Ihanan raikas olo kun tulimme juuri kotiin vaunulenkiltä. Jalka kuin hiveli vain lumen pintaa kun menimme eteenpäin, oli niin ihanaa olla yhdessä. Poika saa unenpäästä hyvin kiinni kun raikas ilmanhenki tuudittaa. Näitä niin kauniita kevät päiviä siis kaivataan lisää. Ihana pieni arjen onnen hetki.
Päivän tai oikeestaan koko viikon toinen puoli on minun valtava koti-ikävä. Asun kaukana omasta lapsuuden perheestäni ja omat rakkaani ovat siellä. Nyt kun elämä on ravistanut ja riisunut voimia tarvisin heitä enemmän kuin koskaan. Väliin sitä kokee olevansa niin yksin äitinä. Sitä kaipaa verisukulaisiaan vain tukemaan ja olemaan päivän odotetuin kahviseura. Sisaruksia ei korvaa mikään kuntoutusohjaaja, sairaanhoitaja tai kodinhoitaja. He vain koittavat heijastaa sitä lämpöä, jonka kuitenkin vain omani voivat minulle kokonaisuutena antaa. Pienen lohdutuksen antaa päivittäiset puhelut ja pikaiset kohtaamiset kun matkareitti osuu kohdalle. Tällä hetkellä kaikki vain tuntuu riittämättömältä. Tarvisin heidät tähän viereeni, en lainaksi vaan jakamaan elämää.
Näin kuitenkin elämä menee jotta polku vie eteenpäin ja niin sen täytyykin mennä. Ehkä näinä aikoina kun on kasvanut äidiksi veri vetää kotiin. Sitä kaipaa jotakin tuttua ja niin turvallista kun oma sydän on hämillään ja peloissaan. Kaipaa läsnäoloa jossa ei tarvitse sanoja tai selityksiä. Saa olla oma itsensä ja tulla hyväksytyksi. Saa rakastaa ja olla rakkauden kohde. Siinä kaikki.
Kyyneltenkin keskeltä kuitenkin elämä ponnistaa ja paikkani on siellä missä elämäni miehet. Ikävä kotiin on vain merkki siitä, jotta on olemassa paikka oman kodin lisäksi jossa on äärettömän hyvä olla. Siellä ovat kasa muistoja ja ihmisiä, joista jokainen on osa minun tarinaani.
Ajatuksista syntyi runo:
Usein kun istun hiljaa,
kulkee mieleni muistojen siltaa.
Siellä onnen ja kyynelten virta solisee,
elämän kuohut ja rakkauden koski kohisee.
Siellä kulkevat ihmiset kanssani matkaa,
antavat syyn tätä polkua jatkaa.
Siellä sydämen syke lauluksi syntyy,
siellä levoton mieli rauhaksi tyyntyy.
Usein kun istun hiljaa,
kulkee mieleni muistojen siltaa.
Sinne sillalle aina palata saan,
se on turvapaikkani päällä täman maan.
Silta tehty on sydämen juurista jotka nivoutuvat yhteen,
niistä kokoan elämäni rakkauden lyhteen.
On kiitosta sydämeni tulvillaan,
jotta oman muistojen sillan omistaa saan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti