Sinua kohdussani kannoin,
kauneimman turvan lämmössäni sinulle annoin.
Rukoillen kävin levolle iltaisin,
sinut siunaten suojaani keinutin.
Tarvitsin sinua kuin lintu janoinen,
olit aarteeni suloinen.
Kun kasvosi kauniit ensimäisen kerran näin,
tiesin kuulumme yhteen,
yhdessä nidomme elämän lyhteen.
Sinä itkit rinnallani ja sydämeni sulatit,
sinä lapseni, rakkaani.
Tie on vienyt meitä outoja teitä,
vaan Jumala ei ole hyljännyt meitä.
Kyynelistä olemme tehneet kauniin nauhan,
ja yhdessä saamme pelossakin rauhan.
Se mitä tarvimme on toisemme,
on rakkaus suurin voimamme.
Minä sinua kannan uuteen huomiseen,
vie se tuuleen tai ilon pyörteeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti