Kontrolli.

Aivan ihana ilma jälleen. Lenkkarit kuin viilsi asfaltin pintaa kun kävimme aamulla pienellä vaunulenkillä. Ihmisten kasvoille oli palannut suloinen hymy ja oli mukava moikata naapuria auringon valossa. Tekisi mieli kaivaa esiin jo bikinit ihan vain fiilistellen. Tosin taitaa olla käynyt pieni muutos siinä, jotta koko ei enää vastaa tarvetta. No tänään ei sekään haittaa. Jos ne ei kesällä mahdu niin istutan niihin vaikka orvokkeja ja laitan oven pieleen roikkumaan. Eläköön alkava kevät ja tuleva kesä:)

Elämme jännittävää viikkoa. Lauantaina Lastenklinikalta saapuu kardiologi katsomaan poikamme sydämen tilaa. Mitään hälyyttävää ei ole mutta nyt on aika täyttynyt leikkauksesta ja sydän tulee erityislääkärin toimesta ultrata. Ennen ultraa on verikokeita, sydänfilmi,keuhkoröngten, saturatioseuranta sekä verenpaineen mittaus. Pieni mies joutuu jälleen isoon myllytykseen. Onneksi tutkimuksista inhottavin on verikokeet, muista selviämme sokeriliuoksen avulla. :)

Äitinä sitä oma sydän on jännityksestä ymmällään. Sitä valmistautuu kaikenlaisiin uutisiin. Kipein uutinen joka samalla on toivon uutinen olisi se, jotta leikkaus olisi pian edessä. Sanat: on aika palata Helsinkiin, tuntuvat niin pelottavilta. Mieleen nousee muistoja niin kipeitä kuin toiveikkaita. Samaan aikaan jälleen menettämisen pelko nostaa päätään. Entä jos emme selviä sieltä yhdessä kotiin? Onnistuuko leikkaus varmasti? Entä jos sattuu jälleen jokin komplikatio? Miten selviän, jos menetän hänet?

Sitä on pitänyt itsensä ihan istuttaa alas ja sanoa omalle sydämelleen: rauhoituhan. Mieleeni nousi eräs sarjakuva, jossa oli pieni ihminen joka huusi tuskaisena kuinka Jumala on hänet hyljännyt. Hahmo itki kädet puuskassa istuen. Seuraavassa ruudussa paljastui kuvan kokonaisuus. Hahmo itkikin suurella Jumalan kämmenellä. Ehkä minäkin olen kuin tuo hahmo. Koen väliin olevani onnettoman yksinäinen ja hyljätty. Kipu kuin kouristaa rintaa. Kaikki jopa Jumala tuntuu unohtaneen meidät. Kuitenkin kaiken keskellä meitä kantaa Jumalan vahva ja turvallinen käsi. Siinä saan rimpuilla ja itkeäkin vaan koskaan en siitä tipahda. Kuva antaa toivoa ja voimaa voimattomuuteen.

Nostan siis pääni jälleen ja ylpeänä omasta pojastani astun eteenpäin haasteita kohti. Tulee mitää tulee niin siitä selviämme kun saamme olla yhdessä. Minä ihailen sitä taisteluhalua ja vahvuutta jota poikani joka päivä minulle ja meille osoittaa. Nyt on aika taistella ja nostaa voitonlippu ilmaan. Eläköön elämä ja sen voittava voima.

Minua pelottaa myönnen sen,

olet minulle niin rakas ja ihme ihmeiden.

Tulevaisuus on kysymyksiä tulvillaan,

mutta rauhan saan kun sinut lähelläni pitää saan.

Minä lupaan taistella kanssasi lapseni hentoinen,

olet meille vastaus monien rukousten.

En katoa viereltäsi kun kyyneleet yllättää,

pidän kädestäsi kiinni kun elämä myllertää.

Siis käykäämme yhdessä uskoen ja toivoen huomiseen,

juurrutaan Jumalan armon lupaukseen.