Nuo 9 kuukautta meni nopeasti. Naisena sitä kävi monia tunteita lävitse. Kasvu äidiksi oli kaunista ja minun kohdallani hyvin turvallista ja ns.helppoa. Sinä kasvoit minussa kuin ohjekirjassa ja vointini läpi matkan oli tasainen ja onnellinen. Kun aloit liikkumaan masussani elämä kuin mullistui. Todellisuus tuli todeksi: oikeasti kannan elämää sisälläni. Olin komiasta vatsastani todella ylpeä ja nautin raskaudesta. Oli ihanaa olla pyöreä nainen maailman kauneimman asian johdosta. Elämäni tunteikkaammat ja pisimmät 9 kuukautta:) Monista yrityksistä huolimatta istuit koko matkasi perätilassa. Jälkeenpäin olen kiitollinen siitä, jotta sinua ei väkisin lähdetty kääntämään. Pidit tiukan linjan loppuun asti. Tämän johdosta päädyimme perätilasynnytyksen sijaan sektioon 23.12. Punainen laukku pakattuna lähdimme perheenä sairaalaan. Muistan sen matkan kun ajoimme sairaalaa kohti. Hivelin masuani viimeisiä kertoja ja oli niin uskomaton olo, jotta kohta meitä olisi kolme. Synnytyssalin ovella alkoi pulssi olla jo lähemmäksi 200 tai ainakin se tuntui siltä. Matka tuntemattomaan alkoi.
Sektio meni hyvin. Se olikin loppujen lopuksi aika nopea toimenpide. Lääkärin sanojen jälkeen: nyt aloitamme, olit maailmassa muutamassa minuutissa. Huone oli aivan hiljainen kunnes: ensimmäinen rääkäisy ja minun sanat:onhan kaikki hyvin täyttivät salin. Mieheni piti minua kädestä kiinni ja saimme kuulla uutisen jotta olemme saaneet 9 pisteen täydellisen pojan. Sain koskettaa pientä ja punaista nenänpäätä, kunnes siirryit isäsi kanssa synnytyssaliin jatkamaan ensimmäisiä minuuttejasi. Minä siirryin heräämöön, jossa olinkin 4 pitkää tuntia. Sain sinut rinnalle jossakin vaiheessa, kun ylpeä isäsi kätilön kanssa kävi tervehtimässä. Koko maailma oli vaaleansininen ja vain hämmästelimme, jotta onko tämä kaikki edes totta. Ensimmäinen onnittelija oli ystäväni joka oli juuri tuona päivänä heräämössä töissä. Tuli turvallinen olo. Ikävä puolittui kun aika meni nopeaan ystävän kanssa jutellessa.
Aika synnytysosastolla oli kuin unta. Olin melko kipeä leikkauksen jälkeen, mutta jo joulu-aattona nousin ylös, tosin melkein pyörryin, mutta siitä alkoi parantuminen. Sinä pieni nyytti makoilit omassa sängyssäsi tonttupuku päällä. Minä en kyennyt sinua juuri hoitamaan mutta isäsi oli urhoollinen ritari. Kerran jopa vedit kunnon kakat seinälle asti. Kyllä meitä nauratti. Aika tapaninpäivään asti oli ihanaa vaikka tosin hieman epätodellista. Muistan senkin yön kun sain sinut rinnalleni ja nukahdimme sylikkäin sinä kainalossani. Se lämpö ja tunne siitä, jotta kuulumme yhteen oli väistämötän. Tiesin, jotta tämä on se tehtävä johon minut on luotu: Olla äiti.
Maailma on ihmeitä pullollaan,
mutta sinä olet niistä suurin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti