K O T O N A

Avaan silmäni yhä uudestaan. Nipistän itseäni sormenpäästä. Onko tämä totta? Oma sänky, oma tyyny, oma peitto, oman unisukat ja oma koti ympärillä. Totta se on! Taistelu on ohi ja olemme voittajina kotona. Minua itkettää. Onnen ja kiitollisuuden kyyneleitä. Me selvisimme. Sinä rakkaani selvisit. Meillä on edessä elämä.

Väsymys ja tressi purkautuu sumuna ympärilläni. Kuljen ja hengitän arasti sillä en voi uskoa jotta askeleemme kantaa. Olemme eläneet melkein 1,5 vuotta odottajan tuskaa. Odottaen huomista, leikkausta, toipumista, kokeiden tuloksia. Pelkoa, kyyneleitä, epävarmuutta ja kysymyksiä. Sieluni on värissyt kuin ohut jään pinta. Olen pelännyt, jotta seuraava askel murtaa pinnan kokonaan ja me hukumme veden alle. Jokin suurempi on kuitenkin kehoittanut jatkamaan ja näyttänyt huomisen kantavan voiman. Meidän elämään on tullut ihmisiä jotka ovat kantaneet meitä ajatuksin, teoin ja rukouksin. Me emme ole, emmekä olleet yksin. Jokin suurempi kantoi maata allamme jonka luulimme vajoavan.

Nyt on aika luottaa uuteen huomiseen. Uskoa, jotta poikamme sydän sykkii ja soi uutta säveltä. On luovuttava pelosta ja antaa toivolle tila. Kaikki se mikä on takana on antanut aivan uuden näkökulman kaikkeen siihen mikä on edessä. Tämä matka on muuttanut meistä jokaista. Jokin uusi on saanut alkunsa. Me olemme yhtä kaikki ja kestämme huomisen tuulet, sillä tiedämme jotta otteemme ei irtoa käsistämme. Minä rakastan teitä Jumalani, mieheni ja poikani. Olette minulle syy miksi elän ja olen.

Poikamme tuhisee untaan ulkona, tutussa paikassa ikkunan alla. Arki on alkanut. Olemme vapaita lääkkeistä ja niiden tahdittamasta elämästä. Kun saamme vielä voimaa lisää valloitamme kerhot ja pomppulinnat. Seikkailu ostoskeskuksiinkin on meille matka uuteen. Eläköön elämä ja sen uusi puhdas sivu.

En olisi uskonut kuinka elämä murtaa minut,

pieniksi palasiksi,

aivan kuin tomuksi uudestaan.

Pidin kiinni viimeisillä voimillani elämän syrjästä,

jotta en hukkuisi, 

särkyisi korjaamattomaksi.

En olisi uskonut kuinka elämä eheyttää minut,

toivo herää pelon alta,

askeleet kantaa kivusta huolimatta.

Kyyneleiden seasta näen valoa,

minä selviän, sanon omalle kuvalleni.

En olisi uskonut kuinka elämä herättää minut eloon,

taistelu on päättynyt,

poikani selvisi,

olen sanaton ja kiitollinen,

on aika herätä unesta eloon.

Uskoa huomiseen ja uuden sydämen sointiin.

En olisi uskonut kuinka kaunis elämä onkaan,

sinä poikani olet näyttänyt sen,

mieheni kanssa me katsomme sinua,

olet elämän ylitys ja kiitoslaulun kaunein nuotti.

Sinä olet olemassa,

ja me olemme olemassa sinun kauttasi.