Ihanan rauhallinen hetki. Poika tuhisee omassa sängyssään, kädessä lasi punaviiniä ja oma mies vierellä. Talo tuoksuu rakkaudelle ja on turvallinen olo. Sohvaan voisi kuin juurtua. Tässä on minun paikkani eikä kenenkään muun. Oma kotini on minun turvapaikka maailmassa, jossa tapahtuu niin paljon pelottaviakin asioita. Tänne kuulun.
Tänään pelkopeikko nosti jälleen päätään. Kuntoutusohjaaja kävi luonamme sovitusti. Olinkin jo odottanut häntä, sillä viime käynnistä oli aikaa. Käyntien tarkoitus on tarkistaa pojan paino, saturaatit, iho sekä yleisvointi. Paljon jaamme myös elämää sairauden ulkopuoleltakin. Käynti on aina hetki, jossa monia asia puolittuu ja saa rauhaa silloin kun sydän on levoton. Tänään saturaatteja mitatessa luvut olivat hälyyttävän alhaiset. Asentoa vaihdettiin ja vatkattiin mutta taso ei meinannut nousta. Lääkärin konsultaatin jälkeen koitimme oikeasta kädestä nukkuessa. Onneksi luvut nousi pojan normaalille tasolle ja kyseessä oli jonkinlainen mittausvirhe.
Tuo pieni hetki nosti paljon tunteita pintaan. Heräsin jälleen todellisuuteen, jotta poikamme on vakavasti sairas. Hänen tilansa tulee etenemään ja edessä on kunnon heikkenemistä. Se tarkoittaa meidän tapauksessa väsymystä ja saturaati tason laskus. Pelottaa. Tiedän kaikki tosi-asiat siitä, jotta apu on lähellä ja olemme hyvässä seurannassa. Tiedän myös sen, jotta leikkaus tulee auttamaan meitä ja saamme pojan ns.terveeksi. Silti kaiken tämän tiedon keskellä taistelen totuutta vastaan. Aina ja yhä uudelleen sattuu todellisuus.
Eteenpäin kuitenkin mentävä. Vaikka on pelkoa niin on myös paljon hyviä asioita. Yhä uudestaan iloitsen siitä vertaistuesta, jota olen saanut useiden sydänäitien kautta. Elämän jakaminen on antanut vahvemmat siivet ja huomaan kuinka paljon meissä on voimaa. Haaveita ja unelmia on edessä kun laitoimme äitien kanssa päämme yhteen. Nähtäväksi jää mikä on tulos. Odotan tulevalta paljon.
Niin monesti sitä huutaa Luojallensa jotta M I K S I? Kuitenkin ajoittain herään myös kysymykseen, jotta miksi ei? Jumala on antanut valtavan tehtävän kun saan kantaa poikaani kohti terveyttä. Jumala on antanut luottotehtävän. Tällä tiellä olen jo nyt nähnyt ihmeitä ja kohdannut uskomattomia ihmisiä sekä taistelijoita. Mitä on edessä, sitä en tiedä mutta olen varma, jotta matka on kaunis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti