Maanantaina kävimme lääkärissä. Flunssa alkaa olla ainakin yhden pienen askeleen voiton puolella. Nenä ei vuoda enää niin paljoa ja yskäkin on antanut tilaa hengitykselle joka antaa pienelle voimaa.Sydämentila oli ennallaan. Suuria muutoksia ei ollut havaittavissa. Ainut asia, joka viestitti tilanteen etenemisestä oli hb:n nousu. Lääkäri kuitenkin vakuutti, jotta hätää ei ole. Arvon nousu kuuluu asiaan ja hän sanoi, jotta poikamme elimistö on sopeutunut tilanteeseen hyvin. Jos kaikki menee hyvin uusi leikkaus olisi suunnitteilla viikolla 12. Nyt kuitenkin tulee elää hetkestä hetkeen. Huominen on tuntematon.
Kaiken keskellä syntyi runo, puhukoon se syvimpiä tuntojani:
Minä hymyilen,
kun katson sinua.
Sinulle jokainen päivä on uusi seikkailu,
ei ole rajoja vaan maailma on avoin.
Tunnustelet, maistelet, kosketat ja hämmästelet,
sinulle jokainen hetki on uusi mahdollisuus,
valloitat kokoisesi palan universumista.
Minä liikutun,
kun sanot minua äidiksi.
Sydämeni sulaa edessäsi,
ja koen olevani etuoikeutettu tehtävässäni.
En olisi uskonut jotta noin pieni ihminen,
mullistaisi koko maailman.
Minä pelkään,
edessä olevaa tuntematonta,
kantaako elämä meitä varmasti?
Saammeko vielä tuhansia aamuja, joina heräämme yhdessä?
Selviämmekö yhdessä mutta kuitenkin erillään?
Minä valvon,
kun sydämesi pysäytetään,
annan oman sykkeeni rukouksin rinnallasi,
pumppaan voimaa jokaisella sekunnilla,
uskon, toivon,
olen kanssasi,
tunnethan sen?
Minä rakastan
sinua lapseni,
sinua mieheni,
teidän kanssa uskallan elää ja olla,
teidän kanssa huominen on mahdollisuus,
ja tulevaisuus seikkailu jota odotan joka päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti