Tapaninpäivä osa 2

 Huomenna on tapaninpäivä. Liitin alle tekstin jonka kirjoitin vuoden alussa kun kaikki oli uutta ja hämmentävää. Minä kiitän siitä, jotta tänä vuonna saamme kaikki olla kotona ja voin sanoa voimme hyvin. Paljon on matkaan mahtunut iloa, surua, naurua ja kyyneleitä. Jokainen päivä on kuitenkin ollut lahja ja ihme meidän arjessa. Minä hiljennyn kiitokseen ja huokaan: minulla on rakkaani teidän kautta kaikki mitä tarvitsen.

 26.12.2011
Olit 2 päivän ikäinen ja lähdimme lääkärintarkastukseen. Työnsimme sinua pitkää käytävää pitkin ylpeänä. Taisit vain nukkua hentoa untasi. Lääkärillä oli takana jo 24h töitä mutta tahtoi vielä meidät tarkastukseen ottaa. Kätilö riisui sinut tutkimuspöydälle ja me istuimme vierellä. Lääkäri kysyi muutamia kysymyksiä ja alkoi tutkimaan sinua. Sydäntä kuunnellessa hänen ilmeensä vakavoitui. Hän sanoi meille: sydämestä kuuluu voimakas sivuääni. Tämä pitää tarkistaa. Siitä lähdit isäsi kanssa lastenteholle sydänultraan ja minä jäin osastolle kauhun sekavin tunnelmin. Mielessäni vain rukoilin: Suo Herra jotta sydämessä ei olisi mitään pahaa.

Tieto tavoitti meidän nopeaan. Lääkäri oli erikoistunut lastenlääkäri ja erikoistumisalueena sydän. Hän teki ultrassa heti löydön ja antoi sivuäänelle syyn: Fallotin tetralogia (tof). Istuimme lääkärin kanssa pienessä huoneessa ja hän piirsi paperille sydämen rakennetta ja niitä kohtia jotka lapsellamme olivat vialla. Minä en kuullut enkä nähnyt mitään. Kaikki oli vain yhtä sumua. Ensimmäinen kysymys oli: menetämmekö lapsemme?

Lapsemme siirtyi tehohoitoon. Tonttupuku vaihtui sairaalan vaatteisiin ja emme enää vanhempina omistaneet ajan käytön tahtia vaan vastuu siirtyi hoitajille. Muistan kun istuimme sängyn vierellä ja katsoimme omaa lastamme. Hän oli niin täydellinen, niin pieni ja hento. Emme uskoneet todeksi, jotta hänen sydämensä olisi sairas. Kyynelten virta ja pysäyttävä menettämisen pelko valtasi mielen. Elämä sai kuin pimennysverhon päälleen. Kaikki puhe meni ohitseni. En nähnyt kuin hetken ja siinä hetkessä vain rakkaan lapseni jonka pelkäsin menettäväni.

Lohduttomuuden ja kyynelten sekaan sattui juuri tuona päivänä paikallisen mieskuoron vierailu. Kaksikymmentä mieslaulajaa saapui ja aloitti moniäänisesti laulamaan Joulu yö, Juhla yö.

Jouluyö, juhlayö,
Päättynyt kaikk' on työ,
Kaks vain valveill' on puolisoa
Lapsen herttaisen nukkuessa,
Seimikätkyessään. 

Jouluyö, juhlayö:
Paimenill' yksin työ,
Enkel' taivaasta ilmoitti heill':
"Suuri koittanut riemu on teill'!
Kristus syntynyt on!"

Jouluyö, juhlayö!
Täytetty nyt on työ.
Olkoon kunnia Jumalalle!
Maassa rauha, myös ihmisille
Olkoon suosio suur.'!

Se oli kaunis hetki. Laulu kuin syöpyi sydäntämme maahan. Mieheni piti minua sylissään ja minä lastamme. Olimme siinä koko perhe, avuttomina mutta yhdessä.