Vieroitusoire!

Ihanaa, tänään kun aukaisin ikkunan kuului kun lumi suli katolta. Teki mieli heti laittaa saappaat jalkaan ja hyppiä lätäköissä. Hiekka rapisi pihan sulaneella kaistalla ja aurinko pilkisti pilven takaa. Toppatakki tuntui liian kuumalta ja ihan kuin jalat huusivat lenkkareita edes hetkeksi. Ainoa kukka joka pilkisti pihamaalla lumen alta oli naapurin koirankakka. Hyvän olon huumassa sekin oli merkki valosta. Kevät, tänään sain siitä maistijaisen.

Tänään olikin jännä päivä ja onhan se sitä vieläkin. Pojalla oli verikokeita, sydämen ultraääni sekä maito-altistus. Yhdessä hoitavien lääkärien ja hoitajien kanssa olimme sopineet, jotta poika jää osastolle seurantaan ainakin yhdeksi yöksi. Urheana poika kesti kaikki inhottavat vaiheet ja kokeet. Itkuhan siinä tuli monta kertaa mutta rauha löytyi kun sydäntä vasten oli äidin syli.On niin turvallista jättää poika sairaalan hellään huomaan. Oma osastomme on lämmin ja hehkuu huolenpitoa. Viimeisenä näkynä oli kun poikamme jäi kiikkutuoliin kiikkumaan hoitajan syliin. Siitä ei puuttunut kuin reinotohvelit ja ainotossut. Näky oli niin kotoisa ja turvallinen.

Kuinka sitä voikaan sydän näin juurtua pieneen ihmiseen. Sitä kun on erossa koen olevani jotenkin vajaa. Sydämestäni kuin puuttuu jotakin hyvin oleellista ja saa sykkeeni soimaan haikeana. Keho kärsii vieroitusoireita ja saa soittamaan aika ajoin osastolle vain kysyäkseni onko kaikki hyvin. Väliin kun ollaan erossa mieleen palaa muistoja Lastenklinikalta. Ajoilta jolloin elämä oli muiden rytmittämää ja jopa piti kysyä lupa oman lapsen koskettamiseen. Nyt kun ollaan oltu kotona kolmistaan ja olemme luoneet omaa arkea, nostaa leijonaemo päätään. Arkuus koskettaa on muuttunut voimaksi ,joka puolustaa ja huolehtii. Minä ja me olemme oman lapsemme puolustajia ja asiantuntijoita. Hän on osa meitä.

Nyt on aika etsiä unta jotta huomisen haasteet voisimme rohkeammin vastaanottaa. Lepo on myös meille tärkeää. Jaksamme hoitaa poikaamme paremmin kun myös hoidamme itseämme. Olkoon unihiekka tehokasta ja antakoo meille rentouttavan unen. Pienen pieni runo vielä syntyi unen ja valveen rajamailla.

Sinä siellä ja minä täällä,

aina olet kuitenkin sydämeni päällä.

Kanssani käyt illalla nukkumaan,

ja nouset uuteen aamuun sarastavaan.

Tunnetko kuinka sinua sydämessäni kannattelen,

kuin lintuemo siipeni suojaksesi asettelen.

Sinä siellä ja minä täällä,

aina olet kuitenkin sydämeni päällä.

Mielessäni korvaasi kuiskaan taas,

olet kalleinta mitä täällä omistaa saan.

Hymysi vieno ajatuksiini saapuu ja rauhan saan,

sinä poikani olet iloni ja onneni päällä sydämeni maan.