K4

Olo on väsynyt mutta samalla onnellinen. Poikani kädenkosketus helmeilee ihollani yhä ja sen lämpö keinuttaa kohta untenmaille. Nyt on aika istua miehen kainalossa. Olla hiljaa ja kasata päivän ajatuksia.  Istu hetki kanssamme:)

Tänään poikamme siirtyi teholta K4 sydänosastolle. Mieleni oli hieman arka ja pelokas. Teholla kaikki on niin huolellisesti tarkkailtuna. Jokainen henkäys kirjataan ja pienelle ilmakuplallekkin oma rastinsa. Tavan osastolla hoitajia on vähemmän ja hoidettavia enemmän. Joskus on hieman epävarma olo varsinkin kun kiire tahdittaa hoitajien askelia. Mietin: onko kaikki varmasti huolehdittu, kirjattu, tarkistettu ja kokeet otettu. Sitä vanhempana pitää olla tarkkana kiinni arjen kulusta osastolla. Me olemme tärkeä linkki ja lenkki poikamme toipumiseen. Siellä missä on hän, on meidänkin paikka.

Poika on vielä lääkityksen alla ja olemus väsynyt sekä hieman poissaoleva. Katse harhailee ja painuu uneen yhä uudestaan. Keho vaatii toipumiseen aikaa ja voimaa. Uni on hyvä lääke siihen. Olemus kuitenkin rauhallinen ja levollinen. Kipuja ei erityisemmin ole. Keuhkoissa on vielä hieman nestettä, ääni käheä ja limainen. Tänään nenämahaletkukin laitettiin takaisin kuin turvaksi kun maitoa menee suun kautta niin niukasti. Nämä muutamat päivät tästä eteenpäin ovat vielä hyvin toipilaita. Takana on suuri leikkaus ja sen tuoma muutos ottaa aikaa. Onneksi aika on nyt enemmän yhteistä kun saamme olla poikamme luona aamusta iltaan.

On pakko etsiä unta jotta saamme voimaa huomiseen. Paljon on vielä edessä mutta niin paljon myös takana. Elämä voittaa ja kantaa. Olen niin kiitollinen siitä, jotta olemme tässä ja nyt. Usein iltaisin haaveilen kotiinpaluusta ja siitä kaikesta mitä siellä odottaa. Uusi elämä mutta sama onni. :)