On hiljaista vaikka mielessäni jyllää tuhat ajatusta. On istuttava hetkeksi ja kirjoitettava ne sanoiksi. Kun saa ajatukset lauseiksi sielukin rauhoittuu. Mietteet kuin etsii väylää tulla todelliseksi, näkyväksi. Tässä pieni pala jälleen sydämeltäni.
Eilen saimme tiedon, jotta poikamme sydämen ns. totaalikorjaus on 15.2. Päivän kuullessani kylmät väreet hiipivät ihollani. Olin huojentunut jotta odotus sai jonkin päämäärän mutta samalla pelko hipaisi ihoa. Samaan aikaan kuin filminauha kuvia tulvi mieleen teho-osastolta, vuode-osastolta, sairaalan käytäviltä ja paikoista jotka edustavat sydänsairautta. Oli koottava itsensä sillä samaan aikaan maailman kauneimmat ruskeat silmät katsoivat kuin sieluuni asti. Otin tuon pienen ihmeen syliini ja puristin tiukasti. Äiti on tässä ja isi tulee kohta töistä, sinulla ei ole mitään hätää, kuiskasin.
Arki jatkuu. Kyyneleitä tulee mutta myös ilon hersyvää helinää. On elettävä hetkestä hetkeen ja olla kiitollisia kaikesta siitä mitä saamme omistaa. Elämä on kokonaisuudessaan suuri arvoitus. Aamuisin sitä miettii mitä kaikkea päivä voi tuoda tullessaan ja illalla hämmästelee mitä kaikkea yhdessä koimme. Mikään ei ole itsestäänselvää. Yksi pieni hetki voi muuttaa kaiken. Siksi olen päättänyt jotta pitää elää tässä ja nyt. Menetän ilon jos elän jo huomisen tuntemattomissa murheissa. Tässä päivässä on aineet onneen kun kerään ne onnen muotoiseksi. Välillä pitää itselle muistuttaa mitä onni on. Se on kovin pieniä asioita ja hyvä niin, sillä pienistä asioista koostuu suuret kokonaisuudet:)
Huomenna on poikamme sydänultra. Aina se jännittää mutta jännityskin on muuttanut muotoaan. On täytynyt hyväksyä totuus siitä, jotta sydämen tila etenee ja ilman apua se ei korjaannu. Välillä sydämen tila on pysynyt ennallaan ja välillä tilanne kiristynyt. Se on meidän elämää. Onneksi ollaan hyvässä hoidossa ja poikaamme seurataan tarkasti. Meillä ei ole siis hätää.
Matka jatkuu jälleen. Keitän kahvin ja laitan villasukat jalkaan. Ajatuksissani kuin kerään onnen juvän tästäkin hetkestä. Onnea on olla vaan.
Hei TOF-pojan vanhemmat!
VastaaPoistaTekstisi kuullostaa niin kovin tutulta. Olen 1v 2kk vanhan fallot-tytön äiti. Lapsemme sydänvika selvisi heti syntymän jälkeen, lopullisen diagnoosin saimme tytön ollessa kolmen päivän ikäinen.
Kaikki sujui alkuun suunnitelmien mukaan, korjausleikkausta kaavailtiin n.9kk iälle. Spellejä alkoi kuitenkin tulla reilun 3kk:n iässä, ja kun betasalpaajalääkitys ei ottanut auttaakseen, lähetettiin meidät Helsinkiin. Tyttö leikattiin seuraavana päivänä saapumisestamme, joten henkiseen valmistautumiseen ei juuri jäänyt aikaa. Ikää oli 4kk, painoa 5kg. Kirurgi ei osannut ultran perusteella varmaksi sanoa, onnistuuko täyskorjaus vai tehdäänkö suntti.
Leikkauspäivänä haahuilimme kaupungilla, ja olimme Thai-ravintolassa lounaalla kun puhelin soi. Luulen, että kanssaruokailijat luulivat mieheni vetäisseen chilit väärään kurkkuun, kun kyyneleet alkoivat valua; kirurgi soitti kertoakseen, että tyttärellemme oli tehty onnistunut sydämen täyskorjausleikkaus!
Sitä päivää en unohda ikinä. Tiedän teillä olevan samat, pelon- ja toivonsekaiset hetket pian käsillä, ja halusin meidän tarinallamme toivottaa hurjasti tsemppiä.
Tyttäremme toipui hurjan nopeasti, ja palasimme sairaalasta kotiin reilun viikon päästä leikkauksesta. Nyt kun muistona on enää pieni, haalea arpi rintakehässä, ja katselen, kun tyttö painaa lattialla kuin höyryveturi, nuo leikkauspäivän pelonsekaiset hetket ovat jo mielessä haalistuneet.
Voi olla, että edessä on myöhemmin toinen operaatio (vuotava keuhkovaltimoläppä), tai pallolaajennus (arpikudosta keuhkovaltimon tyvessä), tai sitten ei. Aika näyttää. Jokatapauksessa lähinnä hienosäätöä täyskorjauksen rinnalla.
Toivotan teille, koko perheelle, paljon voimia tulevaan koitokseen. Näiden kirurgien käsiin olen itse luottanut kaikkein rakkaimpani. Ja voin sanoa, että en luottanut turhaan. :)
Siis voimia ja iso halaus!
Riikka, Joensuu
Kiitos sanoistasi. Se antaa voimaa kun tietää sekä tuntee jotta ei ole yksin. Kaikkea hyvää myös teille.
Poista