Poika leikkii sängyssään tuteilla. Heittelee niitä ilmaan ja nauraa kun ne kolahtaa pinnasängyn reunaan. Tuttisadetta ilmassa. Suloista. Minä odotan koska sade lakkaa ja nukkumatti saapuu. Aika ei ole vielä. Istun hetken kanssasi, onko sinulla aikaa?
Odotus jatkuu. Pojalta otettiin perjantaina virusnäytteet ja niiden tulisi olla valmiina huomenna. Niiden pohjalta saamme tiedon koska leikkaus on. Onko se 1.3 vai ei. En oikein tiedä mitä tunnen ja koen. Välillä pelkään, välillä huokaan kun päivä lähenee ja odotus päättyy. Välillä itkettää, kiukuttaa, naurattaa ja laulattaa. Suurin tunne on kuitenkin huoli ja samaan aikaan suunnaton toivo joka saa uskomaan huomiseen. Yhtenä päivänä löysin poikani jääkaapin vierestä istumassa. Hänellä oli kädessaan minusta otettu kuva. Pienet sormet piti kuvan reunasta kiinni ja suu antoi suukkoja kuvalle. Minut nähdessään suuri hymy nousi suupieliin ja kuulin maailman kauneimman sanan: äiti. Siinä hetkessä ymmärsin sen voiman joka saa uskomaaan ja jaksamaan. Se on rakkaus. Tuo pohjaton virta joka kulkee välillämme. Se vie eteenpäin se antaa uskon uskomattomaankin. Virta solisee ja ravitsee rakkauden kipeän sydämen joka päivä.
Yksi upea asia on myös ollut matka teatterissa. Matkamme on kestänyt melki vuoden. Vuoden aikana 7 sydäntarinaa ovat saaneet upean muodon. Kyyneliä ja luovuuden iloa on vuodatettu yhdessä ja erikseen. Ensi-ilta lähestyy. Iltaan sisältyy paljon tunteita ja valmiiksi tulemisen iloa. Tämä sydänmaailma on ollut ajottain raskas mutta samalla niin rakas. Kaikki asiat ovat kuitenkin johtaneet toiseen ja niin monesta asiasta saan vain kiittää. Eläköön luovuuden ilo ja taiteen riemu. Puhukoon ensi-ilta sen mitä meistä jokainen on elänyt ja elää todeksi. Saakoon kyyneleet sanat ja kasvot.
Tuttisade alkaa rakoilla ja unihiekka laskeutuu. On aika rukoilla vielä yhdessä iltarukous ja kiittää päivän matkasta. " Rakas Jeesus siunaa meitä, anna meille enkeleitä, siivilläsi meitä peitä, älä meitä koskaan heitä, Amen!"
Hyvää yötä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti