LUUKKU 20

Saimme luvan jatkaa matkaa sairaalasta ja olemme hiljentymässä Jouluun mummolan hoivissa. Matka sairaalaan on aina yhtä pitkä ja raskas. Alitajunnasta nousee ajatuksia, pelkoja, hetkiä ja odotuksen piinaavaa tuskaa iholle. Tuo talo pitää sisällään salaisuuksia. Salaisuuksia terveydestä ja tulevaisuudesta. Salaisuuksia kehon sisältä, joita odotamme sydän karrella rakkaidemme puolesta. Salaisuuksia jotka vapauttaa tai kahlitsee paikoilleen. Katselin pelokasta poikaani. Nuo pienet kädet, jotka tarttivat minun ympärilleni ja se pieni suu joka kuiskasi korvaani: Äiti kotiin. En voinut kuin halata ja olla läsnä. Pyyhkiä kyyneleitä kun kanyyli lävisti ihoa. Syttyi ajatus:

LUUKKU 19

Lapsi on viaton ja avoin. Hän on avoin elämälle ja rakkaudelle. Hänen turvapaikkansa ovat omat vanhemmat ja ihmiset, jotka muodostavat perheen. MIkä on sinun turvapaikkasi? Miksi juuri se on paikka jossa sinun on hädän hetkellä hyvä olla? MIkä tuo sinulle lohdun? Pohdi ja mieti, kirjaa ja kirjoita. Kun elämä tuo eteen kipua ja tilanteita jossa oma voima riisutaan niin karkaa tuonne turvapaikkaan mielessäsi. Käperry paikan turvaan ja hengitä voimaa joka kuroo sinusta vahvemman. Jokaisella ihmisella täytyy olla oma turvapaikka. Paikka joka suojaa pahalta ja antaa lohdun. 

Minä saan olla kiitollinen jotta sylini ja sylimme on lapsemme turvapaikka. Se on suurin siunaus mitä minulle on annettu.