuu pienen suuri salaisuus jota elämän janoksi kutsutaan. He ovat opettaneet paljon ja puhuttelevat yhä. Niin rakas ja raskas elämän tie. Silti en päivääkään vaihtaisi pois.
Kauniisti kirjoitettu! Voimia elämäänne! Harva ymmärtää sen tuskan, mutta kuitenkin samanaikaisen ilon, mitä on kulkea sydänvikaisen lapsen kanssa ellei ole itse kokenut. :)
VastaaPoistaSydäntyttö
Löysin eilen sattumalta blogiisi, luin ja itkin koko tarinanne läpi. Me odotamme toista lastamme, pientä PS-poikaa syntyväksi elokuussa ja lähdemme pitkälle matkalle Helsinkiin häntä hakemaan. Vielä emme tiedä paljoakaan, mutta jo nyt tuntuu niinkuin monet teksteistäsi olisi lähtöisin minun kynästäni. Ja varmasti syksyllä kokemuksesi tulevat myös meille vieläkin todellisemmiksi. Juuri viimeksi neuvolassa kysyttiin olemmeko hakeutuneet vertaistuen piiriin ja vastasin ettemme ole kokeneet tarvetta siihen. Kyynelten vuolaasti virratessa eilen illalla kuitenkin tajusin, miten paljon lohtua ja voimaa sain siitä, että joku muukin on käynyt läpi sitä kaikkea, mikä meillä on vasta edessä.
VastaaPoistaPaljon voimia ja enkeleitä päiviinne!